Saimaan Tuore tuo markkinoille helppokäyttöisen kirjolohen fileejauhelihan. Jyrki Sukula: ”Kirjolohen jauheliha on vuoden paras kalajuttu!”

”Me Saimaan Tuoreella haluamme edistää kotimaisen kalan kulutusta tekemällä se mahdollisimman helpoksi. Jauheliha on mahtava uutinen jokaiselle, joka haluaa vain parasta sydämelleen ja aivoilleen. Varsinaista järkiruokaa”, sanoo kokki Jyrki Sukula, joka on ollut Saimaan Tuoreen kehitystyössä mukana alusta asti.
Kesällä julkaistut uudet pohjoismaiset ravitsemussuositukset kannustavat käyttämään kalaa 300–450 grammaa viikossa. Tästä vähintään 200 grammaa tulisi olla rasvaista kalaa. Saimaan Tuoreen uutuuden avulla suositukseen on helpompi päästä.
Kirjolohen fileejauheliha sopii sinne minne perinteinen jauheliha: tomaattisiin pastakastikkeisiin, tacojen täytteeksi, paistetun riisin kanssa, laatikkoruokiin, pulliin ja pihveihin. Kalajauheliha valmistuu arjen kiireissä äkkiä, sillä sitä paistetaan muutama minuutti. Tämä kala maistuu myös ruotoja pelkääville lapsille, sillä niitä fileejauhelihassa ei ole.
”Haluamme löytää ihan uusia kuluttajia kalalle. Kirjolohen fileejauheliha on vastaus heille, jotka pitävät kalaa vaikeana raaka-aineena. Oma lapseni totesi ensimmäisen kerran maistettuaan, että tämähän on ihan kuin tavallista jauhelihaa”, nauraa Saimaan Tuoreen markkinointipäällikkö Antti Hannuniemi.
Saimaan Tuoreen kirjolohi käytetään päästä pyrstöön
Saimaan Tuore haluaa palauttaa kotimaisen kalan suomalaisten lautasille. Peräti 80 prosenttia Suomessa kulutetusta kalasta tulee ulkomailta, pääasiassa Norjasta, vaikka Suomella olisi täydet mahdollisuudet olla kalaomavarainen.
Saimaan Tuoreen kirjolohet kasvavat Varkaudessa kiertovesialtaissa. Menetelmällä on vain vähän vaikutusta ympäristöön, sillä uutta vettä tarvitaan ainoastaan noin prosentti. Veden suodatuksella ja tarkalla lämpötilan säätämisellä taataan kaloille parhaat kasvuolosuhteet vuoden ympäri. Se myös pitää kalan hinnan, laadun ja saatavuuden tasaisena.
Kirjolohet hyödynnetään päästä pyrstöön, eikä hävikkiä tule. Fileistä jääneistä leikkuupaloista tehdään jauhelihaa. Ruodoista irrotetaan kalaa pihveihin ja pyöryköihin, päistä ja pyrstöistä keitetään lientä. Saimaan Tuoreen kalat ovat saaneet vastuullisesta kasvatuksesta kertovan kansainvälisen ASC-merkin.
Nappaa tästä Saimaa-tacojen helppo resepti
Saimaa-tacot ovat saaneet inspiraationsa helsinkiläisen Lie Mi -ravintolan kuuluisista Shanghai-tacoista, mutta pääraaka-aine onkin varkautelainen kirjolohen jauheliha. Nämä tacot saat pöytään alle puolessa tunnissa.
Saimaa-tacot
Neljälle
20 min
3 valkosipulinkynttä
1 tl limetin kuorta hienoksi raastettuna
1–2 kevätsipulin vartta (koosta riippuen)
1 rku tuoretta korianteria
2 tl rypsiöljyä
1 pkt (280 g) kirjolohen fileejauhelihaa (Saimaan Tuore)
1/2 limetin mehu (purista loppu valmiiden tacojen päälle)
1/2 tl sokeria
1/2 tl suolaa
Tarjoiluun
8 tortillalettua (medium)
2 punaista chiliä
1 limetti
Hoisin-kastiketta
Majoneesia
Salaattisekoitusta
Seesaminsiemeniä
Paahdettua sipulirouhetta
Ohje
Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet.
Pese ja kuivaa limetti. Raasta limetin kuori hienoksi raasteeksi.
Hienonna kevätsipuli ja korianteri.
Kuumenna rypsiöljy pannulla. Lisää valkosipuli ja limetinkuori ja paista hetki miedolla lämmöllä sekoitellen. Nosta lämpöä ja lisää kirjolohen jauheliha pannulle. Hakkaa lastalla pienemmiksi paloiksi. Paista noin 5 minuuttia sekoitellen, kunnes kala on kypsä. Lisää limettimehu, sokeri ja suola. Paista vielä hetki. Ota pannu liedeltä. Lisää kevätsipuli ja korianteri (säästä halutessasi osa korianterista tacojen päälle koristeeksi).
Lämmitä tortillaletut uunissa tai mikrossa pakkauksen ohjeen mukaisesti. Viipaloi chili. Leikkaa limetti lohkoiksi.
Levitä letun päälle lusikalliset hoisin-kastiketta ja majoneesia. Lisää sitten kirjolohta, salaattisekoitusta, chiliä, seesaminsiemeniä ja paahdettua sipulirouhetta. Viimeistele Saimaa-tacot puristamalla päälle lopuksi limettiä.
Resepti löytyy myös Saimaan Tuoreen sivuilta:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti HannuniemiMarkkinointipäällikköFinnforel Oy
Puh:050 313 3771antti.hannuniemi@finnforel.comKuvat




Linkit
Tietoja julkaisijasta
Saimaan Tuore on Finnforel Oyn tuotemerkki. Finnforel on ainoa suomalainen kalankasvatusyritys, jolla on hallussaan koko kirjolohen kasvatusketju mädistä valmiisiin tuotteisiin. Tulevaisuudessa Finnforel tuottaa itse myös kirjolohien käyttämän ruoan. Saimaan Tuoreen tuotantokapasiteetti kasvaa tänä vuonna 2,8 miljoonaan kiloon.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finnforel Oy
Suomalainen kirjolohi ui nyt Arabiemiraatteihin9.9.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Suomalainen vesiviljelyn edelläkävijä Finnforel lanseeraa LOHI-kirjolohen Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa osana kansainvälistä kasvustrategiaansa.
Finnish foodtech Finnforel launches land-based farmed rainbow trout brand LoHi in the UAE9.9.2025 10:00:00 EEST | Press release
Finnforel is now bringing premium Nordic fish to UAE consumers seeking healthy, sustainable protein solutions in handy, easy-to-cook portions. As world seafood consumption is expected to increase by 50% by 2050, Finnforel’s production technology provides easy-to-use products without the environmental impacts associated with open-water aquaculture or commercial fishing.
Nora Hortling on nimitetty Finnforelin toimitusjohtajaksi7.1.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Finnforel Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Nora Hortling (KTM). Hän aloittaa tehtävässään 3. helmikuuta 2025.
Nora Hortling has been appointed as CEO of Finnforel Oy7.1.2025 08:00:00 EET | Press release
MSc (Econ) Nora Hortling (38) has been appointed as the CEO of Finnforel Oy starting from February 3, 2025.
ADQ and Finnforel exploring feasibility of developing a cutting-edge fish farming facility in KEZAD29.11.2024 08:02:27 EET | Press release
Potential facility will use advanced technology to cultivate rainbow trout year-round in stable, safe and clean indoor conditions Collaboration with Finnforel complements ADQ’s existing initiatives aimed at exploring solutions to bolster the UAE’s food resilience Upon satisfactory conclusion of the feasibility stage, the facility will be the first commercial-scale operation at KEZAD’s dedicated zone for aquaculture and related industries
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme