Kokoomuksen Wallinheimo ja Heinonen: Tilapäisten järjestyksenvalvojien kielto uhkaa urheilu- ja kulttuuritapahtumia
Kokoomuksen kansanedustajat Sinuhe Wallinheimo ja Timo Heinonen torjuvat sisäministeriön työryhmän esityksen tilapäisten järjestyksenvalvojien käytön kiellosta. Wallinheimon ja Heinosen mukaan urheilu- ja kulttuuritapahtumat ympäri Suomen ovat vaarassa, mikäli tilapäisiä järjestyksenvalvojia ei voitaisi enää hyödyntää nykyiseen tapaan.

”Tilapäiset järjestyksenvalvojat ovat keino varmistaa riittävä järjestyksenvalvojien määrä suurissakin yleisötilaisuuksissa. Esimerkiksi Jyväskylän MM-rallin, Levin maailmancupin tai jääkiekon maailmanmestaruuskisojen järjestäminen muuttuisi tulevaisuudessa huomattavasti vaikeammaksi tai jopa mahdottomaksi, mikäli tilapäisten järjestyksenvalvojien käyttö kiellettäisiin”, toteaa kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo.
Tällä hetkellä tilapäisiä järjestyksenvalvojia voidaan käyttää yleisötilaisuuksissa poliisin luvalla. Tilapäisillä järjestyksenvalvojilla ei ole kaikkia järjestyksenvalvojan toimivaltuuksia tai oikeutta kantaa voimankäyttövälineitä, mutta he ovat silti olleet korvaamaton apu tilaisuuksien järjestämisessä. Myös nykylainsäädäntö edellyttää, että tilaisuudessa on aina riittävä määrä myös varsinaisia järjestyksenvalvojia, jotka ovat saaneet järjestyksenvalvojan peruskoulutuksen.
”On tärkeää huolehtia tapahtumien turvallisuudesta, mutta tällainen kategorinen kielto saattaisi johtaa monen tapahtuman alasajoon. Kiellon sijaan peräänkuulutan tapahtumakohtaista harkintaa. Monet tapahtumista ovat sellaisia, joihin tilapäiset järjestyksenvalvojat soveltuvat vastaisuudessakin”, toteaa kansanedustaja Timo Heinonen, joka on myös valtion liikuntaneuvoston puheenjohtaja.
”Esimerkiksi Jyväskylän MM-ralli toi alueelle vuonna 2023 19 miljoonaa euroa tuloja, sekä 270 000 kävijää. Tämä kertoo asian merkityksestä. Yhdyn tapahtuma-alan esittämään huoleen siitä, miten tapahtumat tulevaisuudessa kyettäisiin järjestämään ilman tilapäisiä järjestyksenvalvojia. Mielestäni kattavan kiellon sijaan tulisi harkita esimerkiksi kevennettyä vaatimusta suurtapahtumille”, lisää Wallinheimo.
”Olen kiellon osalta huolissani erityisesti urheilutapahtumien tulevaisuudesta. Näille tilapäiset järjestyksenvalvojat ovat välttämättömiä. Pienet ja suuret urheilutapahtumat elävöittävät Suomea ja madaltavat kansalaisten kynnystä aloittaa liikuntaharrastus. Tätä hienoa kulttuuria ei saa harkitsemattomalla kiellolla romuttaa”, jatkaa Heinonen.
Heinonen ja Wallinheimo näkevät mieluummin tarvetta sujuvoittaa ja keventää tapahtumien järjestämisvaateita.
”Esimerkiksi rallitapahtumissa on paljon sellaisia tehtäviä kuten erikoiskokeiden sulkutehtävät ja liikenteen ohjaus, joissa vaatimuksia tulisi itseasiassa keventää”, päättää Heinonen, jolla on myös pitkä ura moottoriurheilutapahtumien parissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sinuhe WallinheimoEduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Keski-Suomen vaalipiiri
Timo HeinonenKansanedustaja
Hämeen vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Vestman: Työn verotus kevenee kaikissa tuloluokissa7.5.2025 18:47:53 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman korostaa, että kaikkien hallituskauden aikana toteutettujen ja päätettyjen veronkevennysten tuloksena verotus kevenee kaikilla tulotasoilla. ”Palkansaaja, joka ansaitsee 5000 euroa kuussa, kuuluu Akavaan ja jolla on kaksi lasta, jää jopa 635 euroa plussalle”, Vestman sanoo.
Zyskowicz muistuttaa tulonjakovaikutuksiin keskittyvää oppositiota: ”Pitkän päälle ei ole niitä tuloja eikä ole sitä jakoa”7.5.2025 17:20:26 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowiczin mukaan on positiivista kehitystä, että SDP on alkanut viimein kantamaan huolta velkaantumisesta. Mutta yhä silkka mysteeri on, millä SDP ratkaisisi velkaantumisongelman. Zyskowicz ihmettelee myös keskustan kantaa, jonka mukaan on hyväksyttävää verottaa lähes 60 prosenttia jokaisesta ansaitusta lisäeurosta.
Kokoomuksen Kaunisto: Sääntely kuriin, kasvu käyntiin – pk-yrityksille helpompi pääsy rahoitukseen4.5.2025 07:20:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Ville Kaunisto kiittää hallitusta puoliväliriihen linjauksista, joilla vahvistetaan yritysten kasvurahoitusta. Erityisen tärkeänä hän pitää päätöstä keventää rahoitusmarkkinoiden sääntelyä. ”Pk-yritysten kannalta tärkeintä ei ole suurten julistusten määrä, vaan konkreettiset päätökset, jotka parantavat toimintaympäristöä”, Kaunisto iskee keskustalle.
Kokoomuksen Castrén: Kela-korvauksien lisäpanostukset voimaan – jopa 80 euron tuki gynekologikäyntiin3.5.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Lasten ja nuorten terapiatakuun lisäksi vappupäivänä astui voimaan hallituksen merkittävät lisäpanostukset Kela-korvauksiin. Esimerkiksi yksityisten hedelmöityshoitojen, gynekologipalveluiden sekä fysioterapia- ja suuhygienistikäyntien korvauksia korotettiin tuntuvasti.
Kokoomuksen Valkonen oikoo Lindtmanin väitteitä: Kahden lapsen luokanopettajapariskunnan verotus kevenee yli tonnilla3.5.2025 09:19:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja verojaoston puheenjohtaja Ville Valkonen tyrmää SDP:n väitteen, jonka mukaan opettajan verotus kevenisi vain 5 eurolla kuukaudessa hallituksen toimien seurauksena. ”SDP jättää huomiotta jo hallitusohjelmassa päätetyt veronkevennykset sekä lapsikorotuksen. Demarit voivat katsoa peiliin ja kysyä, milloin he ovat itse keventäneet työn verotusta tässä mittakaavassa”, Valkonen penää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme