Nälkäpäivä-keräyksen kokonaistulos ylsi 2,6 miljoonaan euroon
Vuoden 2023 Nälkäpäivä-keräys tuotti kokonaisuudessaan 2,6 miljoonaa euroa. Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon tehtyjen lahjoitusten avulla autetaan hädänalaisia kotimaassa ja maailmalla.

Suomen Punaisen Ristin vuoden 2023 Nälkäpäivä-keräys saavutti tavoitteensa. Kampanjan kokonaistulos on 2,6 miljoonaa euroa.
Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon kerätyillä lahjoitusvaroilla voidaan auttaa kriisin kohdanneita ihmisiä nopeasti siellä, missä kulloinkin apua tarvitaan.
– Haluamme kiittää kaikkia vapaaehtoisia ja lahjoittajia suuresta auttamishalusta. Nälkäpäivään osallistuneet kerääjät ja lahjoittajat tekevät auttamistyömme mahdolliseksi. Nälkäpäivänä kerättyjä varoja ei ole sidottu ennalta tiettyyn kohteeseen, ja siksi niillä voidaan auttaa nopeasti kriisin tai katastrofin sattuessa, sanoo Suomen Punaisen Ristin varainhankintajohtaja Sirpa Solehmainen.
Vuoden 2023 Nälkäpäivän lipaskeräys järjestettiin 28.–30.9., ja keräykseen oli mahdollista lahjoittaa digitaalisten lahjoitustapojen kautta lokakuun 2023 loppuun saakka. Lahjoituksissa korostuivat erityisesti yksityishenkilöiden tekemät lahjoitukset.
– Jatkossa Nälkäpäivän kampanja-aika lyhenee, sillä haluamme kampanjoida entistä tehokkaammin. Maailma on muuttunut nopeatempoisemmaksi, ja myös lahjoitusten tavat ovat muuttuneet digitalisaation myötä. Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon voi tuttuun tapaan lahjoittaa vuoden ympäri kampanja-ajan ulkopuolellakin, Solehmainen kertoo.
Katastrofirahaston tuella autetaan kriiseissä ja häiriötilanteissa sekä ylläpidetään auttamisvalmiutta
Erilaisiin katastrofeihin ja häiriötilanteisiin varautuminen on merkittävä osa Punaisen Ristin työtä sekä Suomessa että maailmalla. Suomen Punaisen Ristin katastrofirahaston tuella autetaan kriisin kohdanneita ihmisiä eri puolilla maailmaa.
– Tällä hetkellä avun tarve on valtava erityisesti Gazan ja Israelin konfliktista kärsivillä. Gazan siviilien tilanne on katastrofaalinen. Ihmisillä ei ole tällä hetkellä paikkaa, jossa he olisivat turvassa. Vedestä ja ruoasta on suuri pula ja viemäröinti on puutteellista. Katastrofirahastoon kerätyillä varoilla olemme voineet lähettää apua, kuten osaavia avustustyöntekijöitä, tukemaan kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaatiota, Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Tiina Saarikoski kertoo.
Katastrofirahaston turvin autetaan myös kotimaan äkillisissä onnettomuus- ja häiriötilanteissa, kuten suuronnettomuuksissa, tulvissa, epidemioissa ja tulipaloissa. Suomen Punainen Risti auttaa ihmisiä selviämään onnettomuustilanteista sekä tukee viranomaisten työtä äkillisissä kriisitilanteissa.
Katastrofirahaston varoilla koulutetaan uusia vapaaehtoisia ja ylläpidetään auttamisvalmiutta kotimaassa. Viime vuosien aikana Suomen Punaisen Ristin paikallisosastot ovat auttaneet äkillisen onnettomuuden tai kriisin kohdanneita katastrofirahaston avulla useammin kuin kolmesti viikossa.
Välittömän annetun avun lisäksi Punainen Risti parantaa ihmisten omaa valmiutta kohdata kriisejä ja häiriötilanteita.
Katastrofirahaston lahjoitustiedot
Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon voi lahjoittaa vuoden ympäri.
- Lahjoita katastrofirahastoon verkossa: www.punainenristi.fi/lahjoita/katastrofirahasto
- Lähetä tekstiviesti SPR numeroon 16499 (15 €)
- Lahjoita haluamasi summa MobilePayllä numeroon 10900
- Liity kuukausilahjoittajaksi osoitteessa www.punainenristi.fi/lahjoita/kuukausilahjoitus/
Rahankeräyslupa: RA/2020/1407 & ÅLR 2023/9568
Lisätietoja:
Varainhankintajohtaja Sirpa Solehmainen, p. 050 567 6629
Kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Tiina Saarikoski, p. 040 189 4885
Viestinnän asiantuntija Ada Bergroth, p. 040 610 9447
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR
Till årets frivilliga räddare valdes Satakunta räddningshundgrupp17.12.2025 05:45:00 EET | Pressmeddelande
Frivilliga räddningstjänsten (Vapepa) valde till årets frivilliga räddare 2025 Satakunta räddningshundgrupp, som består av gruppledare Katja Naskali, hundförare Hanna Vuorinen, hjälpförare Marko Kuusikoski och Vapepaledare Mikko Linnainsaari
Vuoden vapaaehtoiseksi pelastajaksi valittiin Satakunnan pelastuskoiraryhmä17.12.2025 05:45:00 EET | Tiedote
Vapaaehtoinen pelastuspalvelu (Vapepa) valitsi vuoden 2025 vapaaehtoiseksi pelastajaksi Satakunnan pelastuskoiraryhmän, johon kuuluvat ryhmänjohtaja Katja Naskali, koiranohjaaja Hanna Vuorinen, apuohjaaja Marko Kuusikoski ja Vapepa-johtaja Mikko Linnainsaari
Finlands Röda Kors beviljar stöd för att lindra följderna av konflikten i Sudan16.12.2025 05:25:00 EET | Pressmeddelande
Sudan står inför en mycket allvarlig humanitär kris. Finlands Röda Kors stöder Internationella rödakors- och rödahalvmånefederationens arbete för att hjälpa människor i Sudan med 700 000 euro.
Suomen Punainen Risti myöntää tukea Sudanin konfliktin seurausten lievittämiseen16.12.2025 05:25:00 EET | Tiedote
Sudanissa on käynnissä äärimmäisen vakava humanitaarinen kriisi. Suomen Punainen Risti tukee 700 000 eurolla Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainvälisen liiton työtä ihmisten auttamiseksi Sudanissa.
Finlands Röda Kors hjälper vid de exceptionella översvämningarna i Sri Lanka10.12.2025 05:45:00 EET | Pressmeddelande
Sri Lanka genomlider en av de värsta översvämningarna i landets historia. Finlands Röda Kors stöder nödhjälpsoperationen i Sri Lanka ur sin katastroffond.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme