Teosto-palkitun säveltäjä Cecilia Damströmin uusi Extinctions-teos kantaesitetään loppuunmyydyssä Radion Sinfoniaorkesterin konsertissa tammikuun lopussa
15.1.2024 09:00:00 EET | Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy | Tiedote
Säveltäjä Cecilia Damströmin vuosi 2024 käynnistyy komeasti loppuunmyydyllä Extinctions-teoksen kantaesityksellä Musiikkitalossa 26. tammikuuta. YLE:n tilaama ja Radion Sinfoniaorkesterin esittämä uusi teos Extinctions (suomeksi: sukupuutot) ottaa “klassisen musiikin Greta Thunbergiksi” sanotulle Damströmille ominaisella tavalla kantaa luonnon, luomakunnan ja ilmaston muutoksiin ja tilaan. Kantaesityskonsertin johtaa kapellimestari Chloé Dufresne.

Säveltäjä Cecilia Damström iloitsee Extinctions-teoksen ennakkosuosiosta ja siitä, että mahdollisimman moni pääsee viimein, pandemia-ajan jälkeen paikan päälle kuulemaan hänen musiikkiaan.
– Tämä on ensimmäinen kerta kun ammattiorkesteri esittää musiikkiani kotikaupungissani Helsingissä niin että yleisö pääsee myös osallistumaan ensiesitykseen, tästä olen aivan innoissani! Olin häkeltynyt, kun huomasin, että Extinctions-konsertti myi loppuun kahdessa viikossa! Onneksi YLE tallentaa konsertin, ja mahdollisimman monella on mahdollisuus kuulla koko konsertti vaikka ei pääsisi paikan päälle.
– Olen Extinctionsissa yrittänyt kuvailla, miltä eri aikakaudet ja luomakunnat ovat kuulostaneet ja tuntuneet. Oli hirmu hauskaa miettiä, miten kuvataan musiikillisesti kaikkea yksisoluisista bakteereista dinosauruksiin! Haluan musiikin avulla avata luomakuntamme mieletöntä ihanuutta ja herättää ihmisten mielenkiintoa sitä kohtaan – sen säilyttäminen on meille kaikille välttämättömän tärkeä valinta, Damström muistuttaa ja avaa uuden sävellyksensä lähtökohtia.
Uuden Extinctions-teoksen lisäksi myös Damströmin vuonna 2022 Teosto-palkittu sävellys ICE on tänä keväänä Radion Sinfoniaorkesterin ohjelmistossa. Voitokas teos kuullaan Musiikkitalossa 28.-29. helmikuuta ylikapellimestari Nicholas Collonin johdolla. Pandemia-aikana ICEn saattoi kuulla vain tyhjistä saleista striimattuna, koska kaikki yleisötilaisuudet, joissa se oli tarkoitus esittää, jouduttiin perumaan.
Cecilia Damströmin tuotteliaaseen alkuvuoteen 2024 mahtuu myös toinen kantaesitys, kun harmonikalle sävelletty konsertto Permafrost kuullaan 16. helmikuuta Kokkolan Talviharmonikkafestivaalilla. Esityksessä nähdään ensimmäistä kertaa myös Irene Suosalon teokseen suunnittelema videoanimaatio. Huhtikuussa Damströmin musiikkia voi kuulla muun muassa Tampere Biennalen ohjelmistoon kuuluvassa Virtauksia tulevaan -konsertissa, jossa hänen teoksensa Wasteland on mukana. Toukokuussa 2024 on lisäksi luvassa vielä kolme ICE-teoksen uutta esitystä Ylioppilaskunnan soittajien tulkintana heidän kiertuekonserteissaan Helsingissä, Tukholmassa ja Uppsalassa.
Cecilia Damströmin teoksia on mukana keväällä 2024 muun muassa seuraavissa tapahtumissa (katso tarkemmat tiedot ja lippulinkit osoitteessa https://ceciliadamstrom.com/when/):
26.1. Helsinki, Musiikkitalo: Extinctions-kantaesitys (Radion Sinfoniaorkesteri) LOPPUUNMYYTY
29.1. Espoo, Kino Tapiola: Kino Soi! -tapahtuma, jousitrio Nisus
13.2 Hyvinkää, Hyvinkään kaupungintalo: Hyvinkään orkesteri, jousiorkesteriteos Fretus
16.2. Kokkola, Talviharmonikkafestivaali: Harmonikkakonsertto Permafrost-kantaesitys
17.2. Espoo, Metro Areena: Emma-gaala – 12 Premieres -levy, "Vuoden Klassinen" -palkintoehdokas, levyllä mukana Cecilia Damströmin sävellys Epitaph
24.2. Helsinki, Kaapelitehdas, Valssaamo-sali: Linda Suolahti -levynjulkaisukonsertti, duo Celestial Beings
28.-29.2. Helsinki, Musiikkitalo: Radion Sinfoniaorkesteri – ICE, ensimmäinen julkinen esitys
12.4. Tampere Biennale, Tampere Filharmonia: Wasteland – Suomen ensiesitys
14., 17. ja 19.5. Helsinki, Tukholma, Uppsala: Ylioppilaskunnan soittajien kiertue, ICE
Yhteyshenkilöt
Milla Palovaara
Puh:+358 40 596 7973milla@kulttuuritoimisto.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy
Käsien pesusta tuli vertauskuva vastuun pakoilusta – Eternal Erection julkaisi uuden singlen Wash Your Hands12.6.2026 08:43:02 EEST | Tiedote
Tänään perjantaina 12. kesäkuuta julkaistu Eternal Erectionin uusi single Wash Your Hands tarkastelee arkista rutiinia, käsien pesemistä, ja sen muuttuvia merkityksiä eri yhteyksissä. Sanoitus on saanut innoituksensa Pontius Pilatuksen kuuluisasta eleestä, mutta voidaan myös nähdä viittauksena pandemian käsidesihysteriaan, tai poliitiikan häilyvään moraaliin. Vahva groove ja gospel-vaikutteiset lauluharmoniat yhdistyvät popahtavaksi bileanthemiksi. Käsien peseminen ei tässä yhteydessä tarkoita vain hygieniasta huolehtimista, vaan myös moraalista puhdistautumista, yritystä vapautua syyllisyydestä.
PopPaavali julkisti esiintyjänsä – mukana Raakasaga & Yökylä, Aino & Hajonneet, Rebekka Holi, Rami Helin Presents, God Given Ass ja Kauko Röyhkä & Röyhkeät5.6.2026 12:08:33 EEST | Tiedote
Paavalin seurakunnan tarjoama, Helsingin Vallilan loppukesän kohokohdaksi muodostunut ilmaisfestivaali PopPaavali järjestetään tänä vuonna sunnuntaina 30. elokuuta. Luvassa on tuttuun tapaan monipuolinen kattaus kotimaisia, ajankohtaisia yhtyeitä ja DJ-musaa – kaikille avoin piknik-henkinen päivä Paavalinkirkon sisäpihalla.
Raakasagan uusi single Mitä me sovittiin soi kadonneen ystävän muistolle30.4.2026 12:52:06 EEST | Tiedote
Raakasaga jatkaa helmikuussa 2026 paha maine -kappaleella alkanutta singlejulkaisusarjaansa vappupäivänä 1. toukokuuta julkaistavalla biisillä Mitä me sovittiin. Singlen taustalla on karu ja koskettava tarina lapsuudenystävän päihteiden viemästä elämästä ja katoamisesta.
Konneveden Naisten viikon 2026 koko ohjelma nyt julki29.4.2026 11:39:22 EEST | Tiedote
Konneveden Naisten viikko järjestetään tänä vuonna 18.-20. heinäkuuta, kattoteemanaan Henkeä, taidetta ja tulevaisuutta. Maksulliset ohjelmat ovat nyt myynnissä Tiketissä, lisäksi luvassa on tuttuun tapaan taide-elämyksiä, pop-up-konsertteja ja luentoja ympäri Konneveden keskustaa. Festivaalin kaiken lävistävä ja yhteen kietova punainen lanka on tänä vuonna runous ja sanataide, joista nautitaan keskustelutilaisuuksien ja musiikkiesitysten kautta. Taiteennälkäiset Naisten viikon vieraat pääsevät tutustumaan Suomen ensimmäiseen K-Market Galleriaan, sekä konnevetisten yritysten tiloissa järjestettävään 500 metriä pitkään Galleria Kauppatiehen.
Henkeä, taidetta ja tulevaisuutta – Konneveden Naisten viikko 2026 julkisti ohjelmansa9.4.2026 10:49:42 EEST | Tiedote
Konneveden Naisten viikko järjestetään tänä vuonna 18.-20. heinäkuuta. Luvassa on jälleen taianomaisia päiviä ja öitä keski-Suomen sydämessä konserttien, runouden ja sanataiteen, luentojen, taidenäyttelyjen, kulinarististen elämysten ja yllättävien kohtaamisten parissa. Konneveden keskustan eri tapahtumapaikkoihin sijoittuva tapahtuma tuo yhteen hengen, taiteen ja tulevaisuuden tulkitsijoita ja asiantuntijoita arkkitehtuurista filosofiaan. Liput maksullisiin tapahtumiin ovat nyt myynnissä Tiketissä. Maksullisten tapahtumien lisäksi Naisten viikko tarjoaa kävijöilleen runsaasti maksutonta pop-up-ohjelmaa ja yllätyksiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme