Finna porskutti entistä suurempiin käyttäjämääriin
Suurin kotimainen hakupalvelu jatkaa kasvuaan. Finnaa käytettiin vuoden 2023 aikana huimat 59,3 miljoonaa kertaa. Kävijämäärä nousi vuoteen 2022 verrattuna 15 prosenttia.

Kävijämäärä koostuu valtakunnallisesta Finna.fi:stä, joka kokoaa yhteen jo 453 museon, kirjaston, arkiston ja tutkimuslaitoksen aineistot. Finna.fi:tä käytettiin yli 4,8 miljoonaa kertaa, mikä on suurempi määrä kuin koskaan aiemmin. Lisäksi osa Finnaan kuuluvista organisaatioista ylläpitää omaa Finna-sivustoaan, jollaisia ovat esimerkiksi verkkokirjastot tai museon omia kokoelmia esittelevät sivustot.
Mikä kiinnosti Finnassa eniten vuonna 2023?
Finnan kymmenvuotisen historian aikana kirjat ja kuvat ovat pitäneet kärkisijoja palvelun suosituimpina sisältöinä. Viime vuonna kuvia, eli esimerkiksi valokuvia, esineitä sekä taidetta katsottiin yli 11 miljoonaa kertaa. Vuoden aikana Finnaan saatiin uusia aineistoavauksia mm. Helsingin taidemuseo HAMilta ja saamelaismuseo Siidalta.
Finnan aineistot tarjoavat käyttäjälleen loputtomasti inspiraatiota. Finnan somekanavissa nostetaan esiin Finnan sisältöjä esimerkiksi jo unohtuneiden tai nostalgisia tunteita herättävien ilmiöiden kautta, jollaisia ovat esimerkiksi vanhat juhlaperinteet tai muoti menneiltä vuosilta.
”Finnan aineistoja penkoessa hämmästyy joka kerta siitä, miten lyhyt ihmisen muisti onkaan. Jotkut ilmiöt unohtuvat kokonaan, ja toiset tulevat takaisin vain hieman muuttuneina. Tärkeintä meille kuitenkin on innostaa ihmisiä käyttämään Finnaa itse, sillä paraskaan sisällöntuottaja ei pysty tarjoamaan sitä omakohtaisuutta, jonka äärelle Finnassa pääsee esimerkiksi omaa tai kotiseudun menneisyyttä tutkimalla”, kertoo Hanna-Leena Saarenmaa, Finnan markkinoinnin asiantuntija.
Myös Kansallinen audiovisuaalinen instituutti KAVIn elokuvia katsottiin Finnassa runsaasti, yli 3,2 miljoonaa kertaa. Katsotuin pitkä elokuva oli Pekka Parikan ohjaama Talvisota.
Avointen oppimateriaalien käyttö hurjassa nousussa
Finna on entistä useammalle käyttäjälle polku tutkitun tiedon ja oppimisen äärelle. Esimerkiksi Finnan kautta löytyvien avoimien oppimateriaalien ja Finna Luokkahuoneen valmiiden aineistopakettien käyttö nousivat edellisvuoteen nähden n. 40 %.
Finnan arvo tiedetään myös palvelua rahoittavassa opetus- ja kulttuuriministeriössä.
”Finna ja sen sisällöt tukevat myös yhteiskunnan resilienssiä ja kriisinkestävyyttä. Kulttuuriperintöön ja tutkittuun tietoon pääsyn varmistaminen sekä digitaalisen osaamisen ja medialukutaitojen turvaaminen rakentavat digitaalista sivistystä ja ovat keskeinen osa henkistä huoltovarmuuttamme”, totesi ministeri Sari Multala Finnan kymmenvuotisjuhlassa 14.12.2023.
TOP 10 Finna.fi:n suosituimpien aineistojen tarjoajat 2023:
- Museovirasto
- Kansalliskirjasto
- Kansallinen audiovisuaalinen instituutti KAVI
- Helsingin kaupunginmuseo
- Suomen kansallismuseo
- Jyväskylän yliopisto
- Suomen Metsämuseo Lusto
- Museokeskus Vapriikki
- 3AMK (Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian kirjastojen aineistot)
- Helmet (Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan kaupunginkirjastot)
Avaintietoja Finna-palvelusta vuodelta 2023:
- Koti Suomen tiede- ja kulttuuriaineistoille.
- Organisaatioiden omia Finna-sivustoja on käytössä 122.
- Käyntejä eri Finna-sivustoilla kertyi 59,3 miljoonaa.
- Käyntejä Finna.fi:ssä 4,8 miljoonaa.
- Finna.fi:ssä on jo 17,8 miljoonaa aineistoa, joista 3,2 miljoonaa saatavilla suoraan verkossa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Laura Helle
Viestinnän asiantuntija
Finna-palvelut
Puh. 050 4399 303
laura.helle@helsinki.fi
Helsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiLinkit
Finna on koti Suomen kulttuuri- ja tiedeaineistoille. Finna.fi kokoaa satojen museoiden, kirjastojen ja arkistojen aineistot yhteen osoitteeseen, jossa niiden äärelle pääsee helposti ja nopeasti. Lisäksi Finna tarjoaa verkkopalvelualustaa, jolla eri toimijat voivat luoda oman sähköisen hakupalvelun tai esimerkiksi verkkokirjaston. Palvelua kehitetään Kansalliskirjastossa, ja sitä rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö.
Kansalliskirjasto on kaikille avoin kulttuuriperintöorganisaatio, joka palvelee valtakunnallisesti kansalaisia, tiedeyhteisöjä ja muita yhteiskunnan toimijoita. Turvaamme Suomessa julkaistun tai Suomea koskevan julkaistun kulttuuriperinnön saatavuuden sekä välitämme ja tuotamme tietosisältöjä tutkimukselle, opiskelulle, kansalaisille ja yhteiskunnalle.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Polarisaatio ei hellitä – puolueet herättävät yhä vahvempia tunteita10.9.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Uusi tutkimus osoittaa, että äänestäjät suhtautuvat poliittisiin vastustajiinsa yhä kielteisemmin. Samalla tunneyhteys omaan poliittiseen ryhmään on vahvistunut.
Lasten hankinnan lykkääminen pienentää lasten lukumäärää ja lisää eriarvoisuutta9.9.2025 10:23:52 EEST | Tiedote
Raskauden lykkääminen vähentää lasten kokonaismäärää ja lisää äidin terveydentilaan liittyvien riskitekijöiden aiheuttamaa eriarvoisuutta.
Äidin vaikeudet kiintyä vauvaan lisäävät lapsen uniongelmia8.9.2025 07:07:00 EEST | Tiedote
Seurantatutkimus osoittaa, että äidin vaikeudet kiintyä vauvaan kahdeksan kuukauden iässä ovat yhteydessä lapsen lisääntyneisiin uniongelmiin ja ne näkyvät vielä 2-vuotiaankin lapsen unessa.
Lapsuuden ystävyyssuhteiden puute altistaa itsemurha-ajatuksille yli 50-vuotiailla3.9.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Lapsuuden epäsuotuisat olosuhteet lisäävät itsemurha-ajatusten riskiä myöhemmällä iällä, ilmenee Helsingin yliopiston kansainvälisestä tutkimuksesta.
Majavat ovat palanneet metsämaisemaan ja elvyttävät sen luontoa2.9.2025 15:58:23 EEST | Tiedote
Pitkäaikainen tutkimus yli 50 vuoden ajalta kuvaa miten Evolle palanneet majavat ovat monimuotoistaneet elinympäristöjä. Se kertoo niiden merkittävästä roolista niin kutsuttuina ekosysteemi-insinööreinä, jotka mahdollistavat laajemman lajikirjon alueella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme