Röntgentutkimukset ovat turvallisia ilman säteilysuojaimiakin
Säteilyturvakeskus on yhdessä Suomen röntgenhoitajien ja Suomen radiologiyhdistyksen fyysikoiden kanssa julkaissut suosituksen potilaan suojaamisesta röntgentutkimuksissa. Siinä todetaan, että säteilysuojaimia ei ole tarpeen käyttää, sillä ne eivät olennaisesti pienennä potilaiden säteilyaltistusta ja tutkimukset ovat turvallisia ilman niitäkin.

Potilaiden röntgentutkimuksissa saamat säteilyannokset ovat pienentyneet viime vuosikymmeninä. Laitteet ovat kehittyneet ja yhä pienempi määrä säteilyä riittää diagnostisen kuvan muodostamiseen. Myös ymmärrys säteilyn vaikutuksista ja riskeistä on lisääntynyt. Tämän takia tiedetään, että potilaiden säteilysuojaimista saama lisähyöty jää useimmissa tutkimuksissa häviävän pieneksi.
Nykyään potilaiden suojaaminen tarpeettomilta säteilyannoksilta tapahtuu, kun osaava henkilökunta rajaa tarkasti kuvattavan alueen ja käyttää nykyaikaisten kuvauslaitteiden säteilyannosautomatiikkaa sekä valitsee oikeat kuvaussuunnat ja valmistelee potilaan hyvin kuvaamiseen.
Paitsi että perinteisten säteilysuojainten käytöstä ei ole hyötyä, niiden käyttö voi toisinaan toimia myös tarkoitustaan vastaan. Röntgenkuvaa otettaessa säteily siroaa vain hyvin lähelle kuvattavaa aluetta. Jos suojaimesta halutaan saada jotain hyötyä, se on sijoitettava hyvin tarkasti kuvattavan alueen viereen, jolloin se voi häiritä kuvausta. Kun kuvasta ei saada tarvittavaa tietoa, pitää kuvaus sitten uusia.
Tuoreen suosituksen linjauksia noudatetaan jo monissa kuvantamisyksiköissä Suomessa. Uudet linjaukset eroavat kuitenkin suojauskäytännöistä joihin työntekijät ja potilaatkin ovat voineet tottua. Niinpä suosituksessa todetaan, että suojainten käyttö voi joissain yksittäistapauksissa olla perusteltua tutkimuksen sujuvuuden kannalta, jos niiden käyttö lisää potilaan turvallisuuden tunnetta mutta ei vaaranna tutkimuksen onnistumista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mediapalvelu
Puh:010 850 4761Petra Tenkanen-RautakoskiToimistopäällikköSäteilyturvakeskus
Puh:09 75988603Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Säteilyturvakeskus (STUK)
Huolellinen käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituksen valmistelu ja valvonta vievät aikaa21.5.2025 09:06:46 EEST | Tiedote
Kokonaisuutena kotimaisten ydinvoimalaitosten käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen käyttölupahakemuksen käsittely on edennyt Säteilyturvakeskuksessa hyvin. Työ on kuitenkin yhä kesken.
Strålsäkerhetscentralen utvecklar tillståndsärenden och tillsyn genom ett systemförnyelseprojekt12.5.2025 14:39:18 EEST | Pressmeddelande
Strålsäkerhetscentralen strävar efter att bättre möta kundernas behov med ett nytt informationssystem för tillsyn och tillståndshantering. Utvecklingen av det nya systemet är en del av STUK:s bredare utvecklingsprogram för tillsyn.
Säteilyturvakeskus kehittää lupa-asiointia ja valvontaa järjestelmäuudistuksella12.5.2025 14:39:18 EEST | Tiedote
Säteilyturvakeskus pyrkii vastaamaan nykyistä paremmin asiakkaidensa tarpeisiin uudella valvonnan ja luvituksen tietojärjestelmällä. Uuden järjestelmän kehittäminen on osa laajempaa Säteilyturvakeskuksen valvonnan kehittämisohjelmaa.
The Radiation and Nuclear Safety Authority Develops Licensing and Supervision Through a System Reform12.5.2025 14:39:18 EEST | Press release
The Radiation and Nuclear Safety Authority aims to better meet the needs of its customers by renewing its supervision and licensing information system. The development of the new STURE system is part of a broader strategic program for developing supervision.
Uusi ydinenergialaki herättää toiveita ja odotuksia12.5.2025 13:25:49 EEST | Blogi
Uuden ydinenergialain luonnos tulee alkukesästä julkisesti lausuttavaksi, ja syksyllä on Säteilyturvakeskuksen uusien, lakia täydentävien määräysluonnosten lausuntoaika. Pian on siis aika vaikuttaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme