
Hailuoto, Alavieska, Pyhäjoki, Sievi ja Kalajoki saivat mikättimistä tehdyt yhteisötaideteokset
Vuoden 2023 syksyn aikana taiteilijat Sinikka Eirola ja Tiina Vehkaperä kokosivat yhdessä kuntalaisten kanssa taideteokset viiteen kuntaan. Materiaalina olivat metalliset kierrätystavarat eli mikättimet, jotka saivat teoksissa uuden elämän arjen aarteina. Teoksiin ja niiden valmistamisprosessiin voi tutustua julkaistun videon kautta Pohjois-Pohjanmaan liiton Youtube kanavalla: Ympäriämpäri: Yhteisötaidetta pihoilla ja poluilla (youtube.com)
Hailuodossa, Alavieskassa, Pyhäjoella, Sievissä ja Kalajoella sijaitsevat teokset kurkistavat nyt talvella lumesta odottaen kevään saapumista ja jatkotyöstämistä.
”Nämä taideteokset ovat siitä mukavia, etteivät ne ole koskaan ihan valmiita. Niiden työstämistä voi jatkaa yksin tai yhdessä lisäämällä uusia mikättimiä oman mielen mukaan. Teokset muuntuvat ajan saatossa niin sään kuin kuntalaisten taideaktiivisuuden myötä,” sanoo Sinikka Eirola.
Mikättimistä tehtyjä teoksia koottiin yhteisöllisissä taidetyöpajoissa. Samalla teemalla halutaan jatkaa ja palata teosten äärelle yhä uudelleen yhdessä ja erikseen.
”Pyhäjoen kirkkopuistossa sijaitseva teos herätti kovasti mielenkiintoa jo tekovaiheessa. Ajatuksena on jatkaa sen runsastuttamista esimerkiksi kotiseutupäivillä. Minulla on jo valmiina pussillinen vanhoja avaimia, jotka varmasti löytävät paikkansa muiden mikättimien joukosta. Samalla avaimet ja muutkin esineet voivat inspiroida kertomaan kotiseututarinoita pyhäjokisille tärkeistä paikoista, tapahtumista ja muistoista,” ideoi Pyhäjoen kirjasto- ja kulttuurijohtaja Heikki Lahnaoja.
Teosten työstämisessä rohkaistaan oma-aloitteisuuteen, kunhan mikättimet kiinnitetään tiukasti paikoilleen.
Teosten sijaintipaikat ovat
- Alavieskassa puistoalue seurakuntatalon läheisyydessä (Papinpolku 1),
- Sievissä Villenjärven uimaranta (Rantatie 2),
- Kalajoella Jokipuisto kaupungintalon vieressä (Kalajoentie 5),
- Pyhäjoella kirkkopuisto (Vanhatie 27),
- Hailuodossa vanhan koulun pihaan johtava polku (Luovontie 61 A).
Ympäriämpäri – Taidetta pihoille ja poluille taidepilotti oli osa Pohjois-Pohjanmaan liiton Kulttuurikenno – Yhteistyötä ja vaikuttavuutta kulttuuripalveluihin -hanketta. Se toimeenpanee kulttuurin alueellista kehittämistehtävää Pohjois-Pohjanmaalla. Hanketta rahoittaa Opetus- ja kulttuuriministeriö.
Lisätiedot:
Taiteilija Sinikka Eirola, Kulttuuriyhdistys Vimma p. 0442823833, sinikka.eirola@gmail.com
Hankkeen projektipäällikkö Auli Suorsa, Pohjois-Pohjanmaan liitto p. 050 386 8443, auli.suorsa@pohjois-pohjanmaa.fi
Taidepilottien esittely Taidepilotit - (pohjois-pohjanmaa.fi)
Kulttuurikennohankkeen esittely Kulttuurikenno -hanke - (pohjois-pohjanmaa.fi)
Kuvat






Pohjois-Pohjanmaan liitto - pohjoisen puolesta avoimessa yhteistyössä
Pohjois-Pohjanmaan liitto on Pohjois-Pohjanmaan 30 kunnan muodostama kuntayhtymä. Liiton tehtäviä ovat alueellinen kehittäminen, aluekehittämisohjelmien sekä EU-ohjelmien valmistelu yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa, maankäytön, liikennejärjestelmäsuunnittelun sekä maakuntakaavoituksen viranomais- ja kehittämistehtävät, edunvalvonta ja maakunnan tunnetuksi tekeminen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan liitto
Kannanotto Pohjois-Pohjanmaan museon nimenmuutokseen26.6.2025 10:23:30 EEST | Tiedote
Me olemme ylpeitä maakunnastamme. Pohjois-Pohjanmaan museon näyttelyt ja esineistö ylläpitävät maakunnan aineellista perintöä, historiaa ja kulttuuria. Oulu on ensi vuonna Euroopan kulttuuripääkaupunki. Tuota merkittävää tapahtumaa on valmisteltu yhdessä 39 kunnan kanssa yli maakuntarajojen. Se on koko alueen yhteinen ponnistus.
Maakunnan yhteistyöryhmä puolsi kolmen hankkeen rahoittamista13.6.2025 17:21:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan maakunnan yhteistyöryhmä käsitteli 12.6.2025 pitämässään kokouksessa kolmen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen valmistelussa olevan hankkeen rahoittamista. Toisena käsiteltävänä asiana oli Pohjois-Pohjanmaan maakuntaohjelman 2026-2029 valmistelu.
Pohjois-Pohjanmaan maakuntavaltuustoon nimettiin 75 kuntien edustajaa11.6.2025 12:03:28 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan liiton jäsenkuntien edustajainkokous valitsi kokouksessaan 11. kesäkuuta maakuntavaltuuston kuntavaalikaudelle 2025–2029.
Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntahallituksen kokoustiedote 9.6.20259.6.2025 13:35:57 EEST | Tiedote
Maakuntahallitus kokoontui 9. kesäkuuta kevätkauden viimeiseen kokoukseensa.
Kulttuuripankki verkkopalvelu laajenee Pohjois-Pohjanmaalle6.6.2025 09:11:05 EEST | Uutinen
Kulttuuripankki on valtakunnalliseksi laajeneva verkkopalvelu, joka kokoaa yhteen taiteen ja kulttuurin ammattilaiset sekä heidän tarjoamansa palvelut. Syksyllä 2025 palvelu laajenee myös Pohjois-Pohjanmaalle, ja silloin mukaan ovat tervetulleita kaikki alueen taide- ja kulttuuritoimijat.