Pihlajiston suunnitteluperiaatteiden luonnoksia voi kommentoida verkossa ja tilaisuuksissa
Helsingin kaupunki valmistelee Pihlajiston alueelle suunnitteluperiaatteita, joilla ohjataan alueen kehittymistä tulevina vuosina. Suunnitteluun voi osallistua kommentoimalla esillä olevia suunnitelmaluonnoksia verkossa ja tilaisuuksissa.

Suunnitteluperiaatteissa esitetään likimääräisesti, mitä Pihlajistoon olisi tulevaisuudessa mahdollista rakentaa ja minne. Työssä tarkastellaan myös kaupunginosan luonto- ja virkistysalueita, palveluita, julkisia tiloja ja liikenneyhteyksiä kokonaisuutena.
Suunnitelmissa Pihlajistoa pyritään kehittämään tasapainoisesti. Tarkoituksena on lisätä alueen asuntotyyppien monipuolisuutta ja erityisesti houkuttelevien perheasuntojen määrää. Suunnitteluperiaatteet ohjaavat pienempinä osina laadittavia asemakaavoja, joissa suunnitellaan tarkemmin rakennusten sijoittumista, liikenneratkaisuja ja puistoalueita.
Suunnitelmat pohjautuvat Helsingin yleiskaavaan 2016, jossa ohjataan täydentämään kaupunkirakennetta pikaraitioteiden varrelle. Kaupunki haluaa kuulla asukkaiden näkemyksiä esillä olevista suunnitteluperiaatteiden luonnoksista. Tavoitteena on esitellä suunnitteluperiaatteet kaupunkiympäristölautakunnalle keväällä 2024.
Alueelle lisää palveluja ja perheasuntoja
Nyt kommentoitavana oleva suunnitteluperiaatteiden luonnos on tehty suunnittelutyön, erilaisten selvitysten ja asukkailta saadun tiedon pohjalta.
Pihlajiston kaupunginosa rakennettiin 1970-luvun alussa ja sen rakennuskanta on korkeampaa ja tiiviimpää kuin monissa muissa saman aikakauden lähiöissä. Nykyään alueen palvelutarjonnassa on vajausta ja ränsistynyt ostoskeskus koetaan epäviihtyisäksi. Alueen asukkaat ovat toivoneet Pihlajiston tyhjillään oleviin kivijalkatiloihin uusia toimintoja, kuten kahvilaa, kioskia ja apteekkia.
Suunnitteluperiaatteissa esitetään mahdollisuutta suunnitella Pihlajistoon perheasuntoihin painottuvaa täydennysrakentamista, uusia korttelialueita sekä kaupallisten palvelujen keskittämistä Salpausseläntien ja Aulangontien muodostaman keskusta-alueen varrelle. Nykyisen, levottomaksi koetun ostoskeskuksen purkaminen ja korvaaminen uudisrakennuksella sallitaan.
Ostarin vieressä, katutason alapuolella sijaitsevan monttu -aukion ympäristöä tulee kehittää kaikille avoimena julkisena tilana ja alueen kulkuyhteyksiä sekä koettua turvallisuutta tulee parantaa.
Helsingin yleiskaava 2016 mahdollistaa jo nyt lisä- ja täydennysrakentamisen sallivat asemakaavamuutokset suunnittelualueella. Suunnitteluperiaatteissa linjataan lähinnä siitä, miltä osin nykyistä kaupunkirakennetta voidaan laajentaa ja miten eri toiminnot sijoittuvat. Samalla suunnitteluperiaatteet tarkentavat yleiskaavan tavoitteita.
Arvokkaat viheralueet säilytetään, jalankulun ja pyöräilyn väyliä kehitetään
Pihlajiston laajoja ja monipuolisia viheralueita ohjataan säilytettäväksi, eikä arvokkaille metsäalueille osoiteta rakentamista. Lahdenväylän varrella sijaitsevalle Pihlajistonkallion alueelle sen sijaan voidaan suunnitella uusia korttelialueita.
Pikaraitiotie 15 on muuttanut Pihlajiston asemaa kaupunkirakenteessa. Helsingin Itäkeskuksen ja Espoon Keilaniemen välillä liikennöivä pikaratikka 15 eli Raide-Jokeri aloitti liikennöinnin lokakuussa 2023. Tulevaisuudessa Pihlajisto tulee sijaitsemaan kahden pikaraitiotien risteyskohdan läheisyydessä, kun Viikistä Malmille rakentuva Viima-pikaraitiotie valmistuu.
Pihlajistoa 1960-luvun lopulla kaavoitettaessa alueen liikenteellinen ajatus perustui jalankulun ja autoliikenteen erotteluun. Jalankulun ja pyöräilyn yhteydet ovat nykyään paikoitellen heikkolaatuisia ja monet alueen alikuluista ovat huonossa kunnossa ja korjauksen tarpeessa. Sujuvan liikkumisen mahdollistaminen kaikille liikennemuodoille parantaa alueen viihtyisyyttä, saavutettavuutta ja koettua turvallisuutta.
Kerro mielipiteesi suunnitelmista verkossa ja tilaisuuksissa
Pihlajiston suunnitteluperiaatteiden luonnoksista toivotaan kommentteja ja ideoita asukkailta sekä kaikilta alueen kehittämisestä kiinnostuneilta. Suunnitelmien luonnoksiin voi tutustua ja niitä voi kommentoida Kerrokantasi-verkkokyselyssä 11.1.–8.2.2024 välisenä aikana osoitteessa https://kerrokantasi.hel.fi/pihlajisto
Kaupunkilaisilla on myös mahdollisuus tutustua suunnitelmiin ja keskustella niistä kaupungin asiantuntijan kanssa. Päivystys järjestetään Pihlajiston K-kaupan kulmatilassa osoitteessa Hattelmalantie 2, jossa kaupungin edustaja on tavattavissa 16.–17.1. klo 14–19 sekä 18.1. klo 8.30–14 välisenä aikana.
Lisäksi suunnitelmista keskustellaan 24.1.2024 Pihlajiston ala-asteella (pääkoulun väistötila osoitteessa Salpausseläntie 1C) järjestettävässä asukastilaisuudessa.
Suunnitteluperiaatteita muokataan jatkosuunnittelun, selvitysten ja saadun palautteen pohjalta ja tavoitteena on viedä valmiit periaatteet kaupunkiympäristölautakunnan hyväksyttäväksi keväällä 2024.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiia Ettala
Johtava arkkitehti
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
p. 09 310 20511
tiia.ettala@hel.fi
Kuvat

Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Allaktivitetshuset i Sockenbacka renoveras och byggs ut5.5.2025 12:17:25 EEST | Pressmeddelande
Pitäjänmäen peruskoulus huvudbyggnad från 1954 (Kogergränden 6) ska renoveras. Samtidigt kommer tillbyggnaden från 1991 att ersättas med två nya byggnader.
Pitäjänmäen monitoimitaloon tulossa perusparannus ja laajennus5.5.2025 12:17:25 EEST | Tiedote
Pitäjänmäen monitoimitaloon (Viinenkuja 6) suunnitellaan perusparannusta vuonna 1954 valmistuneeseen päärakennukseen. Samalla vuonna 1991 valmistunut laajennusosa korvataan uudella.
Renovation and expansion to Pitäjänmäki multi-purpose building5.5.2025 12:17:25 EEST | Press release
A renovation is being planned for the main building of Pitäjänmäki Comprehensive School (at Viinenkuja 6), which was originally completed in 1954. The expansion built in 1991 will also be replaced with new premises in connection to the renovation.
Myytävien mansikoiden alkuperän jäljitettävyystiedot pääosin kunnossa5.5.2025 12:02:25 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin elintarviketurvallisuusyksikkö tutki kesällä 2024 Helsingissä suomalaisina myytävien mansikoiden maantieteellistä alkuperää. Tavoitteena oli varmistaa, että mansikan todellinen alkuperämaa vastasi ilmoitettua ja että mansikoiden alkuperä oli jäljitettävissä.
Byggandet av Berghälls sommargator inleds2.5.2025 10:50:42 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors utvidgar gång- och vistelseområdena på gator i Berghäll och Åshöjden under den kommande sommaren. Bygget för utvidgningarna inleds veckan efter valborg. Målet är att största delen av de nya områdena ska färdigställas till Helsingforsdagen den 12 juni.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme