Kärmekallion tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointi etenee yhteysviranomaisen antaman ohjelmalausunnon ohjaamana
Pirkanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausuntonsa Kärmekallion tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta.
Eurowind Energy Oy suunnittelee Kärmekallion tuulivoimahanketta Sastamalan kaupungin alueelle Pirkanmaan maakuntaan. Hankealue sijoittuu kantatie 44 (Pohjanmaantie) ja yhdystie 2492 (Putajantie) väliselle metsäiselle alueelle, noin 7 km etäisyydelle Vammalan keskustaajamasta.
Tuulivoimahankealueen kokonaispinta-ala on noin 1400 ha. Hankealueelle suunnitellaan enimmillään 7 tuulivoimalan rakentamista. Suunniteltujen voimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 260 metriä ja yksikköteho 6-8 MW.
Hankkeen sähkönsiirron liityntä on alustavasti suunniteltu liitettäväksi joko Caruna Oy:n Kiikkoisten sähköaseman kautta, Fingrid Oyj:n Harjavalta-Melo 110 kV voimajohtoon, Fingrid Oyj:n Myllymaan 110 kV sähköaseman kautta tai Caruna Oy:n Myllymaa-Sastamala 110 kV voimajohtoon.
Hankkeessa ei suunnitella uuden voimajohdon rakentamista, vaan suunnitelmana on hyödyntää nykyistä sähkönsiirtoverkkoa ja voimajohtopylväitä.
Vaikutusten arvioinnissa tarkennettavaa
Kärmekallion YVA-ohjelmassa keskeisimmiksi ympäristövaikutuksiksi on tunnistettu vaikutukset maisemakuvaan, suo- ja metsäluontoon, linnustoon, luontodirektiivin liitteen IV (a) lajeihin ja ekologisiin yhteyksiin. Lisäksi YVA-ohjelmassa merkittävänä pidetään vaikutuksia alueen elinkeinoelämään ja aluetalouteen. YVA-ohjelmassa esitetään arvioitaviksi vaikutuksiksi myös hankkeen ilmastovaikutukset ja yhteisvaikutukset muiden hankkeiden kanssa. Hankkeesta vastaava on kuvannut YVA-ohjelmassa selvitykset ja käytettävät arviointimenetelmät, joihin arvioinnit tulevat pohjautumaan.
Yhteysviranomainen on antamassaan lausunnossa esittänyt lisäyksiä ja tarkennuksia, jotka tulee ottaa huomioon arviointeja tehtäessä. Lausunnossa on esitetty tarkennuksia mm. meluvaikutusten ja luontovaikutusten arvioinnin toteutumiseen. Lausunnossa korostettiin tarvetta selvittää ja huomioida yhteisvaikutukset muiden lähelle rakentuvien tuulivoimaloiden sekä hankealueen itäpuolelle suunniteltavan aurinkovoimahankkeen kanssa. Yhteisvaikutukset tulee arvioida myös hankealueella sijaitsevan Vuohijoen kaatopaikan kanssa.
Yhteysviranomaisen lausunto arviointiohjelmasta verkossa
Yhteysviranomaisen lausunto on luettavissa ympäristöhallinnon verkkosivuilla osoitteessa www.ymparisto.fi/KarmekalliontuulivoimahankeYVA.
YVA-menettely jatkuu arviointiselostuksen laadinnalla. Ympäristövaikutusten arviointiselostuksessa hankkeesta vastaava esittää tiedot hankkeesta ja sen vaihtoehdoista sekä yhtenäisen arvion niiden ympäristövaikutuksista. Arviointiselostusta laadittaessa on otettava huomioon hankkeen arviointiohjelma sekä yhteysviranomaisen lausunnossa esitetyt huomiot ja vaatimukset.
Lisätietoja:
Hankkeen verkkosivu: http://www.ymparisto.fi/KarmekalliontuulivoimahankeYVA
Hankkeesta vastaava: Eurowind Energy Oy, Frans Duldin, fdu(at)eurowindenergy.com, p.050 365 6545
YVA-konsultti: FCG Finnish Consulting Group Oy, Marjo Kirillow, marjo.kirillow(at)fcg.fi, p. 041 732 0391
Yhteysviranomainen: Pirkanmaan ELY-keskus, Kirsi Nieminen, p. 0295 022 119, etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi
Avainsanat
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Aloite maisemanhoitoalueesta Nokian Siuroon on herättänyt paljon keskustelua29.12.2025 13:53:12 EET | Tiedote
Maisemanhoitoalueet vaalivat arvokkaita maisemia ja mahdollistavat maiseman suunnitelmallisen hoidon maisemakokonaisuuksien säilyttämiseksi. Nokian Siuron alueelle tehty maisemanhoitoaluealoite siirtyy Lupa- ja valvontaviraston käsittelyyn vuodenvaihteen jälkeen.
Pirkanmaan ELY-keskuksen toiminta päättyy – uusi Sisä-Suomen elinvoimakeskus ottaa vastuun vuoden alussa29.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Vuoden 2026 alussa Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen alueiden kehittämiseen liittyvät tehtävät siirtyvät uudelle Sisä-Suomen elinvoimakeskukselle. Se vastaa laajasti muun muassa elinkeinojen, osaamisen, maahanmuuton ja kotoutumisen, maatalouden ja maaseudun kehittämisen, liikenteen ja tienpidon sekä luonnon monimuotoisuuden tehtävistä.
Työllisyyskatsaus │ Pirkanmaalla oli työttömiä marraskuussa lähes 4 000 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Marraskuun työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla yhteensä 32 901 henkilöä, joka oli 950 henkilöä enemmän kuin lokakuussa. Viime vuoden marraskuuhun verrattuna nousua oli lähes 3 937 henkilöä. Pirkanmaan työttömyysaste oli 12,4 prosenttia. Uusia avoimia työpaikkoja oli marraskuussa 2 091 kappaletta, joka on 56 kappaletta vähemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan.
Nokialle suunnitellun synteettisen metaanin tuotantolaitoksen YVA-selostus on nähtävillä19.12.2025 11:42:52 EET | Tiedote
Freija AB on toimittanut Pirkanmaan ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiselostuksen (YVA-selostus) Nokialle suunnitellusta Synteettisen metaanin tuotantolaitoksesta. Arviointiselostus on nähtävillä 2.2.2026 asti.
Pirkanmaan ELY-keskukselta yhteysviranomaisen lausunto Luikesneva–Susinevan tuulivoimahankkeesta18.12.2025 10:14:08 EET | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Luikesneva–Susinevan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten (YVA) arviointiohjelmasta. Lähialueelle suunniteltujen muiden tuulivoimahankkeiden vuoksi yhteisvaikutusten arvioinnin tarve korostuu hankkeessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme