The Cleveland Orchestralle toinen konsertti Helsingin juhlaviikoille
25.1.2024 09:00:00 EET | Helsingin juhlaviikot | Tiedote
The Cleveland Orchestran Helsingin juhlaviikoille marraskuussa julkaistu konsertti myi nopeasti loppuun. Suuren kysynnän vuoksi orkesteri tekee Helsingissä toisen konsertin ja esiintyy Musiikkitalossa myös 29. elokuuta, jolloin ohjelmassa on Sergei Prokofjevin toinen sinfonia ja Hector Berliozin Fantastinen sinfonia (Symphonie fantastique).

Maailman tunnetuimpiin sinfoniaorkestereihin lukeutuva The Cleveland Orchestra palaa vuosikymmenten odotuksen jälkeen Suomeen kahden konsertin tiimoilta. Perinteikästä The Cleveland Orchestraa pidetään yhä yhtenä maailman parhaista aktiivisesti esiintyvistä orkestereista, ja vuonna 2020 New York Times nosti orkesterin Yhdysvaltojen parhaaksi. Itävaltalaisen huippukapellimestari Franz Welser-Möstin kaudella orkesteri on hioutunut niin teknisesti kuin taiteellisestikin huippuunsa.
Helsingin juhlaviikoille marraskuussa julkaistu, keskiviikkona 28. elokuuta Musiikkitalossa toteutuva The Cleveland Orchestran ensimmäinen konsertti on myynyt loppuun. Nyt myyntiin tuleva toinen konsertti toteutuu Musiikkitalossa torstaina 29. elokuuta ja sen ohjelma eroaa ensimmäisestä konsertista. Toisessa konsertissa kuullaan Sergei Prokofjevin toinen sinfonia ja Hector Berliozin Fantastinen sinfonia (Symphonie fantastique).
Pariisissa 1925 ensiesityksensä saanut Prokofjevin toinen sinfonia on tunnettu rytmisestä voimastaan ja aikansa eurooppalaisen avantgarden vaikutuksista – Prokofjev itse kuvaili teosta visioksi "raudasta ja teräksestä".
Berliozin Fantastinen sinfonia on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä 1800-luvun merkittävimmistä orkesteriteoksista. Berlioz uudisti uraauurtavalla tavalla orkesterikäytänteitä ja soitinnoksia tavoittaakseen unenomaisia ja oopiumihuuruisia näkyjä, jotka olivat ennenkuulumattomia länsimaisessa musiikissa.
The Cleveland Orchestra & Franz Welser-Möst Musiikkitalossa to 29.8. klo 19. Liput 35–142 / 21–117 € osoitteesta ticketmaster.fi. Helsingin juhlaviikkoja vietetään 15.8.–1.9.2024.
Juhlaviikkojen pääyhteistyökumppani on Elisa, sponsori Accenture ja palvelukumppanit ovat Akun tehdas, Grano, Heku, Marski by Scandic ja Renault.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintäpäällikkö Anna Mäkelä, anna.makela@eventshelsinki.fi, puh. 050 581 4153
Kuvat

Linkit
Helsingin juhlaviikot on Pohjoismaiden suurin monitaidefestivaali, joka järjestetään vuosittain elo-syyskuun vaihteessa. Juhlaviikkojen taustaorganisaationa toimii Helsingin kaupungin perustama Helsingin tapahtumasäätiö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin juhlaviikot
Helsingin juhlaviikoilla kantaesityksiä, huippuvierailuja maailmalta ja jäähyväiset tauolle jäävälle Huvilalle6.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin juhlaviikot toi loppukesän Helsinkiin kansainvälisiä huippuvierailuja musiikin, teatterin, tanssin ja kuvataiteen aloilta. Taiteiden yötä juhlisti jättiläiskirahvien maaginen kulkue, ja Huvila soi viimeistä kertaa ennen taukoa.
Helsingin juhlaviikot alkaa huomenna, Taiteiden yötä vietetään torstaina17.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin juhlaviikot käynnistyy huomenna Rufus Wainwrightin suurteoksella Musiikkitalossa. Satojen maksuttomien kulttuurielämysten Taiteiden yötä vietetään torstaina 20. elokuuta, ja sen pääteoksena koetaan keskustan kadut valtaava maaginen kirahviparaati. Juhlaviikkojen oma esityspaikka, ikoninen Huvila, soi tänä vuonna viimeistä kertaa ennen kahden vuoden taukoa.
Juhlaviikoille Le Grand Macabre, Yunchan Lim Tšekin filharmonisen orkesterin solistina ja monia muita25.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Festivaalia tähdittävät muun muassa Radion sinfoniaorkesterin ja kansainvälisten solistien tulkinta Le Grand Macabre -oopperateoksesta, Tšekin filharmonisen orkesterin konsertti solistinaan tähtipianisti Yunchan Lim ja berliiniläisen Schaubühne-teatterin näytelmä The Silence. Huvilassa kuullaan esimerkiksi Katie Meluan ja Carminhon konsertit. Taiteiden yötä juhlistetaan maagisella jättieläinten kulkueella.
Juhlaviikkojen ikoninen tapahtumapaikka Huvila jää tauolle18.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Helsingin juhlaviikkojen kevyen musiikin esityspaikkana toimivaa Huvilaa ei voida pystyttää Tokoinrannan puistoalueelle remontin vuoksi vuosina 2027–2028. Juhlaviikot pitää kuitenkin kevyen musiikin osana ohjelmistoaan myös tulevina vuosina, vaikka konsertteja ei pystytäkään järjestämään Huvilassa.
Rufus Wainwrightin Dream Requiem ja Tšekin filharmoninen orkesteri Juhlaviikoille3.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Tšekin filharmoninen orkesteri esiintyy Semjon Bytškovin johdolla, viulistitähti Janine Jansen solistinaan ja Cloud Gate Dance Theatre of Taiwanin 13 Tongues lumoaa Tanssin talossa. Rufus Wainwrightin rooli ohjelmistossa on kaksiosainen Huvilan soolokonsertin ja Musiikkitalon Dream Requiem -teoksen ansiosta. Huvilan ohjelmistoa tähdittää myös a cappella -ilta Club For Five- ja Rajaton -kokoonpanojen seurassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme