Verenluovutus muutti Vantaalle – tavoitteena saada lisää uusia luovuttajia
Verenluovuttajat pääsevät ojentamaan kätensä 15.1.2024 alkaen Veripalvelun uudessa toimipisteessä Vantaalla, kauppakeskus Jumbo-Flamingossa. Uuden, pysyvän sijainnin myötä Veripalvelu pyrkii olemalla läsnä siellä, missä ihmiset liikkuvat sekä samalla laajentamaan luovuttajakuntaa.
”Jumbo-Flamingo on yksi pääkaupunkiseudun ja koko Suomen vilkkaimmista kauppakeskuksista, jonne on hyvät yhteydet niin julkisilla kulkuvälineillä kuin autolla. Kauppakeskuksessa liikkuu runsaasti ihmisiä, joiden toivomme tulevan verenluovutukseen muun asioinnin ohessa”, yksikön päällikkö Pirjo Grön Veripalvelusta taustoittaa.
Keskeinen sijainti helpottaa myös verihuollon logistiikkaa. Kaikki Suomen verivalmisteet tehdään Veripalvelun päätoimipisteessä Vantaan Vehkalassa, joka sijaitsee muutaman kilometrin päässä Jumbo-Flamingon luovutuspaikasta.
”Uudesta toimipisteestä luovutettu veri jatkaa matkaansa Vehkalaan tuotantoon ja sieltä valmisteet eteenpäin sairaaloihin todella nopeasti”, Grön toteaa.
Monipuoliset mahdollisuudet auttaa potilaita
Uudessa toimitilassa voi luovuttaa tavalliseen tapaan verta, mutta myös pelkästään verihiutaleita sekä helmikuun lopulta lähtien plasmaa. Lisäksi Jumbo-Flamingon uusiin tiloihin muuttaa Etelä-Suomen liikkuvan veripalvelutoiminnan tukikohta.
”Vantaan toimipisteemme tulee olemaan verenluovutuksen toiminnoiltaan laajin ja monipuolisin. Luovuttajat voivat osallistua potilaiden auttamiseen kolmella eri tavalla. Muutto vahvistaa muun muassa valmiuttamme kerätä ja toimittaa plasmaa lääkeraaka-aineeksi, josta on Euroopassa tällä hetkellä pulaa”, Pirjo Grön kertoo.
Kolme kiinteää luovutuspistettä pääkaupunkiseudulla
Veripalvelulla on jatkossa pääkaupunkiseudulla yhteensä kolme kiinteää verenluovutuspistettä, joista yksi on Helsingin ydinkeskustassa Sanomatalossa ja yksi Espoon Iso Omenan kauppakeskuksessa. Pääkaupunkiseudulla järjestetään entiseen tapaan myös verenluovutustilaisuuksia ja lisäksi seudulla kiertää viime syksynä toimintansa aloittanut Verenluovutusbussi.
Vantaalle muuton myötä Helsingin Kivihaan verenluovutuspisteen toiminta päättyi. Kivihaan kiinteistössä Veripalvelu ehti toimia vuodesta 1972.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pirjo GrönYksikön päällikkö, Veripalvelu Vantaa
Puh:+358 50 374 1005pirjo.gron@veripalvelu.fiSanna KettunenViestinnän asiantuntija
Puh:+358 29 300 1916sanna.kettunen@veripalvelu.fiLinkit
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu tuottaa sairaaloille potilaiden hoidossa tarvittavia turvallisia ja tehokkaita verivalmisteita sekä laboratoriopalveluja. Huolehdimme veren keräämisestä vapaaehtoisilta verenluovuttajilta potilashoidon tarpeiden mukaisesti. Tarjoamme sairaaloille myös kantasolu- ja elinten siirtoja tukevia palveluita. Veripalvelu on voittoa tavoittelematon organisaatio. Vuosibudjettimme on noin 60 milj. euroa ja palveluksessamme on noin 500 henkilöä.
Oletko kiinnostunut laajemmin Veripalvelusta? Haluaisitko mediavierailun meille? Ole yhteydessä viestintä- ja henkilöstöjohtaja Willy Toiviaiseen (puh: +358 29 300 1830, willy.toiviainen@veripalvelu.fi).
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SPR Veripalvelu
Varuskuntaluovutukset verihuollon kulmakiviä2.10.2024 08:15:00 EEST | Tiedote
Veripalvelulla ja Puolustusvoimilla on molemmilla tärkeä rooli yhteiskunnan valmiuden ylläpitämisessä sekä normaali- että poikkeusoloissa. Organisaatioilla on myös pitkä, yhteinen historia, joka ulottuu 1940-luvun sotavuosiin. Nykyisin yhteistyötä tehdään organisaatioiden välillä monella tasolla. Merkittävä osa yhteistyötä ovat verenluovutustilaisuuksien järjestäminen varuskunnissa.
Veripalvelussa tehty jo 70 tieteellistä väitöskirjaa26.9.2024 08:30:00 EEST | Tiedote
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelussa valmistuu jo 70. väitöskirja, kun FM Salla Markkinen väittelee 27.9. 2024 munuaissiirtojen kudossopivuuden kehittämisestä genomitutkimuksen avulla. Veripalvelussa tehdyt väitöstutkimukset ovat vuosikymmenten aikana edistäneet merkittävällä tavalla potilaiden hoitoa.
”Kantasolusiirteen saaminen merkitsee koko elämää”18.9.2024 11:50:00 EEST | Tiedote
Maailman kantasoluluovuttajien päivää vietetään lauantaina 21.9.2024. Vuosittain Suomessa noin 100 potilasta tarvitsee veren kantasoluja vapaaehtoiselta luovuttajalta. Heistä noin joka kuudes on lapsi. Yksi vapaaehtoisen kantasoluluovuttajan avulla pelastuneista potilaista on 21-vuotias Rasmus Virolainen.
Hengenpelastajaliigan kuudes kausi alkaa – Nouseeko Jokerit kärkikamppailuun?16.9.2024 12:00:00 EEST | Tiedote
Mestiksen ja Veripalvelun Hengenpelastajaliigan kuudes kausi käynnistyy maanantaina 16.9.2024. Mielenkiinto kohdistuu erityisesti viime kauden tulokkaaseen Jokereihin, joiden kannattajien odotetaan tänä vuonna taistelevan kärkipaikoista entistä kovemmin.
Verisolujen tuottama vesikkeli auttaa lääketieteellistä tutkimusta12.9.2024 08:08:00 EEST | Tiedote
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun tuotekehitystiimi on kehittänyt menetelmän, jolla voidaan eristää verisolujen tuottamia ulkoisia kalvorakkuloita eli vesikkeleitä (extracellular vesicles, EV). Vesikkeleitä voidaan käyttää apuna lääketieteellisessä tutkimuksessa esimerkiksi sairauksien tunnistamisessa ja uusien hoitomuotojen kehitystyössä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme