Kaukolämpö on historiallisen vähäpäästöistä Tampereella, Pirkkalassa ja Ylöjärvellä
Investoinnit uusiutuvaan energiaan näkyvät nyt peräti 33 prosentin päästövähenemänä vuodessa ja lasku tulee jatkumaan lähivuosina.

Tamperelaisten, pirkkalalaisten ja ylöjärveläisten kaukolämpöasiakkaiden hiilijalanjälki pieneni dramaattisesti vuonna 2023, vaikka kaukolämmön käyttö kasvoi. Päästöt vähenivät peräti 33 prosenttia.
- Vuoden 2023 aikana otimme käyttöön sekä Naistenlahti 3 -biovoimalaitoksen että ensimmäisen sähkökattilamme. Niiden ansiosta olemme Tampereen seudulla hyvässä vauhdissa kohti hiilineutraaliustavoitettamme vuodelle 2030, kertoo johtaja Jukka Joronen.
Tampereen Energia teki energiakäänteen vuonna 2013, jolloin se päätti investoida jatkossa vain uusiutuviin energialähteisiin. Silloin yhtiön vuosittaiset hiilidioksidipäästöt olivat yli miljoona tonnia. Vuonna 2023 hiilidioksidipäästöt olivat enää 266 000 tonnia. Luku sisältää sekä sähkön- että lämmöntuotannon päästöt.
- Edellisen kerran näin pienet päästöt meillä oli vuonna 1974, siis 49 vuotta sitten. Kaukolämmön tuotanto on sen jälkeen lähes nelinkertaistunut.
Tampereen Energia arvioi, että jo tänä vuonna hiilidioksidipäästöt alenevat edelleen noin 100 000 tonnia.
- Vuosina 2024–2027 päästömme alenevat joka vuosi, kun jo päätetyt investoinnit valmistuvat ja saamme uudet laitoksemme täysimittaisesti käyttöön, Jukka Joronen sanoo.
Tampereen Energian kaukolämmön tuotanto oli 2 268 GWh vuonna 2023. Se on 100 % Tampereella, Ylöjärvellä ja Pirkkalassa käytetystä kaukolämmöstä. Kaukolämmön tuotannosta uusiutuvaa oli 66,7 %. On laskettu, että noin 86 % tamperelaisista asuu tai työskentelee kaukolämmitetyssä kiinteistössä.
Tampereen Energian sähköntuotanto oli 474 GWh vuonna 2023. Se on noin 25 % siitä sähkön määrästä, joka viime vuonna käytettiin Tampereen alueella. Uusiutuvan sähkön osuus Tampereen Energian tuottamasta sähköstä oli 69,3 prosenttia.
Tampereen Energian ilmastotiekartan mukaan kaikki yhtiön tuottama energia on hiilineutraalia vuoteen 2030 mennessä ja hiilinegatiivista vuoteen 2040 mennessä. Kaukolämpö on ainoa tulevaisuudessa hiilinegatiivinen lämmitysmuoto.
Liitteet: Tampereen Energian ilmastotiekartta sekä graafit sähkön- ja kaukolämmön alkuperistä vuonna 2023
Linkki: Tampereen Energian tulevaisuusselvitys "Polttoon perustumaton kaukolämpö" https://www.tampereenenergia.fi/julkaisut/uusi-selvitys-polttoon-perustumattomaan-ja-hiilinegatiiviseen-kaukolampoon-siirtymisesta-2023/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka JoronenJohtaja, EnergiamarkkinatTampereen Energia Oy
Puh:0408016187jukka.joronen@tampereenenergia.fiKuvat
Linkit
Myötävoimalla muutamme maailmaa
Tampereen Energia on monipuolinen energiatalo, jossa työskentelee lähes 400 uusiutuvan energian ammattilaista. Tehtävämme on etsiä ratkaisuja, joiden avulla lämpöä, jäähdytystä ja sähköä tuotetaan, jaellaan ja käytetään vastuullisesti. Visiomme mukaan tamperelaiset kodit ja kiinteistöt lämpiävät hiilinegatiivisesti viimeistään vuonna 2040.
Tampereen Energia on kaupungin omistama energiayhtiö. Konserniin kuuluvat emoyhtiö Tampereen Energia Oy:n lisäksi Tampereen Energia Sähköverkko Oy, Tampereen Vera Oy sekä Tammervoima Oy, jonka toinen omistaja on Pirkanmaan Jätehuolto.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen Energia Oy
Tampereen Energia ja Ren-Gas ovat allekirjoittaneet sopimukset hiilidioksidipäästöjen ja hukkalämmön hyödyntämisestä22.1.2025 14:19:10 EET | Tiedote
Tampereen Tarastenjärvelle rakennettava e-metaanin tuotantolaitos on taas kaksi askelta lähempänä toteutumista. Tampereen Energia ja Nordic Ren-Gas allekirjoittivat tänään kaksi tärkeää sopimusta.
Ennätysvuosi tamperelaisessa kaukolämmössä: pienemmät päästöt ja enemmän uusiutuvaa energiaa20.1.2025 12:37:54 EET | Tiedote
Kaukolämpökiinteistöiden hiilijalanjälki pienenee vuosi vuodelta, ja suurin osa niiden käyttämästä lämmöstä on uusiutuvaa. Samalla kuitenkin puun käyttö energiantuotannossa pienenee lisääntyvän hukkalämpö-, sähkökattila- ja lämpöpumppukapasiteetin ansiosta.
Tampereen Energia lahjoittaa Ukrainaan siirrettävän lämpökontin24.10.2024 07:45:00 EEST | Tiedote
Siirrettävä kontti voidaan liittää kaukolämpöverkkoon, ja sen avulla voidaan tuottaa lämpöä esimerkiksi sairaalan tai 15 kerrostalon tarpeisiin.
Tampereen Energia nostaa kaukolämmön hintaa – kerrostaloasunnossa kustannukset nousevat noin 2 euroa kuukaudessa10.10.2024 10:00:00 EEST | Tiedote
Tampereen Energia nostaa kaukolämmön hintaa 1.1.2025 alkaen.
Tampere on vastuullisten kesätöiden pääkaupunki – Tampereen Energia kategoriansa paras Suomen suurimmassa kesätyötutkimuksessa9.10.2024 10:35:00 EEST | Tiedote
Tampereen Energia sijoittui ensimmäiseksi koko Suomen laajuisessa Oikotien Vastuullinen kesäduuni -tutkimuksessa. Myös Tampereen Energia Sähköverkkoa arvioitiin kesätyöntekijöiden keskuudessa huippuarvosanoin, ja yritys sijoittui oman kategoriansa toiseksi. Onnistumisen taustalla vaikuttaa systemaattinen kesätyökokemuksen kehittäminen ja vastaaminen nuorten muuttuneisiin odotuksiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme