HUSin alueen korona- ja influenssapotilaiden määrä laskenut voimakkaasti - epidemiatilanne rauhoittumassa
19.1.2024 11:51:31 EET | HUS | Tiedote
Epidemiatilanne koronaviruksen, influenssan ja rs-viruksen osalta on rauhoittumassa Uudellamaalla. Norovirusepidemia ovat edelleen käynnissä, mutta sekin on voimakkuudeltaan lievä.
Koronavirustartunnan saaneiden potilaiden määrä on HUSin sairaaloissa enää viidennes viime marraskuun huipputasosta. HUSin osastoilla oli 19.1.2024 vain 23 koronaviruspotilasta, joista vain yksittäiset potilaat olivat hoidettavina koronavirusinfektion vuoksi ilman muuta syytä. Vaikea koronavirustauti on kadonnut lähes kokonaan rokotusten antaman suojan myötä.
HUS-alueella BA.2.86 koronavirusmuunnos on noussut jo joulukuussa valtavirukseksi ja syksyn epidemian aiheuttaneen EG.5.-viruskannan (Eris) osuus tartunnoista on laskenut. BA.2.86-viruskanta ei ole ennakkoarvioista poiketen aiheuttanut uutta epidemia-aaltoa. Koronavirustartuntoja esiintyy edelleen, mutta ne johtavat harvoin sairaalahoitoon. Myös terveyskeskussairaaloissa koronavirus- ja influenssaviruspotilaiden määrä on laskenut voimakkaasti.
RSV-epidemia jäämässä laimeaksi
Influenssaepidemia käynnistyi tavallista aikaisemmin, jo joulukuun alussa. Epidemian huippuviikot olivat vuoden vaihteessa ja epidemia on kääntynyt hiljalleen laskuun. Valtaviruksena on ollut influenssan A-alatyyppi. Influenssatapauksia todetaan kaikissa ikäryhmissä, eniten yli 65-vuotiailla. Influenssapotilaiden määrä on puolittunut HUSin sairaaloissa edellisestä viikosta.
RS-virusepidemia on kääntynyt HUS-alueella laskuun ja jäämässä laimeaksi. Epidemia alkoi marraskuussa ja huippuviikot olivat vuodenvaihteessa. RSV aiheuttaa vakavaa tautia alle 4-vuotiaille ja yli 65-vuotiaille, mikä on näkynyt myös näiden ikäryhmien sairaalahoitoon joutuneiden potilaiden määrissä. RS-viruksen vuoksi sairaalahoidossa olevien potilaiden määrä on yhä hieman noussut. Potilaista kaksi kolmasosaa on pikkulapsia.
Myös ripuli- ja oksennustautia aiheuttava norovirusepidemia on alkanut ja sen odotetaan jatkuvan keväällä hengitystieinfektioepidemioita pidempään. Norovirus on aiheuttanut osastoepidemioita sairaaloissa ja hoivalaitoksissa.
Lisätietoja:
Avainsanat
Tietoa HUSista
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee liki 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS – Vaikuttavinta hoitoa
HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Påklädbar robotik ger nya möjligheter inom gångrehabilitering för barn6.2.2026 08:20:17 EET | Pressmeddelande
Påklädbar robotik har snabbt blivit en lovande innovation inom assisterad förflyttning av människor. En studie vid Nya barnsjukhuset visar att man med hjälp av en exodräkt lätt och på ett naturligt sätt kan assistera gång för CP-skadade barn.
Puettava robotiikka tuo uusia mahdollisuuksia kävelyn kuntoutukseen lapsille6.2.2026 08:20:17 EET | Tiedote
Puettava robotiikka on nopeasti noussut lupaavaksi innovaatioksi ihmisen liikkumisen avustamisessa. Uudessa lastensairaalassa tehty tutkimus osoittaa, että eksopuvulla voidaan avustaa CP-vammaisten lasten kävelyä kevyesti ja luonnollisesti.
HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 9 februari5.2.2026 15:05:13 EET | Pressmeddelande
HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder måndagen den 9 februari 2026. Sammanslutningens styrelse behandlar bland annat verkställande direktörens resultatmål för 2026, utlysandet av tjänsterna som chefsöverläkare och kundrelationsdirektör samt tillsättandet av tjänsten som utvecklings- och strategidirektör. Föredragningslistan för mötet finns här. Sammanslutningens styrelse leder HUS verksamhet, förvaltning och ekonomi. Sammanslutningens styrelse har 17 ledamöter och av dem är två företrädare för Helsingfors universitet. Sammanslutningens styrelse sammanträder cirka en gång per månad. HUS medietjänst betjänar medier måndag–torsdag kl. 10–16, fredag kl. 10–15 på numret 050 427 2875 eller per e-post på viestinta@hus.fi. Se avvikande öppettider.
HUSin yhtymähallitus kokoontuu 9.2.5.2.2026 15:05:13 EET | Tiedote
HUSin yhtymähallitus kokoontuu maanantaina 9.2.2026. Yhtymähallitus käsittelee muun muassa toimitusjohtajan tulostavoitteita vuodelle 2026, johtajaylilääkärin ja asiakkuusjohtajan virkojen avaamista hakuun sekä kehittämis- ja strategiajohtajan viran täyttämistä. Kokouksen esityslistan pääset lukemaan täältä. Yhtymähallitus johtaa HUSin toimintaa, hallintoa ja taloutta. Yhtymähallituksessa on 17 jäsentä, joista kaksi on Helsingin yliopiston edustajia. Yhtymähallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa. HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi. Katso poikkeusaukioloajat
Antalet förlossningar ökade i Nyland3.2.2026 12:08:01 EET | Pressmeddelande
Förlossningsverksamheten förväntas vara fortsatt livlig även kommande vår.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme