SDP:n presidenttiehdokas Jutta Urpilainen: Suomen on pidettävä arvoistaan kiinni myös Naton jäsenmaana – suomalaisdiplomaattien kirje ulkoministerille on poikkeuksellinen toimi
10.1.2024 12:36:47 EET | SDP | Tiedote
SDP:n presidenttiehdokas Jutta Urpilainen painottaa, että hän on lähtenyt presidenttiehdokkaaksi, jotta Suomi pitäisi kiinni arvoistaan niin sisäisesti kuin ulkoisesti.

Ulkopolitiikassa on ollut nähtävissä, että Suomesta halutaan tehdä Nato-Suomea, joka muuttaisi ulkopolitiikkansa arvopohjaa oletettujen odotusten mukaiseksi. Tämä on tullut näkyväksi esimerkiksi Lähi-idän politiikassa, jossa Suomi äänesti YK:ssa eri rintamassa kuin verrokkimaamme Norja.
- Olen samaa mieltä tasavallan presidentin kanssa siitä, että puhe Nato-Suomesta luo nyt vääriä odotuksia Suomen ulkopolitiikalle. Etuliitteen käyttö saa aikaan ylilyöntejä oman arvopohjamme muuttamisessa tai turhaa varovaisuutta oman arvopohjamme noudattamisessa. Myös tutkijat ovat käyttäneet puheenvuoroja, jotka korostavat sitä, että me emme voi juosta johtavien Nato-maiden perässä, vaan meillä pitää olla omat arvot, joiden puitteissa toimimme.
- Emme saa seurata suurvaltojen julkilausuttuja tai oletettuja näkemyksiä valintoihin, jotka eivät ole Suomelle luontevia. Tämä vaatii meiltä nyt tervettä itsetuntoa siitä, että linjamme kansainvälisen oikeuden ja monenkeskisen yhteistyön puolustamisessa on ollut oikea ja on oikea myös jatkossa.
”Suomalaisdiplomaattien kirje ulkoministerille on poikkeuksellinen toimi”
Urpilaisen mukaan tässä ilmapiirissä on tulkittava myös lähes 80 suomalaisdiplomaatin marraskuinen kirje ulkoministeri Elina Valtoselle, missä he ilmaisivat tyytymättömyyttään Suomen Lähi-idän politiikkaan.
- EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Josep Borrell on ollut johtavia eurooppalaisten arvojen puolustajia Lähi-itä-keskustelussa. Siihen verrattuna Suomen reaktiot Gazan tilanteeseen ovat olleet häilyviä: vaatimuksia tulitauosta on alettu esittää varovaisen jälkijättöisesti, vaikka tarve on ilmeinen ja siviilien kärsimys täysin suhteetonta.
- Suomen olisi ollut mahdollista alusta asti korostaa Israelin oikeutta puolustaa itseään terrorismia vastaan, mutta samalla vaatia Israelilta siviilien suojelua ja sodan sääntöjen noudattamista. Virkakunnan näin laajalla joukolla ministerillä lähettämä kirje on Suomen mittapuulla erittäin poikkeuksellinen toimi. Tämän pitäisi herättää laajempaa keskustelua siitä, että ulkopolitiikkamme arvopohjan noudattamisessa johdonmukaisuus on edellytys meidän uskottavuudellemme.
Se, että noin 80 ulkoministeriön työntekijää on katsonut välttämättömäksi toimia tällä tavalla, kertoo Urpilaisen mielestä syvästä ymmärryksestä kolmessa asiassa. Ensinnäkin Suomella ei ole varaa suhtautua haparoiden Israelin ja Gazan väliseen konfliktiin, joka on vaarassa levitä laajemmaksi konfliktiksi Lähi-idässä ja joka olisi suuri inhimillinen tragedia.
Toiseksi konfliktin laajeneminen olisi myös merkittävä turvallisuusuhka Suomelle ja Euroopalle uuden pakolaiskriisin ja kasvavan terrorismin uhan muodossa.
Kolmanneksi Suomen pitää aina asemoitua puolustamaan monenkeskistä sääntöpohjaista järjestelmää ja kansainvälistä humanitaarista oikeutta, muuten meitä voidaan syyttää kaksoisstandardeista. Näistä syistä on siis myös omissa intresseissämme, että Suomi on mukana vaatimassa päättäväisesti tulitaukoa alueelle.
”Kyse on Suomen ja Euroopan kansainvälisestä uskottavuudesta”
Urpilainen näkee Suomen Lähi-idän politiikalla vaikutusta myös Suomen Ukraina-politiikan uskottavuuteen muun maailman silmissä. Sama koskee koko Eurooppaa.
- Horjuminen kansainvälisen oikeuden puolustamisessa Lähi-idän kohdalla vähentää merkittävästi viestimme uskottavuutta, kun tuomitsemme Venäjän toimet Ukrainassa. Jos vaadimme Venäjältä humanitaaristen periaatteiden noudattamista sodassa, meidän täytyy uskaltaa vaatia samaa Israelilta, vaikka Israel onkin meille monella tapaa kumppani ja liittolainen. Kaksoisstandardeja on vaikea uskottavasti perustella kansainvälisillä areenoilla. Kriteerien tulee olla kaikille samat, toteaa Urpilainen.
Yhteyshenkilöt
Hanna IsbomKampanjapäällikkö
Puh:+358 50 413 8299hanna.isbom@sdp.fiSDP
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
Inbjudan till media: Presskonferens om SDP:s Ålandspolitik6.2.2026 11:15:58 EET | Pressinbjudan
Bästa medierepresentant, Välkommen till lanseringen av SDP:s Ålandspolitik i Mariehamn. Tillställningen inleds av partiets ordförande Antti Lindtman. SDP:s Ålandspolitik presenteras av Juha Beurling-Pomoell, som i rollen som utredningsperson ansvarat för arbetet. Från Ålands socialdemokrater kommenteras Ålandspolitiken av partiets ordförande, social- och hälsovårdsminister Arsim Zekaj samt lagtingsledamot och gruppordförande Nina Fellman. Tid: fredag 13.2.2026 kl. 10.45 Plats: Park Alandia hotell Anmälan senast onsdagen den 12 februari kl. 15:00: https://link.webropolsurveys.com/S/C49631F1C4068574 Tillställningen hålls på svenska, intervjuer kan även göras på finska. Kaffe serveras.
Kutsu medialle: SDP:n Ahvenanmaa-linjausten lehdistötilaisuus6.2.2026 11:15:58 EET | Kutsu
Hyvä median edustaja, Tervetuloa SDP:n Ahvenanmaa-linjausten julkistamistilaisuuteen Maarianhaminaan. Tilaisuuden avaa puolueen puheenjohtaja Antti Lindtman ja SDP:n Ahvenanmaa-linjaukset esittelee selvityshenkilönä linjausten teosta vastannut Juha Beurling-Pomoell. Ahvenanmaan sosiaalidemokraateista linjauksia kommentoivat puheenjohtaja, Ahvenanmaan maakuntahallituksen sosiaali- ja terveysministeri Arsim Zekaj sekä maakuntapäiväedustaja ja ryhmän puheenjohtaja Nina Fellman. Aika: perjantai 13.2.2026 klo 10.45 Paikka: Park Alandia –hotelli Ilmoittautuminen 12.2. klo 15.00 mennessä: https://link.webropolsurveys.com/S/C49631F1C4068574 Tilaisuus pidetään ruotsiksi, haastatteluja on mahdollista tehdä myös suomeksi. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu.
SDP:n Nasima Razmyar: Hallituksen on korjattava oma epäonnistumisensa4.2.2026 11:00:49 EET | Tiedote
Kukaan ei halua, että Suomessa jouduttaisiin etsimään lisää säästöjä. Miljardiluokan lisäsopeutusten tarve on seurausta hallituksen vastuuttomasta talouspolitiikasta, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar.
SDP:n Matias Mäkynen: Suomi epäonnistuu lähisuhdeväkivallan uhrien suojelussa30.1.2026 13:14:14 EET | Tiedote
Lähisuhdeväkivallan uhrien on voitava luottaa siihen, että tilanne otetaan vakavasti ja apua saa. Nyt näin ei aina ole. SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen jätti eduskunnan puhemiehelle kirjallisen kysymyksen aiheesta.
SDP:n Näkkäläjärvi: Ministeri Juuso yrittää jälleen syyttää muita omista päätöksistään27.1.2026 10:20:26 EET | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso syyttää hyvinvointialueita siitä, että ne ovat monin paikoin laskeneet vanhustenhoivan hoitajamitoituksen hallituksen itse määrittämään minimiin, vaikka hallitus on leikannut alueilta korkeampaan mitoitukseen kohdennetut rahat pois, kummastelee SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme