Suomen Yrittäjät

Elinkeinoelämän järjestöt: Lakoilla vahingoitetaan Suomea ja yrityksiä

Jaa

Elinkeinoelämän järjestöt ovat hyvin pettyneitä siihen, että ammattiyhdistysliike vastustaa laajalla poliittisella lakkoliikkeellä hallituksen uudistuksia, joiden tavoite on helpottaa työllistämistä ja tuoda lisää ihmisiä työelämään.

– Poliittiset lakot kohdistuvat hallituksen uudistuksiin, mutta laskun maksavat yritykset menetettyinä tuloina. Viime kädessä lakoilla vahingoitetaan lakkolaisten omia työpaikkoja. Meidän tulee työrauhassa päästä kilpailijamaiden esimerkiksi Ruotsin tasolle. Uudistukset ovat välttämättömiä eikä ay-liike tarjoa mitään vaihtoehtoja hälyttävän taloustilanteemme oikaisuun, EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies sanoo.

– Suomessa jyllää jo nyt ylisukupolvinen syrjäytymiskierre ja on heikompi työllisyysaste kuin muissa Pohjoismaissa. Nykymallilla näitä ei ole saatu ratkaistua. On aika kokeilla uusia keinoja. Poliittiset lakot ovat vastoin Suomen etua ja vahingoittavat työllistäviä yrityksiä, Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Minna Vanhala-Harmanen toteaa.

– On täysin kohtuutonta, että hallituksen toimiin kohdennetulla poliittisella lakolla vahingoitetaan ja haitataan yrityksiä, työntekijöitä ja kansalaisten elämää. Moni yritys kertoo, että Suomen kannalta negatiivisiin investointipäätöksiin on vaikuttanut myös se, että luottamus ay-liikkeen sitoutumiseen työrauhaan on heikentynyt. Investointien suuntautuminen muualle on tappio suomalaiselle työntekijälle ja julkiselle taloudelle, Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi sanoo.

– Tämä on demokratian ja kansanvallan halveksuntaa. Meillä on hallitus, joka nauttii eduskunnan enemmistön tukea. Ay-liikkeen toiminta johtaa siihen, että investointeja jää tekemättä ja toimintaa siirtyy maihin, joissa työrauha ei ole vain kuollut kirjain, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen lisää.

Uudistukset kansainvälisesti maltillisia

Järjestöt muistuttavat, että uudistukset ovat kansainvälisessä vertailussa varsin maltillisia, ja niillä on vahva tuki läpi yrityselämän. Muualla on tehty merkittävästi rohkeampia uudistuksia, mikä on nostanut näissä maissa työllisyysastetta sekä vahvistanut yritysten ja kansantalouksien kilpailukykyä.

Järjestöt muistuttavat, että kenenkään ei ole pakko osallistua ulosmarsseihin, lakkoihin tai muihin ay-liikkeen tempauksiin. Suomessa on lakko-oikeus, mutta ei lakkovelvoitetta.

Jos työntekijät haluavat tulla töihin, työpaikoilla voidaan tehdä työtä normaalisti, vaikka ammattiliitto olisi ulosmarssin tai lakon julistanut.

Jos ammattiliittoon kuuluva työntekijä ei noudata liiton julistamaa lakkoa, voi tällä olla ainoastaan yhdistysoikeudellisia seuraamuksia eli työntekijä esimerkiksi erotetaan ammattiliitosta. Liittoon kuulumattomalle työntekijälle ammattiliitto ei voi antaa mitään seuraamuksia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jyri HäkämiestoimitusjohtajaElinkeinoelämän keskusliitto

(viestintäjohtaja Nora Elers 050 574 6977)

Juho RomakkaniemitoimitusjohtajaKeskuskauppakamari

Puh:0400 505 269

Minna Vanhala-HarmanentoimitusjohtajaPerheyritysten liitto

Puh:0400 511786

Tietoja julkaisijasta

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 374 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 63 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye