Eteläpohjalaisille pk-yrityksille tarjolla mahdollisuus rekrytoida osaajia Euroopasta
Onko yritykselläsi rekrytointitarpeita keväälle 2024? Etelä-Pohjanmaalla käynnistyy pk-yrityksille suunnattu rekrytointiohjelma, jonka puitteissa avustetaan maakunnassa toimivia yrityksiä rekrytoimaan osaajia Euroopasta joustavasti, asiantuntevasti ja ilman välikäsiä. Rekrytoinnit toteutetaan Euroopan työnvälitysverkoston avulla.
Sopivien tekijöiden löytyessä ohjelmasta tarjotaan apua myös työntekijöiden muuttoon, asettautumiseen, työn aloittamiseen ja perehdytysvaiheeseen. Sekä rekrytointi että tarjolla olevat tukipalvelut ovat pääsääntöisesti maksuttomia. Yrityksillä on mahdollisuus osallistua maksuttomasti myös TE-live lähetyksen tuottamiseen ja saada samalla käyttöönsä arvokasta markkinointimateriaalia.
Euroopasta rekrytoinnista kiinnostuneet yritykset voivat ilmoittaa osallistumishalukkuudestaan euresep.fi-sivuston kautta. Varovaisestakin kiinnostuksesta kannattaa vinkata, niin olemme sinuun yhteydessä ja kerromme lisää. Ohjelman ensimmäisen vaiheen työpaikkoja etsitään 17.1.-29.2.2024 mutta mukaan pääsee aina 31.5.2024 saakka.
Palvelu toteutetaan Ponte Oy:n, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen, Etelä-Pohjanmaan TE-toimiston ja Euroopan työnvälitysverkoston (EURES) yhteistyönä. Yhteistyössä ovat mukana myös Etelä-Pohjanmaan kauppakamari, Etelä-Pohjanmaan yrittäjät, Alavuden Kehitys Oy, Job Well Done -hanke, Invest Lapua Oy, Isonkyrön kehitys Oy, Järvi-Pohjanmaan yrityspalvelu Oy sekä Ilmajoen, Kauhajoen, Kauhavan, Kuortaneen Kurikan ja Ähtärin elinkeinopalvelut.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuomas Männistö, 040 952 1600, Ponte Oy
Sanna Davidsson, 0295 046 558, Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto, EURES
Linkit
Tietoa julkaisijasta
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15
0295 027 500
http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.
ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset
NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.
NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Ytkonstruktionerna på Brändö korsningsbro i Vasa förnyas (Österbotten)14.5.2024 14:36:03 EEST | Tiedote
NTM-centralen och MPV-Infrarakenne Oy har undertecknat entreprenadavtalet om förnyelse av ytkonstruktionerna på Brändö korsningsbro. Brons vattenisoleringskonstruktioner är skadade och asfalten på brolocket har gått sönder. Reparationen utförs tillsammans med Vasa stad.
Palosaaren risteyssillan pintarakenteiden uusiminen Vaasassa14.5.2024 14:36:03 EEST | Tiedote
ELY-keskus ja MPV-Infrarakenne Oy ovat allekirjoittaneet urakkasopimuksen Palosaarentien risteyssillan pintarakenteiden uusimisesta. Sillan vedeneristerakenteet ovat vaurioituneet ja rikkoneet asfaltin sillan kannella. Korjaaminen tehdään yhdessä Vaasan kaupungin kanssa.
Vattenöversikt för mars-april 2024: översvämningar, sämre vattenkvalitet och högre grundvattenstånd (landskapen i Österbotten)13.5.2024 13:46:52 EEST | Tiedote
Under våren flödade åarna och sjöarna mer än vanligt I slutet av mars låg mera snö än genomsnittet för tidpunkten kvar i de österbottniska landskapen. Snöns vattenvärde i åarnas källflöden var cirka 100–130 mm. I början av mars var isen i Kyro älv och Lappo å en aning tjockare än genomsnittet. I de konstgjorda och reglerade sjöarna strävade man efter att ge mera utrymme än vanligt för smältvattnen. Framför allt i de konstgjorda sjöarna sänktes vattenytorna lägre än vanligt. Snön smälte i flera omgångar. Den första varma perioden inföll i mitten av mars då snön smälte framför allt i de sydligaste vattendragen längs kusten. Under påsken blev vädret uppenbart varmare och det regnade. Exempelvis i Kauhajoki föll 22 mm regn under påsken. Snön började smälta kraftigare 8.4, när dygnets medeltemperaturer steg till cirka fem grader. Under denna tidpunkt föll också nederbörd i form av regn. Regnmängderna var cirka 15–25 mm. Efter mitten av april blev vädret svalare och det underlättade översväm
Maalis-huhtikuun 2024 vesitilannekatsaus: tulvia, vedenlaadun heikentymistä ja pohjavedenpinnan nousua (Pohjalaismaakunnat)13.5.2024 13:46:52 EEST | Tiedote
Joet ja järvet tulvivat tänä keväänä tavanomaista enemmän Lunta oli pohjalaismaakunnissa maaliskuun loppupuolella enemmän kuin keskimäärin tähän aikaan. Lumen vesiarvot jokien latvaosilla olivat noin 100-130 mm. Jokijäät Kyrönjoella ja Lapuanjoella olivat maaliskuun alussa jonkin verran keskimääräistä paksumpia. Tekojärviin ja säännösteltyihin järviin pyrittiin tekemään tavallista enemmän tilaa sulamisvesille. Etenkin tekojärvien vedenpinnat laskettiin tavanomaista alemmas. Lumien sulaminen tapahtui useammassa erässä. Ensimmäinen lämmin jakso ajoittui maaliskuun puoliväliin, jolloin sulamista tapahtui etenkin rannikon eteläisimmillä vesistöillä. Pääsiäisen aikana sää lämpeni selvästi ja satoi vettä. Esimerkiksi Kauhajoella satoi pääsiäisen aikana 22 mm. Voimakkaampi sulaminen alkoi 8.4., kun vuorokauden keskilämpötilat nousivat noin viiteen asteeseen. Tuohon ajankohtaan osui myös vesisateita. Sademäärät olivat noin 15-25 mm. Huhtikuun puolivälin jälkeen sää viileni ja helpotti tulvatil
NTM-centralen i Södra Österbotten har gett MKB-kontaktmyndighetens utlåtande om Kustens Vind Oy Ab:s MKB-program för Vargitmossens vindkraftspark (Österbotten)10.5.2024 09:52:06 EEST | Tiedote
Kustens Vind Oy Ab planerar projektet Vargitmossens vindkraftspark i Vörå kommun. Projektområdet ligger i landskapet Österbotten cirka 17 kilometer från Vörå centraltätort. Projektområdet ligger i Vörå kommuns nordöstra del. Landskapet Södra Österbotten ligger på den sydöstra sidan av projektområdet som närmast på cirka 300 meters avstånd från projektområdet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme