
Suomalaiset scoottaajat perustavat oman valtakunnallisen lajiliiton – pyrkivät mukaan olympialaisiin
Suomessa arvioidaan olevan noin 60 000–80 000 scoottauksen eli temppupotkulautailun harrastajaa. Vastaperustetun Suomen Scoottiliiton tavoitteena on kerätä lajin harrastajat yhteen valtakunnallisesti ja edistää lajin hyväksymistä vuoden 2028 Los Angelesin olympialaisiin.

Scoottausharrastus on kasvanut Suomessa jo kymmenen vuoden ajan. Tällä hetkellä scoottaajia arvioidaan olevan Suomessa jo 60 000–80 000, ja suurin osa heistä 8–18-vuotiaita poikia.
”Scoottaus on matalan kynnyksen liikuntaharrastus: mukaan porukkaan voi tulla ilman aiempaa kokemusta ja scootti maksaa sadasta eurosta ylöspäin. Myös kilpailuihin voi osallistua ilman erillistä lisenssiä. Scootin kanssa on helppo liikkua ihan kaikkialla, ja scoottajia näkeekin nykyään katukuvassa ja koulujen pihoilla kaikkialla Suomessa”, Suomen Scoottiliiton varapuheenjohtaja Helmeri Pirinen kertoo. Hän on ollut mukana tuomassa scoottausta Suomeen järjestämällä erilaisia tapahtumia jo yli 20 vuoden ajan.
Valtakunnallisen Suomen Scoottiliiton ovat perustaneet suomalaiset ammattiscoottaajat, alan yritykset sekä lajia harrastavien lasten vanhemmat. Liiton jäsenmaksu on 30 euroa vuodessa.
”Liiton ykköstavoite on innostaa nuoria liikkumaan. Toimimme alan yhdistysten kattojärjestönä ja meille on tärkeää, että laji tunnistetaan virallisesti kilpaurheilu- ja harrastelajiksi. Suomalaisia scoottaajia osallistuu kansainvälisiin kilpailuihin jo merkittäviä määriä. Tämä helpottaa myös lajin kansainvälisten yhteyksien rakentamista.”
Suomen Scoottiliitto järjestää tänä vuonna scoottauksen SM-kisojen karsintakilpailuja. Karsintaosakilpailut ovat avoimia kaikille, ja niitä järjestetään ympäri Suomea. Ensimmäinen niistä järjestetään 20.–21.1. Seinäjoella Sauma-hallissa. Jokaisesta karsintaosakilpailusta on mahdollista lunastaa paikka kesän finaaleihin. SM-finaalien perusteella valitaan Suomen maajoukkue tuleviin MM-kisoihin Roomaan.
Tavoitteena vuoden 2028 olympialaiset
Suomen Scoottiliitto on mukana valmistelemassa scoottausta olympialajiksi kesän 2028 olympialaisiin Los Angelesiin. Kansainvälisen Olympiakomitean päätöstä lajin hyväksymisestä odotetaan ensi syksynä. Kansainvälisesti scoottausta edustaa World Skate -rullaurheiluliitto, joka sai skeittauksen Tokion olympialaisiin.
”Säännöt ja sarjat on jo luotu MM-kisoja varten, mutta olympialaisissa riittää silti järjestettävää. Tilanne näyttää kuitenkin hyvältä, skeittaus lisättiin lajiksi Tokion olympialaisiin ja scoottaus hyödyntää samoja kilpailualueita”, kertoo Pirinen, joka on myös World Skaten kansainvälisen scoottausjaoston puheenjohtaja.
”Tällä hetkellä Suomen Scoottiliiton tärkein painopiste on saada toiminta vauhdilla käyntiin ja saada lapset ja nuoret liittymään mukaan lajiliittoon. Ihan ensimmäiset somepostauksemme keräsivät muutamissa tunneissa satoja tykkäyksiä, joten kyllähän tätä on porukka ympäri Suomea odottanut jo pitkään. Tervetuloa mukaan!”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helmeri PirinenVarapuheenjohtajaSuomen Scoottiliitto
helmeri@finscooter.comKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.