Tradenomit mukana Akavan mielenilmauksessa
22.1.2024 10:41:33 EET | Tradenomit | Tiedote
Tradenomit on mukana Akavan koordinoimassa mielenilmauksessa 6. helmikuuta.
- Olemme kärsivällisesti yrittäneet käydä vuoropuhelua hallitusohjelman työelämäkirjauksista, mutta valitettavasti kaikki esittämämme ratkaisuvaihtoehdot ovat kaikuneet kuuroille korville, sanoo puheenjohtaja Jaakko Hyvönen. - Nyt pettymys työelämäasioiden yksipuolisesta muuttamisesta purkautuu myös meidän kentällä laillisen poliittisen mielenilmauksen muodossa, Hyvönen jatkaa.
Toteutessaan hallituksen kirjaukset heikentävät merkittävästi palkansaajien asemaa monella eri tasolla. Määräaikaisten työsuhteiden perusteiden väljentäminen, irtisanomisen helpottaminen ja sosiaaliturvan heikentäminen lisäävät epävarmuutta, erityisesti nuorille osaajille.
- Olemme huolissamme siitä kuvasta, joka nuorille välittyy työelämästä tässä virittyneessä tilanteessa, sanoo Hyvönen. - Nuorten jaksaminen on jo nyt koetuksella ja heidän pitäisi jatkossa kannatella tätä ikääntyvää kansakuntaa, Hyvönen muistuttaa.
Hallitus haluaa uudistaa työmarkkinamallia lainsäädäntöteitse, jossa niin sanottu vientimalli kirjattaisiin lakiin. Toteutuessaan muut toimialat eivät voisi ylittää vientiliittojen linjaa ja samalla se sitoisi valtakunnansovittelijan kädet.
- Työmarkkinamallin uudistaminen lakiteitse on väärä tie. Keskusteluissa viitataan Ruotsin malliin, mutta siinä on unohtunut se tosiasia, ettei siellä valtiovalta osallistu työmarkkinatoimintaan, edunvalvontajohtaja Ville-Veikko Rantamaula huomauttaa.
Akava ja Tradenomit ovat toistuvasti esittäneet työelämäkysymyksiin vaihtoehtoja ja ratkaisuja, joilla saataisiin tasapainoisempia uudistuksia aikaan. Tradenomit jakaa huolen vaikeasta talous- ja työllisyystilanteesta, mutta keinovalikoimaa niiden ratkaisemiseksi on laajennettava.
- Tuntuu siltä, että vilpittömän työelämän uudistustyön sijaan hallituksen toimet ovat osin lipsahtaneet vahvasti ideologian puolelle, joka ainoastaan lisää vastakkainasettelua, arvioi Rantamaula. - Toivottavasti nyt viestimme otetaan viimein vakavasti ja työelämäkirjausten toimeenpanossa huomioitaisiin paremmin palkansaajien näkökulmat.
- Olemme edelleenkin halukkaita osaltamme keskustelemaan ja uudistamaan työelämää, mutta muutosten pitää perustua laajempaan kokonaistarkasteluun sekä vaikutusarvioihin, Rantamaula vaatii.
- Toivomme sydämestämme, että maan hallitus löytää nyt halua etsiä yhdessä palkansaajien ratkaisuja vaikeisiin kysymyksiin. Ansioluetteloon olisi hyvä saada muitakin merkintöjä kuin korkeakoulutettujen mielenilmaisut, Hyvönen summaa.
Tradenomien jäsenet osallistuvat ulosmarssiin Turussa, Tampereella ja pääkaupunkiseudulla 6. helmikuuta kello 14-16 osoittaakseen pettymyksensä hallitusohjelman työelämäkirjausten toimeenpanoon.
Ulosmarsseihin osallistuvat em. paikkakunnilla kaikki yksityisellä sektorilla työskentelevät jäsenet riippumatta toimialasta, mukaan lukien ammattikorkeakoulut ja yliopistot. Ulosmarssien ulkopuolella ovat virkasuhteiset jäsenet sekä julkisella sektorilla työskentelevät jäsenet. Poliittinen mielenilmaus on laillinen, eikä se kohdistu työ- tai virkaehtosopimuksiin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaakko HyvönenPuheenjohtajaTradenomit
Puh:040 515 8591jaakko.hyvonen@tradenomi.fiVille-Veikko RantamaulaEdunvalvontajohtaja
Puh:040 832 66 82ville-veikko.rantamaula@tradenomi.fiLinkit
Olemme tulevaisuuteen katsova, maailman parhaan työelämän ja osaamisen puolesta vaikuttava yhteisö, jonka voima tulee tradenomien monipuolisesta osaamisesta. Olemme sitä, mitä jäsenemme erilaisissa uratilanteissa tarvitsevat: opintojen ja työelämän virkistäjä, mentori, manageri ja tarvittaessa puolustajakin. Toimimme ja viestimme käytännönläheisesti, kunnianhimoisesti ja pilke silmäkulmassa. Niin kuin tradenomit yleensäkin. Muiden korkeakoulutettujen tavoin olemme järjestäytyneet Akavaan ja meitä on lähes 33 000 yhteisössämme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tradenomit
OAJ, IL ja Tradenomit: Selvitys tyrmää korkeakoulujen ostotarjoukset ja fuusioinnit27.8.2026 07:04:18 EEST | Tiedote
Insinööriliitto, Opetusalan ammattijärjestö OAJ ja Tradenomit vaativat stoppia meneillään olevalle korkeakoulusektorien väliselle fuusiokehitykselle. Korkeakoulujärjestelmämme on ajautunut tilaan, jossa ammattikorkeakoulujen omistajuutta järjestellään yrityskauppamaisilla ratkaisuilla ja suuruuden ideologialla ilman tutkimusnäyttöä hyödyistä.
AMK-liitot: Ammattikorkeakoulut eivät ole kauppatavaraa21.5.2026 08:29:16 EEST | Tiedote
Kuuden akavalaisen liiton mielestä ammattikorkeakoulujen itsenäinen asema on uhattuna omistajapolitiikan vuoksi. Yliopistot ovat ostaneet ammattikorkeakouluja kiihtyvällä vauhdilla. Liitot vaativat selkeitä pelisääntöjä ja läpinäkyvyyttä omistusjärjestelyille.
Osaamistason nosto tarvitsee myös verokannustimia25.4.2026 13:07:20 EEST | Tiedote
Osaamistason nostaminen tarvitsee uusia kannustimia kilpailukykymme vahvistamiseksi. Nykyinen verojärjestelmämme ei kannusta riittävästi osaamisen kehittämiseen tai kouluttautumiseen. Ratkaisuksi Tradenomit ehdottaa verovähennysmallia, joka kattaisi niin lukukausimaksut kuin muun omaehtoisen koulutuksen kustannukset.
SAMOK, IL ja Tradenomit: Ammattikorkeakoulutus on tuottanut osaamista jo 30 vuotta17.4.2026 07:35:14 EEST | Tiedote
Jo 30 vuoden ajan ammattikorkeakoulutus on vastannut työmarkkinoiden tarpeisiin. AMK-koulutus vakinaistui vuonna 1996, ja samalla vakiintui niin nykymuotoiset AMK-tutkinnot, opiskelijakunnat kuin ammatillisen korkeakoulutuksen edunvalvonta. Koko historiansa ajan ammattikorkeakoulutus on ollut jatkuvassa liikkeessä ja on lunastanut paikkansa tärkeänä osana korkeakoulujärjestelmää.
Ammattikorkeakouluista ei saa tulla kanditehtaita16.4.2026 10:47:00 EEST | Tiedote
Viime vuosina yliopistot ovat kiihtyvällä tahdilla ostaneet ammattikorkeakouluja omistukseensa ja parhaillaan muun muassa Itä-Suomen yliopisto käy neuvotteluja kolmen ammattikorkeakoulun kanssa. Muutos omistajapolitiikassa on merkittävä, mutta poliittisen keskustelun suoranainen poissaolo asiasta on häkellyttävää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme