Kolme syytä, miksi tänä keväänä on hyvä aika ostaa asunto
18.1.2024 08:45:00 EET | Danske Bank A/S, Suomen sivuliike | Tiedote
Monella suomalaisella on tänä keväänä hyvä mahdollisuus ostaa uusi koti. Listasimme Danske Bankin asiantuntijoiden kanssa kolme syytä.
1. Korkojen ennustetaan laskevan
Danske Bankin ennusteen mukaan markkinakorot laskevat seuraavan kahden vuoden aikana. Pankki ennakoi, että tämän vuoden loppuun mennessä vuoden euribor olisi noin kolmessa prosentissa. Vuoden 2025 loppuun mennessä vuoden euribor olisi nykyennusteen mukaan lähellä kahta prosenttia. Tammikuun alkupuoliskolla vuoden euribor on liikkunut 3,5–3,6 prosentin tasolla.
”Ennusteen toteutuessa moni velallinen saisi kuukausieräänsä merkittävän helpotuksen. Kannustankin pohtimaan, voisiko osan kuukausierän pienentymisestä laittaa kulutuksen sijaan säästöihin ja sijoituksiin. Korkean inflaation ja korkojen nousun myötä suomalaisten säästämisaste on laskenut, ja monessa kodissa on otettu puskurirahastot käyttöön”, sanoo Sari Takala, Danske Bankin henkilöasiakkaiden lainoista vastaava johtaja.
2. Asuntomarkkina on vilkastumassa, mutta harkinta-aikaa on yhä
Koronavuosina asuntokauppa kävi vilkkaana. Tämä johti siihen, että halutuista kohteista tarjous piti tehdä nopeasti – joskus jopa asuntoa näkemättä. Harkinta-ajasta hyötyy niin ensiasunnonostaja kuin asunnonvaihtajakin.
”Oma koti on lähes aina ihmisen elämän suurin ostos. Mielestäni on erittäin hyvä, että kuluttajalla on nyt huippuvuosia enemmän aikaa harkita tarjoustaan. Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää ostettavan kohteen kuntoon ja korjaushistoriaan”, vinkkaa Takala.
Danske Bankin asuntomarkkinakatsauksessa muistutetaan, että olosuhteet asuntokaupan vilkastumiselle paranevat tänä keväänä. Asuntokauppa käy muutenkin keväisin yleensä vilkkaammin, ja patoutunut kysyntä voisi lähteä tuolloin liikkeelle.
3. Ensiasunnonostaja hyötyy laskeneista hinnoista
Ensiasunnonostajien vapautus varainsiirtoverosta poistui vuoden alussa. Asunto-osakkeiden kahden prosentin varainsiirtovero laski 1,5 prosenttiin. Kiinteistökaupoissa varainsiirtovero puolestaan laski neljästä prosentista kolmeen prosenttiin.
”Tässä markkinatilanteessa etenkin ensiasunnonostajat hyötyvät merkittävästi laskeneista asuntojen hinnoista. Asunnonvaihtajatkin voivat hyötyä laskeneista hinnoista; myytävän asunnon lisäksi myös ostokohteet ovat merkittävästi aiempaa edullisempia. Varainsiirtoveron lasku tekee myös uuden kodin hankkimisesta aiempaa edullisempaa”, sanoo Sari Takala.
Varainsiirtoverosta vapautuksen poistuminen voi tuntua ensiasunnonostajalle suurelta lisäkustannukselta. Siksi Danske Bank kertoi joulukuussa pidentävänsä suosittua ensiasunnon ostajan etuaan kolmella kuukaudella.
Pankki ei peri asuntolainan toimitusmaksua tai järjestelypalkkiota, kun lainahakemus on tehty maaliskuun loppuun mennessä, ja laina nostetaan toukokuun loppuun mennessä. Tyypillisessä 185 000 euron ensiasuntolainassa edun arvo on noin 1 100 euroa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mediapuhelin arkisin klo 9–16Viestintä
Puh:050 422 6644Tietoa julkaisijasta
Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia.
Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa, ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. danskebank.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Päivittämätön puhelin on riski digihuijausten aikakaudella23.4.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Tekoälyn yleistyminen ja rikollisten ammattimaistuminen ovat lisänneet digihuijauksia merkittävästi, ja huijausten tunnistaminen on käynyt entistä vaikeammaksi. Yksi suurimmista riskitekijöistä digiasioinnissa ovat päivittämättömät älypuhelimet ja käyttöjärjestelmät. Danske Bank on aloittanut yhteistyön Elisan kanssa mahdollistaakseen asiakkailleen ajantasaisia digitaalisia asiointilaitteita sekä tukea niiden turvalliseen käyttöön.
Vanhemmilta saatava tuki asettaa ensiasunnon ostajat eriarvoiseen asemaan16.4.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Valtaosa suomalaisnuorista haluaisi omistaa asunnon. 40 prosenttia toteuttaa haaveensa vanhempien tuella, mikä nostaa esiin kysymyksen nuorten yhdenvertaisista mahdollisuuksista päästä kiinni omistusasumiseen. Tällä hetkellä omaan asuntoon säästää yhä harvempi.
Danske Bankin ja Secton kumppanuus nostaa yritysautokantojen palvelut uudelle tasolle9.4.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Danske Bank tuo markkinoille uudenlaisen yritysten autoleasingratkaisun yhteistyössä Secto Automotiven kanssa. Ratkaisu yhdistää joustavan rahoituksen ja Secton digitaaliset hallinta- ja raportointipalvelut, mikä mahdollistaa yritysautokantojen kustannusten ja ympäristövaikutusten läpinäkyvän seurannan ja huippuluokan asiakaskokemuksen.
Danske Bank: Valtaosa nuorista tavoittelee edelleen omistusasuntoa25.3.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Danske Bankin tuoreen Ensiasunnon ostajat 2026 -kyselytutkimuksen mukaan valtaosa suomalaisnuorista haluaa edelleen omistaa asunnon. Asunnon hankkimista harkitsee 32 prosenttia vastaajista, jotka eivät ole koskaan omistaneet asuntoa. Niistä 68 prosentista, jotka eivät nyt harkitse asunnon ostamista, 86 prosenttia haluaisi kuitenkin joskus omistaa asunnon. Tutkimuksessa selvitettiin 18–39-vuotiaiden näkemyksiä ensiasunnon ostamisesta ja omistamisesta.
Suhdannekatsaus: Talous on vihdoin kääntynyt kasvuun4.3.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Suomen talous nousi viimeisellä vuosineljänneksellä taantumasta ja kääntyi kasvuun. Danske Bank ennustaa talouskasvun kiihtyvän edelleen kuluvana vuonna. Pankki pitää ennusteensa likimain ennallaan ja arvioi kokonaistuotannon kasvavan 1,5 prosenttia vuonna 2026 ja 1,9 prosenttia vuonna 2027. Lähi-idän konfliktin ja energiamarkkinoiden häiriöiden pitkittyminen on keskeinen riski ennusteelle, mutta tässä kohtaa pankki arvioi vaikutusten jäävän tilapäisiksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme