Kirkkorekryn ensimmäinen toimintavuosi: Rekrytointien ja työnhakuaktiivisuuden lukuja 2023
18.1.2024 15:11:58 EET | Grade Suomi | Tiedote
Kirkkorekry on rekrytointipalvelu, joka on suunniteltu erityisesti seurakuntien rekrytointeihin. Palvelu skaalautuu tehokkaasti erikokoisten seurakuntaorganisaatioiden tarpeisiin. Kirkkorekry.fi-sivusto kokoaa yhteen kirkon avoimia työpaikkoja ja työnantajia. Palvelun avulla nostetaan kirkon työpaikkoja potentiaalisten työnhakijoiden tietoisuuteen. Näin pyritään vaikuttamaan osaajapulaan, joka on arkea myös seurakunnissa.
Kirkkorekryn toiminta käynnistyi reilu vuosi sitten, joulukuussa 2022. Miltä näyttää ensimmäinen toimintavuosi rekrytointien ja työnhakuaktiivisuuden osalta?

Työpaikkojen julkaisujen määrissä tasaista kasvua
Kirkkorekryssä on julkaistu tämän vuoden aikana noin 1300 rekrytointia, jotka sisälsivät yhteensä lähes 4000 avointa työpaikkaa. Hakemuksia näihin rekrytointeihin on puolestaan jätetty yhteensä hieman yli 25 000. Avoimia työpaikkoja on ollut jatkuvasti haettavana noin 100. Uuden palvelun käyttöönottoa Kirkon työpaikkojen julkaisussa on otettu tasaisesti käyttöön eri seurakunnissa. Sivustolle on mahdollista jättää myös pelkkä työpaikkailmoitus, jonka kautta näkyvyys kirkon työpaikoista kiinnostuneille on erinomainen. Etenkin pienemmille kirkon organisaatioille tämä on hyvä tapa tuoda työpaikat hakijoiden tietoisuuteen.
Rekrytoinnin lukuja toimialoittain
Kirkko tarjoaa monipuolisesti erityyppisiä tehtäviä ympäri Suomea. Kirkossa on tarjolla merkittävä määrä myös erilaisia asiantuntijatehtäviä. Hallinto- ja toimistotyön tehtäviä oli auki 202 kappaletta vuonna 2023. Hengellisen työn tehtäviä on tarjolla eniten, kaiken kaikkiaan 700. Kiinteistö-, kirkonpalvelus- ja hautausmaatyö -paikkoihin tehtäviä oli tarjolla 377 kappaletta. Lähetys- ja kansainvälisen työn paikkoja oli auki 11 kappaletta.
Eniten kirkon organisaatioista rekrytoi Kirkkorekryn lukujen valossa Helsingin seurakuntayhtymä, Espoon seurakuntayhtymä, Oulun ev.lut. seurakuntayhtymä, Vantaan seurakuntayhtymä sekä Oulun hiippakunnan tuomiokapituli.
Työnhakijat ovat löytäneet KirkkoRekryn työnhakijaportaalin
Kirkkorekry.fi -sivuston kävijämäärät ovat olleet koko ajan tasaisessa kasvussa ja marraskuussa 2023 sivustolla vierailtiin jo yli 50 000 kertaa. Aktiivisia hakijaprofiileja KirkkoRekryssä on tällä hetkellä lähes 25 000. Suosituin työnantajaesittelysivu kirkkorekry.fi -sivustolla kokonaiskatselumäärältään on ollut Espoon seurakuntayhtymän.
Kiinnostavimpia työpaikkailmoituksia kirkkorekry.fi:ssä ovat olleet Kirkkohallituksen järjestelmäpäällikkö, Lauttasaaren seurakunnan kirkkoherran virka sekä Vantaan seurakuntayhtymän viestintäsuunnittelijan tehtävä. Työpaikkailmoitusten löydettävyyteen voidaan vaikuttaa myös hyvän tiedottamisen kautta. Työpaikkailmoituksen jakaminen digitaalisten kanavien kautta mahdollistaa myös passiivisten työnhakijoiden tavoittamisen. Kirkkorekryn kautta on mahdollista hankkia kohdennettua lisänäkyvyyttä avoimille työpaikoille, jotta potentiaaliset työnhakijat löytävät avoimen paikan. Rekrytointimarkkinoinnin ansiosta hakijamääriä voidaan nostaa uudelle tasolle, joka tuo helpotusta osaajien löytämiseen myös kirkon työpaikoille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Misa LeiberMaajohtajaGrade Suomi
Puh:+358 40 543 2305Misa.Leiber@grade.comKuvat

Linkit
Grade Suomi
Grade on julkisen sektorin rekrytointiratkaisujen markkinajohtaja Suomessa. Tarjoamme käyttäjäystävällisiä ja toimintavarmoja HR- ja HRD-ohjelmistoratkaisuja sekä verkkopalveluita, jotka tukevat työnantajia työntekijöiden löytämisessä, rekrytoinnissa, perehdyttämisessä, kehittämisessä ja sitouttamisessa.
Meidät tunnetaan Kuntarekry- ja Kirkkorekry-palveluista, jotka on suunnattu kunta- ja hyvinvointialuesektorille sekä seurakuntien rekrytointiin. Palveluidemme taustalla toimiva rekrytointijärjestelmä on käytössä myös valtionhallinnon rekrytoinneissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Grade Suomi
Etätyö on arkipäivää myös julkisella sektorilla24.3.2026 07:10:00 EET | Tiedote
Etätyö on yleisempää kunnissa ja hyvinvointialueilla kuin saatetaan ajatella. Tälläkin hetkellä kuntarekry.fi -sivustolla on avoinna yli 200 rekrytointia, joissa tarjotaan osittaista etätyömahdollisuutta, ja muutama rekrytointi jopa täydellä etätyömahdollisuudella.
Harrastukset työnhakutietona: asiantuntijan vinkit10.3.2026 07:15:00 EET | Tiedote
Kannattaako omista harrastuksista kertoa työhakemuksessa tai CV:ssä? Kuntarekry kysyi tätä rekrytoinnin ammattilaiselta. Varsinkin moni nuori miettii, voiko työkokemuksen puutetta korvata kertomalla kesätyöhakemuksessa omista harrastuksista. Kuntarekryssä on avoinna vielä satoja kesätyöpaikkoja tulevalle kesälle.
Lähes 250 000 sijaistarvetta vuodessa – julkisen sektorin akuutti rekrytointi vaatii nopeita ja hallittuja ratkaisuja3.3.2026 08:45:00 EET | Tiedote
Julkisen sektorin sijaisrekrytoinnin volyymi on merkittävä Suomessa. Vuonna 2025 Kuntarekryn kautta välitettiin yli 247 500 sijaistarvetta kunnissa ja hyvinvointialueilla. Akuutit henkilöstövajaukset koskettavat erityisesti terveydenhuoltoa, varhaiskasvatusta ja opetusta, joissa sijaisen puuttuminen voi vaikuttaa suoraan palveluiden saatavuuteen. Vastatakseen tähän tarpeeseen Grade on tuonut markkinoille Kuntarekryn mobiilisovelluksen, joka sujuvoittaa akuutin sijaisrekrytoinnin toteutusta.
Pitkittynyt työttömyys: psykologin vinkit työnhaussa jaksamiseen17.2.2026 07:15:00 EET | Tiedote
Työttömyys kuormittaa henkisesti monella tasolla, varsinkin pitkittyessään. Kuinka irtisanotuksi tulemisen, työnhaun ja kielteisten rekrytointipäätösten aiheuttamaa henkistä kuormaa voi hallita? Tätä Kuntarekry-työnhakupalvelua tuottava Grade kysyi työterveys- ja organisaatiopsykologi Eveliina Vänskältä. Avoimien työpaikkojen määrä Kuntarekryssä laski vuonna 2025 lähes 17 prosenttia, samalla kun hakemusten määrä kasvoi yli 22 prosenttia.
Julkisen sektorin työmarkkinat kiristyivät: Hakemusten määrä kasvoi 22 % avointen työpaikkojen vähentyessä5.2.2026 09:26:57 EET | Tiedote
Kuntarekryn vuoden 2025 vuoden tilastot paljastavat merkittävän muutoksen Suomen työmarkkinoilla. Kuntien ja hyvinvointialueiden avoimien työpaikkojen määrä on laskenut, samalla kun hakijoiden määrä on noussut ennätyslukemiin. Tilanne on kiristänyt kilpailua julkisen sektorin avoimista tehtävistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme