Tesi

Tesin kasvuyrityspulssi: Vuosi 2023 oli odotuksia heikompi, kuluvalle vuodelle maltillisen positiiviset odotukset

Jaa

Tesin (Suomen Teollisuussijoitus) tuoreen selvityksen mukaan edellisvuosi oli kasvuyrityksille jopa odotettua heikompi: liikevaihdon kasvu sakkasi ja kannattavuus ja maksuvalmius laskivat. Lisäksi suunniteltuja investointeja lykättiin laajalla rintamalla. Vuosi aloitetaan kuitenkin varovaisen positiivisen näkymän kanssa: liikevaihdolle ja viennille odotetaan kasvua, ja kasvuhakuisten yritysten kasvutavoitteet ovat aiempaa korkeammalla. Tutkimus- ja kehitystyötä on jatkettu haasteista huolimatta ja niiden kohdalla trendi on kasvusuuntainen.

Haastavasta taloustilanteesta huolimatta yrityksillä riittää kasvuhalua.
Haastavasta taloustilanteesta huolimatta yrityksillä riittää kasvuhalua.

Tesin (Suomen Teollisuussijoitus) uuden kasvuyrityspulssin mukaan yritykset ennustavat vuodelle 2023 keskimäärin kahden prosentin liikevaihdon kasvua, mikä yhdistettynä merkittävästi korkeampaan inflaatioon tarkoittaa reaalisen liikevaihdon kutistumista. Vuodelle 2024 puolestaan odotetaan varovaisen positiivista näkymää - yritykset ennakoivat kuluvalle vuodelle viiden prosentin kasvua liikevaihtoon. Kovimmat kasvuennusteet löytyvät pienemmistä yrityksistä. 

Vaatimattoman liikevaihdon kasvun lisäksi suomalaisten pk-yritysten kannattavuudessa ja maksuvalmiudessa on ollut hienoista laskua 2023. Tilauskannoissa lasku on selkeää, erityisesti teollisuudessa ja rakennusalalla.  

“Odotukset tulevalle vuodelle näyttävät tutkimuksen valossa yllättävänkin positiiviselta, mutta erityisesti pidemmällä aikavälillä tärkeä teollisuuden tilauskantojen painuminen muodostaa harmaita pilviä horisonttiin. Lukujen valossa laajamittaista kannattavuuskriisiä ei ole toistaiseksi odotettavissa vuodelle 2024, vaan isoimmat haasteet näyttävät kasaantuvan asuntorakentamiseen ja tietyille teollisuuden aloille”, kommentoi Henri Hakamo, Tesin strategia- ja tutkimusjohtaja. 

Vuonna 2023 vienti näyttäisi pysyneen melko tasaisena aiempaan verrattuna. Viennin hienoista kasvua löytyy teollisuudessa, informaatio- ja viestintäalalla sekä majoitus- ja ravitsemistoiminnassa. Kansainvälisillä markkinoilla toimivat tai sinne suuntaavat yritykset tavoittelevat viennin kasvua lähes kaikilla toimialoilla.  

Viime vuoden kyselyyn verrattuna suurin muutos liittyy työvoimapulaan, joka on helpottanut merkittävästi: vuonna 2022 kaksi kolmasosaa yrityksistä kärsi työvoimapulasta, nyt vain joka viides. Suurin osa työvoimapulasta kohdistuu viime vuotta mukaillen suorittavaan työhön. Työvoimaa voi olla paikoitellen jopa liikaa, ja esimerkiksi rakennusalalla on jouduttu turvautumaan lomautuksiin ja irtisanomisiin. 

Kasvuhakuisuutta löytyy haastavasta taloustilanteesta huolimatta 

Haastavasta taloustilanteesta huolimatta suomalaisten pk-yritysten kasvuhakuisuus on pysynyt vakaana eikä: 14 prosenttia yrityksistä hakee voimakkaasti kasvua, 52 prosenttia hakee kasvua mahdollisuuksien mukaan. Luvut poikkeavat viime vuodesta vain vähän. 

“Vaikka markkina on ollut haastava, yritykset ovat panostaneet tuotekehitykseen yllättäen aikaisempia vuosia enemmän ja trendi on kasvusuuntainen. Yrityksiltä löytyy myös kasvuhalukkuutta ja myös kansainvälistä liiketoimintaa pyritään laajentamaan kaikilla tutkituilla toimialoilla”, Hakamo kertoo. 

Kasvua ei haeta pelkästään kotimaan sisältä, vaan kasvuhakuisista yrityksistä noin neljäsosa hakee myös kansainvälistä kasvua. Kansainvälistä kasvua hakevat erityisesti informaatio- ja viestintäalan sekä teollisuusalan yritykset. 

Selvityksen mukaan ne yritykset, jotka ovat kasvuhakuisia, ovat sitä aiempaa määrätietoisemmin: niiden kolmen vuoden kasvutavoitteet ovat aiempaa korkeammalla, erityisesti teollisuuden ja hallinnon ja tukipalveluiden alan yrityksissä. 

“Kokonaisuudessaan hyvin haastavaan aikaan nähden suomalaiset pk-yritykset ovat selvinneet hyvin: Yrityksistä löytyy kasvuhalukkuutta ja investointien odotetaan piristyvän. Mielenkiintoisena yksityiskohtana myös tekoälyn hyödyntämistä suunnitellaan kaikilla toimialoilla ja sen uskotaan tuovan pitkällä aikavälillä kilpailukykyä läpi linjan”, sanoo Hakamo. 

“Myös yritysten kestävyyskehitys näyttää hyvältä, esimerkiksi päästölaskentaa tekevien yritysten määrä on tuplaantunut vuodessa ja päästöjen vähentämisen vuoksi on tehty konkreettisia toimia. Lisäksi investoinnit päästövähennyksiin vaikuttavat kiihtyvän tulevien vuosien aikana”, kertoo Klaus Majanen, Tesin seniorianalyytikko. 

“On erittäin positiivista, että Suomesta löytyy joukko yrityksiä, jotka ovat asettaneet kasvutavoitteensa vielä aiempaakin korkeammalle. Se kertoo siitä, että haastavista ajoista huolimatta kotimaisilla yrityksillä on potentiaalin lisäksi kunnianhimoa”, päättää Pia Santavirta, Tesin toimitusjohtaja. 

Kasvuyrityspulssi on Tesin yhdessä Taloustutkimuksen kanssa toteuttama pienille ja keskisuurille yrityksille suunnattu tutkimus, jossa selvitetään muun muassa kasvuun, kannattavuuteen, rahoitukseen, investointeihin, työvoimapulaan ja osaamiseen liittyviä asioita. Kyselyyn osallistui 1563 yritystä ja sen vastausaika oli 9.11.—27.12.2023. Tutkimus kattaa talouden kannalta merkittävimmät toimialat (8/16 toimialaa). Alle viiden henkilön yritykset on rajattu kyselyn ulkopuolelle, mutta liikevaihdon ylärajaa ei ole asetettu.

Tutustu koko selvitykseen täällä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Vuosi 2024 aloitetaan varovaisen positiivisen näkymän kanssa: liikevaihdolle ja viennille odotetaan kasvua, ja kasvuhakuisten yritysten kasvutavoitteet ovat aiempaa korkeammalla. Tutkimus- ja kehitystyötä on jatkettu haasteista huolimatta ja niiden kohdalla trendi on kasvusuuntainen.
Vuosi 2024 aloitetaan varovaisen positiivisen näkymän kanssa: liikevaihdolle ja viennille odotetaan kasvua, ja kasvuhakuisten yritysten kasvutavoitteet ovat aiempaa korkeammalla. Tutkimus- ja kehitystyötä on jatkettu haasteista huolimatta ja niiden kohdalla trendi on kasvusuuntainen.
Lataa
Lataa
Lataa

Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on Suomen valtion pääomasijoitusyhtiö, jolla on talouden kasvuun ja uudistumiseen sekä investointien edistämiseen keskittyvä teollisuuspoliittinen tehtävä. Sijoitamme markkinaehtoisesti pääomasijoitusrahastoihin ja suoraan kasvuyrityksiin.  

tesi.fi | X (Twitter) | LinkedIn | Instagram | Uutiskirje  

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tesi

Tesin vuosi 2023: Haastavassa markkinatilanteessa Tesin rooli vastasyklisenä toimijana korostui22.3.2024 10:41:16 EET | Tiedote

Edellisvuonna alkanut yritysten arvostustasojen lasku, pääomasijoitusrahastojen varainkeruun vaikeutuminen ja listautumismarkkinan hiljentyminen jatkuivat vuonna 2023. Epävarmassa markkinatilanteessa ja irtautumisten hidastuessa Tesin (Suomen Teollisuussijoitus) vastasyklinen rooli korostui. Tesi kokosi uuden 200 miljoonan euron Kasvurahastojen rahaston ja teki kappalemääräisesti yli 80 % suorista sijoituksistaan startup- ja kasvuyrityksiin jatkosijoituksina.

Tesi in 2023: Tesi’s role as a stabilising force in a turbulent market becomes increasingly important22.3.2024 10:41:16 EET | Press release

The decline in valuations that began the previous year, complications in the fundraising of venture capital and private equity (VC & PE) funds, and the slowdown in the IPO market all continued in 2023. The prevailing market uncertainty and sluggish exits increase the importance of Tesi’s role as a stabilising counterforce. Tesi raised a new EUR 200 million KRR V fund-of-funds, while over 80% of Tesi’s direct investments were follow-on investments in startup and growth companies.

Tesin yhtiökokous: hallituksen puheenjohtajana jatkaa Jacob af Forselles, uutena jäsenenä hallitukseen Olli Kärkkäinen22.3.2024 10:20:24 EET | Tiedote

Tesin (Suomen Teollisuussijoitus Oy) hallituksen puheenjohtajana jatkaa Jacob af Forselles, ja uudeksi jäseneksi on valittu valtiovarainministeriön strategia- ja tutkimusjohtaja Olli Kärkkäinen. Tesin hallituksen varapuheenjohtajana jatkaa Riku Huttunen sekä hallituksen jäseninä Mia Folkesson, Anniina Heinonen, Minna Helppi ja Timo Leino. Valinnat teki Tesin yhtiökokous 22.3.2024. Yhtiökokous vahvisti konsernin ja emoyhtiön tilinpäätökset ajalta 1.1.–31.12.2023 ja myönsi vastuuvapauden yhtiön hallitukselle ja toimitusjohtajille sekä hyväksyi hallituksen esityksen emoyhtiön tuloksen käyttämisestä. Vuonna 2023 toimitusjohtajana toimi Pia Santavirta. Varsinaiseksi tilintarkastajaksi valittiin KHT-yhteisö KPMG Oy Ab päävastuullisena tilintarkastajana KHT Marcus Tötterman. Hallituksen jäsenet Hallituksen kuvat

Tesi’s Annual General Meeting: Jacob af Forselles continues as Board Chair, Olli Kärkkäinen elected as new Board member22.3.2024 10:20:24 EET | Press release

Jacob af Forselles will continue as Chair of Tesi’s (Finnish Industry Investment Ltd) Board of Directors, and Olli Kärkkäinen, Strategy and Research Director at Finland’s Ministry of Finance, was elected as a new Board member. Riku Huttunen will continue as Vice Chair of Tesi’s Board of Directors, while Mia Folkesson, Anniina Heinonen, Minna Helppi and Timo Leino continue as existing members. The appointments were made by Tesi’s Annual General Meeting on 22 March 2024. The Annual General Meeting also approved the Group’s and parent company’s financial statements for fiscal year 1 Jan–31 Dec 2023, discharged the Board of Directors and the company’s CEO of liability, and approved the Board’s proposal for using the parent company’s profit. The CEO in 2023 was Pia Santavirta. KPMG Oy Ab, Chartered Accountants, was elected as the company’s auditor, with Marcus Tötterman, Chartered Accountant, as lead auditor. Board members Photos of Board

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye