Muutoksia Päijät-Hämeen alueen laboratoriopalveluissa
Päijät-Hämeen alueen laboratorionäytteenottoon on tulossa palvelumuutoksia tammikuun puolivälistä alkaen. Ajanvarauksella asioinnin ohella kaikissa alueen toimipisteissä on jatkossa mahdollista asioida myös vuoronumerolla.
Samalla kun vuoronumeroasioinnin mahdollisuutta ja siten palvelun joustavuutta lisätään, myös näytteenoton palveluajat päivittyvät osassa Fimlabin toimipisteitä. Näytteenoton palveluajat muuttuvat Sysmän, Hartolan ja Padasjoen sote-keskuksissa, ja Vesikansan näytteenotto suljetaan. Vesikansan alueen asukkaat kuten kaikki päijäthämäläiset voivat asioida jatkossakin missä tahansa Päijät-Hämeen, Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan alueen Fimlabin näytteenottopisteissä.
Fimlabin Päijät-Hämeen aluejohtaja Tiina Lehto tuo esiin, että palveluiden saatavuus ja saavutettavuus ovat vaihdelleet toimipisteittäin Päijät-Hämeen hyvinvointialueella.
– Joissakin toimipisteissämme on ollut vähemmän asiakkaita, kun taas toisissa palvelujamme on käytetty huomattavasti enemmän. Vuoronumeroasioinnin käyttöönotto kaikissa toimipisteissämme parantaa palveluidemme joustavuutta. Samalla keskittämällä palveluja tiettyihin toimipisteisiin varmistamme henkilöstöresurssiemme riittävyyden ja tarjoamme asiakkaillemme yhtenäistä palvelua.
Sote-keskusten näytteenoton aukioloajat 15.1.2024 alkaen
Ajanvarauksella voi asioida kunkin näytteenottopisteen aukioloajan puitteissa. Sysmän, Hartolan ja Padasjoen sote-keskusten näytteenotossa vuoronumerolla asiointi on mahdollista vain tiettyinä kellonaikoina. Lisätiedot palveluajoista löytyvät osoitteesta Toimipisteet ja aukioloajat - Fimlab.
Jatkossa sote-keskusten näytteenotto palvelee asiakkaita
- Sysmässä tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin
- Hartolassa maanantaisin ja torstaisin
- Padasjoella tiistaisin ja torstaisin
- Muissa sote-keskuksissa palveluajat jatkuvat kuten aiemmin.
Vuoronumerolla asiointi
Vuoronumerolla voi asioida veri- ja virtsakokeissa sekä sydänfilmissä (EKG) ja silloin, kun palauttaa kotona otettuja näytteitä tai noutaa näyteastioita kotinäytteenottoa varten. Vuoronumerolla asiointi laboratoriossa on mahdollista tiettyinä kellonaikoina, tarkat ajat löytyvät Fimlabin verkkosivuilta.
Ajanvaraus tarvitaan edelleen seuraaviin tutkimuksiin: spirometria, gynekologiset näytteet, sokerirasituskoe sekä hiiva- ja sieninäytteet. Näissä tutkimuksissa ei siis voi asioida vuoronumerolla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot
Johtajaylilääkäri Tuomo Nieminen, Päijät-Hämeen hyvinvointialue, tuomo.nieminen@paijatha.fi, 050 910 5150
Tiina Lehto, Fimlab aluejohtaja Päijät-Häme, tiina.lehto@fimlab.fi, 041 731 2015
Susanna Hägg, Fimlab palvelupäällikkö Päijät-Häme, susanna.hagg@fimlab.fi, 044 472 8391
Linkit
Fimlab Laboratoriot Oy
PL 66
33013 Tampere
(03) 311 717 http://www.fimlab.fi/
Fimlab Laboratoriot Oy tuottaa pääasiassa julkisen terveydenhuollon laboratoriopalveluita sekä laboratorioalan koulutusta ja tutkimusta. Fimlabin pääomistajia ovat Pirkanmaan, Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Päijät-Hämeen ja Pohjanmaan hyvinvointialueet. Fimlab on ensimmäinen julkisen terveydenhuollon puolelle perustettu laboratorioyhtiö. Fimlabin laaja toimipisteverkko palvelee reilusti yli toista miljoonaa suomalaista noin 1 200 laboratorioalan ammattilaisen voimin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fimlab Laboratoriot Oy
Muutoksia Fimlab Kihniön palveluissa kesäkuun alusta alkaen19.5.2025 10:17:42 EEST | Tiedote
Fimlab Kihniön palvelupäiviin tulee muutos: 2.6.2025 alkaen laboratorio on avoinna tiistaisin klo 8–11 (aiemmat palvelupäivät olivat maanantai ja torstai). Vuoronumeroasiointi verikokeisiin ja EKG-tutkimuksiin päättyy Fimlab Kihniössä 2.6.2025 alkaen. Verikokeisiin ja EKG-tutkimuksiin pääsee jatkossa ajanvarauksella, näyteastian voi noutaa tai palauttaa vuoronumerolla. Pirkanmaan alueen asukkaat voivat asioida kaikissa Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen Fimlab-palvelupisteissä. Ajantasaiset aukioloaika- ja palvelupistetiedot voi tarkistaa osoitteessa fimlab.fi.
Fimlab Juupajoki palvelee kesäkuun alusta alkaen tiistaisin12.5.2025 09:14:52 EEST | Tiedote
Fimlab Juupajoen palvelupäiviin tulee muutos: laboratorio on 2.6.2025 alkaen avoinna tiistaisin klo 8–11 (aiemmat palvelupäivät olivat maanantai ja keskiviikko). Laboratorio on suljettuna 30.6.−4.8.2025. Fimlab Juupajoki palvelee sekä ajanvarauksella että vuoronumerolla. Ajanvarauksen tekemällä näytteenottoon pääsee sujuvasti ilman ylimääräistä jonottamista. Pirkanmaan alueen asukkaat voivat asioida kaikissa Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen Fimlab-palvelupisteissä. Ajantasaiset aukioloaika- ja palvelupistetiedot voi tarkistaa osoitteessa fimlab.fi.
Muutos Fimlab Vesilahden palvelupäivissä kesäkuun alusta alkaen8.5.2025 12:04:12 EEST | Tiedote
Fimlab Vesilahden palvelupäivät muuttuvat kesäkuun alussa. 2.6.2025 alkaen Fimlab Vesilahden palvelupäivät ovat tiistai ja torstai (aiemmin maanantai, tiistai ja torstai). Tiistain ja torstain aukioloajat pysyvät ennallaan: laboratorio palvelee ajanvarauksella ja vuoronumerolla (myös näytteenottotarvikkeiden nouto ja palautus) klo 7.30–12. Fimlab suosittelee ajan varaamista laboratorioon, sillä ajanvarauksella näytteenottoon pääsee sujuvasti ilman ylimääräistä jonottamista. Pirkanmaan alueen asukkaat voivat asioida kaikissa Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen Fimlab-palvelupisteissä. Ajantasaiset aukioloaika- ja palvelupistetiedot voit tarkistaa osoitteessa fimlab.fi/toimipisteet-ja-aukioloajat.
Näyteastia-automaatti Hämeenlinnan pääterveysasemalle30.4.2025 08:32:19 EEST | Tiedote
Nyt myös Fimlab Hämeenlinnan pääterveysasemalla on otettu käyttöön näyteastioiden nouto- ja palautusautomaatti.
Fimlab Ruovesi toimii 6.5. alkaen Pirhan lähiasiointipisteen tiloissa, muutoksia myös palvelupäiviin25.4.2025 08:50:55 EEST | Tiedote
Fimlab Ruovesi toimii 6.5.2025 alkaen Pirhan Ruoveden lähiasiointipisteen (terveyskeskus) tiloissa osoitteessa Ruovedentie 56. Laboratorion tilat sijaitsevat 1. kerroksessa. Vanhat laboratorion tilat osoitteessa Palmenintie 1 poistuvat käytöstä. Fimlab Ruoveden palvelupäivät ovat 6.5.2025 alkaen tiistai ja torstai (aiemmin maanantai, tiistai ja torstai). Tiistain ja torstain aukioloajat pysyvät ennallaan: ajanvarauksella klo 7.30–14 vuoronumerolla klo 12–14 näytteenottotarvikkeiden haku ja palautus vuoronumerolla klo 7.30–14. Asiakkaiden kannattaa hyödyntää myös laboratorion myöhempiä ajanvarausaikoja, sillä harva tutkimus vaatii enää paastoa tai näytteenottoa aamulla. Ajanvarauksen tekemällä näytteenottoon pääsee sujuvasti ilman ylimääräistä jonottamista. Pirkanmaan alueen asukkaat voivat asioida kaikissa Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen Fimlab-palvelupisteissä. Ajantasaiset aukioloaika- ja palvelupistetiedot voit tarkistaa osoitteessa fimlab.fi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme