Orimattilan S-market laajenee Prismaksi – rakennustyöt käynnistyivät
Orimattilan S-marketin laajennus Prismaksi aloitettiin tammikuun toisella viikolla lastauslaiturin uudistuksella. Kunnolla laajennusremontti pääsee vauhtiin huhtikuun alussa.

S-market Orimattila laajenee täysiveriseksi Prismaksi asteittain vuoden 2024 aikana ja uusi Prisma on tavoitteena avata pääsiäiseksi 2025. Laajennushanke alkoi näkyvästi tammikuun 11. päivä lastauslaiturialueen muutoksilla. Tammikuussa rakennustyöt keskittyvät rakennuksen sivustalle, millä ei ole vaikutusta kaupassa asioimiseen.
– Rakennustyöt laajenevat kevään aikana ja itse laajennusosion rakentaminen pääsee kunnolla vauhtiin huhtikuun alussa, kertoo Osuuskauppa Hämeenmaan kiinteistöjohtaja ja Prisman laajennushankkeesta vastaava Ari Järvinen.
Muutostyöt kaupan sisä- ja ulkopuolella kestävät koko vuoden, mikä vaikuttaa osin myös kaupassa asioimiseen. Muutos S-marketista Prismaksi on suuri, mutta tavoitteena on, ettei asiakkaille koidu turhan suurta vaivaa ja asiointi on väliajan sujuvaa.
– Tulevana kesänä S-marketin ympärillä on pitkälti rakennustyömaata, kun samaan aikaan laajennusrakentamisen kanssa Erkontien linjausta muutetaan kaupungin toimesta. S-market ja vuokralaisten tilat palvelevat asiakkaita kuitenkin koko remontin ajan, Järvinen kertoo.
S-market ja vuokralaisten tilat palvelevat asiakkaita koko remontin ajan. Järvinen toteaakin, että joitain erityisjärjestelyjä joudutaan muutostöiden edetessä turvallisuuden vuoksi tekemään sisäänkäyntien ja kulkujen suhteen.
– Toivomme asiakkailtamme ymmärrystä ylimenovaiheen ajan!
Lisätietoja
Ari Järvinen, kiinteistöjohtaja, 050 588 6318
Yhteyshenkilöt
Ari JärvinenKiinteistöjohtaja
Puh:050 588 6318ari.jarvinen@sok.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Hämeenmaa – 170 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys
Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3300 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 170 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa
Nelipyörä Hyvinkää laajentaa ja palvelee huollon asiakkaita entistä paremmin11.9.2025 14:30:00 EEST | Tiedote
Nelipyörä Hyvinkäällä otettiin maanantaina 8. syyskuuta käyttöön huollon laajennustilat, jotka mahdollistavat entistä nopeamman ja sujuvamman palvelun.
Nelipyörä Seinäjoki avaa ovensa 1. syyskuuta1.9.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Hämeenmaan ja Kymen Seudun Osuuskaupan omistama Nelipyörä Oy avaa uuden toimipaikan Seinäjoelle maanantaina 1.9.2025.
Lahden keskusta-Prisma uudistuu ja laajentaa valikoimaansa28.8.2025 14:20:00 EEST | Tiedote
Lahtelaisessa kauppakeskus Sykkeessä toimiva Prisma Syke saa syksyn aikana uuden, merkittävästi laajemman päivittäistavarapuolen valikoiman. Uudistuksilla pyritään vastaamaan yhä paremmin Prisman asiakkaiden tarpeisiin ja toiveisiin sekä parantamaan asiakaskokemusta.
Mukkulan S-marketille puisto ja pihapelialue15.8.2025 10:55:00 EEST | Tiedote
Mukkulan S-marketin viereiselle tontille on rakennettu kaikille avoin puistoalue. Alueella voi tutustua erilaisiin kasveihin, poimia marjoja ja yrttejä sekä pelata pihapelejä.
Nopeus on suurin riski – ruokarobotit muistuttavat koulujen alkaessa valppaudesta liikenteessä7.8.2025 11:15:00 EEST | Tiedote
Suomalaisista lähes jokainen pitää tärkeänä, että koulujen lähellä noudatetaan nopeusrajoitusta. Silti Liikenneturvan toteuttamissa tutkauksissa neljä viidestä kuljettajasta ajaa ylinopeudella koulujen lähistöllä oleville suojateille. Kanta- ja Päijät-Hämeen alueella tutuksi tulleet S-kaupat-palvelun ruokarobotit kerääntyivät Lahdessa ja Forssassa koulun lähelle muistuttamaan erityisesti aikuisia valppaudesta, kun liikenteessä on paljon pieniä kulkijoita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme