Varsinais-Suomen ELY-keskus

Kirjalansalmen sillan uusien liikennejärjestelyjen käyttöönotto siirtyy maaliskuuhun

Jaa

Kirjalansalmen sillan kuormituksen vähentämiseksi on rakennettu raskaan liikenteen yksisuuntaisuuteen perustuvaa liikennejärjestelyä. Rakennustyöt alkoivat marraskuussa ja tuolloin arvioitiin, että uudet liikennejärjestelyt saadaan käyttöön helmikuun alussa. Liikennejärjestelyjen käyttöönotto siirtyy maaliskuuhun liikennevalokojeiden pitkän toimitusajan vuoksi. Tällä hetkellä ei ole näköpiirissä, että uudet rajoitukset pitäisi asettaa nopeammalla aikataululla. Sillalla on turvallista liikennöidä.

Raskaan liikenteen odotusalueiden maanrakennustyöt saatiin suurelta osin valmiiksi ennen joulua. Tällä hetkellä asennetaan liikennevalotekniikkaa ja muita liikenteenohjauslaitteita. Kaarinan puolella Saaristotielle on rakennettu yksi ylimääräinen kaista Lauttarannantien liittymän jälkeen ajoradan ja jalankulku- ja pyöräilyväylän väliin. Nykyisestä oikeanpuoleisesta kaistasta tulee raskaan liikenteen odotuskaista. Muu liikenne kulkee molempiin suuntiin odotusalueen vasemmalla puolella olevilla kahdella kaistalla. Raskaan liikenteen odotusalueen pituus on n. 200 m. Paraisten puolella raskaan liikenteen odotustila on rakennettu pellolle ennen Riihipellontien liittymää. Odotusalue on pituudeltaan lyhyempi, mutta siihen tulee 4 vierekkäistä kaistaa. Näin ollen kokonaisuudessaan odotustilaa on sillan molemmin puolin yhtä paljon.

Yksisuuntaisen raskaan liikenteen liikenteenohjaus on tarkoitus hoitaa liikennevaloilla. Valojen keskinäisen pitkän etäisyyden vuoksi liikennevaloihin tarvitaan teknisesti monipuolisempi liikennevaloratkaisu. Siksi niiden toimitusaika on tavallista pidempi. Lisäksi valojen toimivuus täytyy testata etukäteen. Uudet liikennejärjestelyt otetaan käyttöön, kun liikennevalot saadaan paikalle ja toimintakuntoon. Tämänhetkisen tiedon mukaan liikennejärjestelyt otetaan käyttöön maaliskuun aikana. 

Varasiltasuunnitelma on valmistunut

Syksyllä käynnistettiin myös varasillan suunnittelu uuden Kirjalansalmen sillan itäpuolelle. Varasiltasuunnitelma on nyt valmistunut. Varasillan rakentamisesta ei ole tehty päätöstä, eikä sellaista ole tällä hetkellä näköpiirissä.

Nyt tehtävät rajoitustoimet eivät välttämättä pysty täysin pysäyttämään vaurioiden etenemistä. Siksi varasilta on suunniteltu valmiiksi, jotta tarvittaessa sen rakentaminen voidaan käynnistää nopeasti. Varasillan rakentaminen kestää noin 6 kk. Varasilta voidaan joutua rakentamaan, mikäli raskaan liikenteen yksisuuntaisuus ei riitä sillan kuormituksen vähentämiseen ja sillan kunnon heikkeneminen jatkuu. Tällöin kaikki liikenne siirtyisi varasillalle. Varasillan rakentamisen kustannusarvio on tällä hetkellä n. 4–6 M€.

Sillan kuntoa seurataan jatkuvasti

Kirjalansalmen sillan kuntoa seurataan jatkuvasti. Sillan kunto on edelleen huolestuttava, vaikka uusia rakenteellisia vaurioita ei ole havaittu. Seuraava tarkastus sillalla on tammikuun loppupuolella. Myös raskaan liikenteen määrä on vähentynyt selvästi syksystä ja raskaiden ajoneuvojen kohtaamisia on aiempaa vähemmän. Näin ollen tällä hetkellä ei ole näköpiirissä, että uudet rajoitukset pitäisi asettaa nopeammalla aikataululla. Tarvittaessa uudet rajoitukset voidaan kuitenkin ottaa käyttöön nopealla aikataululla liikenteen ohjaajien avulla.

Sillan monitorointilaitteet osoittavat, että sillalla on edelleen ajettu yksittäisiä huomattavia ylikuormia. Asetettuja rajoituksia on äärimmäisen tärkeää noudattaa sillan liikennöitävyyden turvaamiseksi.

Myös raskaan liikenteen 60 m etäisyyden noudattaminen on tärkeää, jotta kuormitus jakaantuu sillalla tasaisemmin. Viime päiviltä on esimerkiksi havainto raskaiden ajoneuvojen peräkkäin ajosta, ja monitorointilaitteet osoittivat kyseiseltä hetkeltä selvästi ylimääräisiä sillan liikkeitä.

Kirjalansalmen sillan kuntoa ja liikennerajoituksia koskevat tiedot on koottu verkkosivuille

verkkosivut suomeksi: https://www.ely-keskus.fi/varsinais-suomi-erityistilanteiden-infosivu-kirjalansalmen-silta

verkkosivut ruotsiksi: https://www.ely-keskus.fi/sv/egentliga-finland-information-om-exceptionella-situationer-ravsundsbron/

Verkkosivuilta löytyy perustietoa sillasta, tehdyistä korjaustöistä, voimassa olevat liikennerajoitukset sekä tietoa raskaiden kuljetusten massoista ja erikoiskuljetusten tilanteesta. Sivuille on koottu myös usein kysyttyjä kysymyksiä ja vastauksia.

Tiedotamme uusien liikennejärjestelyjen käyttöönotosta tarkemmin lähempänä käyttöönottoa.

Lisätietoja: Varsinais-Suomen ELY-keskus, yhteydenotot Liikenteen asiakaspalvelun kautta, p. 0295 020 600

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen ELY-keskus

Siltatöitä Laitilassa, Mynämäellä ja Maskussa – liikenne kiertoreitille Mynämäellä Nihdin sillan uusimisen ajaksi7.5.2024 09:13:28 EEST | Tiedote

Varsinais-Suomen ELY-keskus aloittaa Laitilassa maantiellä 2051 (Kaukolantie) sijaitsevan Kostiaisten ja Mynämäellä maantiellä 2020 (Yläneentie) sijaitsevan Kukolan siltojen peruskorjaustyöt sekä maantiellä 12403 (Vihtamäentie) sijaitsevan Nihdin sillan uusimistyöt toukokuussa. Lisäksi samanaikaisesti aloitetaan uuden jalankulun ja pyöräilyraittisillan rakentaminen Maskussa osana Mt192 Seikelä-Tanila välistä jalankulku- ja pyöräilyväylän rakentamista. Nihdin siltatyön aikana liikenne sillalla joudutaan katkaisemaan ja liikenne ohjataan kiertoreitille heinäkuussa. Siltatyöt valmistuvat lokakuun 2024 loppuun mennessä.

Varsinais-Suomen alueelliset kehitysnäkymät: Hitaasti kiiruhtaen kohti valoisempia aikoja2.5.2024 09:07:13 EEST | Tiedote

Varsinais-Suomen taloudessa nähdään jo positiivisia merkkejäkin, vaikka eri toimialojen kasvuodotuksissa on suuria eroja. Yritysten tulevaisuuden odotukset ovat kohentuneet ja investoinnit kasvussa. Tietotekniikka-alalle, kaupanalalle, palvelualoille ja teollisuudelle odotetaan positiivista tulosta vuodelle 2024. Työttömyys näyttää kasvavan, mutta tilanteen odotetaan paranevan vuoden loppupuolella. Varsinais-Suomen alueelliset kehitysnäkymät ovat Varsinais-Suomen ELY-keskuksen yhdessä muiden aluekehittäjien kanssa muodostama näkemys alueen nykytilasta sekä lähiajan näkymistä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye