Euroopan täytyy nostaa panoksia kilpailukyvyn turvaamiseksi – ehdotukset EU:lle datatalouden vauhdittamiseksi
Seuraavan komission kaudella on tuettava talouskehityksen kannalta kriittisten teknologioiden, kuten tekoälyn ja kvanttiteknologian, kehitystä ja varmistettava Euroopan kyky tuottaa omavaraisesti luotettavia tekoälyratkaisuja. Sitran työpaperi tarjoaa 28 politiikkasuositusta datatalouden eri osa-alueilta.

Euroopan unionin täytyy panostaa datatalouteen, jotta se voi vahvistaa kilpailukykyään sekä taloutensa toimintavarmuutta, Sitra arvioi uudessa työpaperissaan.
Tulevan Euroopan komission toimikaudella (2024–2029) on tuettava talouskehityksen kannalta kriittisten teknologioiden, kuten tekoälyn ja kvanttiteknologian, kehitystä. Euroopan on varmistettava omavaraisuutensa luotettavien yleiskäyttöisten tekoälyratkaisujen tuottamisessa. Luonnonvarojen ylikulutuksesta irrottautuminen kiertotalouden avulla vaatii datan valjastamista siirtymän tueksi. Lisäksi ihmisten ja yritysten osaamista toimia datavetoisessa yhteiskunnassa on vahvistettava.
Tulevaisuustalo Sitran uusi työpaperi Ensuring European leadership in the data economy – Ten priorities for the European Union tarjoaa kokonaiskuvan EU:n data- ja teknologiapolitiikan uudistamisen tarpeista. Se nostaa esiin EU-politiikan keskeisiä osa-alueita, joihin olisi kiinnitettävä huomioita seuraavan komission viisivuotiskaudella. Työpaperi tarjoaa yhteensä 28 politiikkasuositusta monipuolisesti datatalouden eri osa-alueilta.
Seuraavat eurovaalit järjestetään kesäkuussa 2024 ja uusi komissio aloittaa työnsä loppuvuodesta 2024. Komission työohjelman valmistelu on jo käynnissä.
Euroopan johtoasema reilussa datataloudessa varmistettava
Eurooppa on kirinyt Kiinaa ja Yhdysvaltoja kiinni digi- ja datatalouden kehityksessä, mutta kärkeen on vielä matkaa. Kilvassa digitaalisen maailman hallinnasta Euroopan valttina on ollut sellaisen reilumman datavetoisen talouden ja yhteiskunnan rakentaminen, jossa palveluiden käyttäjien oikeuksia suojataan ja jossa kaikenkokoisten yritysten menestymisen mahdollisuudet turvataan.
Sitra ehdottaa, että Euroopan komission tulee jatkaa vuonna 2020 tehdyn datastrategian ja siitä juontuneen uuden sääntelyn toimeenpanoa. EU:n viisi keskeistä säädöstä (digimarkkinasäädös, digipalvelusäädös, datasäädös, datanhallinta-asetus ja tekoälysäädös) ovat luoneet pelisääntöjä reilummalle datan hyödyntämiselle. Sitran teemajohtajan Kristo Lehtosen mukaan EU on hyödyntänyt sisämarkkinoidensa voimaa menestyksellä uraauurtavia lakeja säätäessään.
“Seuraavat vuodet ovat erittäin tärkeitä, koska vain tehokkaalla sääntelyn toimeenpanolla voidaan varmistaa Euroopan tulevaisuuden kilpailukyky”, sanoo Lehtonen, joka on yksi työpaperin kirjoittajista.
Nykyistä strategiaa tulee kehittää ja päivittää, jotta se auttaisi vahvistamaan suomalaisten ja eurooppalaisten yritysten kilpailukykyä muuttuneessa geopoliittisessa tilanteessa.
Työpaperi tarjoaa toimenpidesuosituksia datavetoisen yhteiskunnan kehittämiseen Euroopassa. Sen tavoitteena on käynnistää laaja vuoropuhelu eri toimijoiden kesken Euroopan datastrategian tulevaisuuden suunnasta.
Luotettavan yleiskäyttöisen tekoälyn kehitystä Eurooppaan
Yleiskäyttöinen eli generatiivinen tekoäly tarjoaa uudenlaisia ratkaisuja työn tehostamiseen ja palveluiden kehittämiseen. EU:n täytyy pystyä kehittämään generatiivista tekoälyä itsenäisesti.
“Euroopan omien valmiuksien vahvistaminen eli strateginen autonomia tulee asettaa poliittiseksi tavoitteeksi. EU ei voi jäädä generatiivisessa tekoälyssä riippuvaiseksi muutamasta digijätistä. Ei toisteta menneisyydessä digijättien kanssa tehtyjä virheitä”, sanoo Lehtonen.
Euroopassa tulee esimerkiksi olla tarjolla Euroopassa kehitettyjä avoimen lähdekoodin periaatteen mukaan toimivia suuria kielimalleja, joita eri toimijat voivat hyödyntää vapaasti. Luotettavien eurooppalaisten kielimallien kehittäminen on tärkeää, koska tällöin yritysten on helpompi kehittää omia sovelluksiaan ja kaupallisia palveluitaan näiden suurten kielimallien kuten perustamallien päälle. Suuria kielimalleja pitäisi olla saatavilla avoimella lähdekoodilla kaikilla EU:n virallisilla kielillä.
Sitra ehdottaa myös, että Euroopan talouden toimintavarmuuden ja kilpailukyvyn turvaamiseksi tekoälyn, puolijohteiden, 6G:n, kyberturvallisuuden, kvanttiteknologian ja suurteholaskennan kaltaisia keskeisiä teknologioita tulee kehittää Euroopassa entistä strategisemmin. Komission tulee myös vauhdittaa esimerkiksi digitaalisten tuotepassien kehitystä ja käyttöönottoa vihreän siirtymän tueksi. Ne mahdollistavat luotettavan tiedon keräämisen ja jakamisen tuotteiden materiaaleista ja ominaisuuksista, kuten korjaus- ja kierrätysmahdollisuuksista.
Suomella annettavaa Euroopan datatalouden suunnan kirkastamiseen
Petteri Orpon hallitus on linjannut, että digitalisaation ja tekoälyn mahdollisuuksia on hyödynnettävä täysimääräisesti. Suomen strategiset valinnat datatalouden edistämiseksi tulee tehdä kytköksissä Euroopan unioniin, kansallisiin vahvuuksiin nojaten.
Sitra ja keskeiset datataloutta rakentavat toimijat ovat jo aiemmin esittäneet, että Suomen EU-vaikuttaminen kaipaa yksityisen ja julkisen sektorin yhteisiä selkeitä tavoitteita. EU-aloitteisiin on vaikutettava riittävän varhaisessa vaiheessa.
“Suomella ja suomalaistoimijoilla on paljon annettavaa keskusteluun Euroopan datatalouden suuntaviivoista. Suomessa on jo syntynyt edelläkävijäratkaisuja Euroopan tulevaisuuden kriittisiin kysymyksiin. Näitä löytyy esimerkiksi luotettavassa tekoälyssä, datavetoisissa kiertotalousratkaisuissa, kuten digitaalisissa tuotepasseissa, ja ihmisten digilukutaidon vahvistamisessa”, sanoo projektijohtaja Laura Halenius Sitrasta. Halenius on yksi työpaperin kirjoittajista ja johtaa Sitran Data ja kilpailukyky -projektia, joka kirittää Suomea uudistumaan ja menestymään datatalouden mahdollisuuksia hyödyntäen.
Sitra julkaisi toukokuussa 2023 ehdotuksensa Euroopan komissiolle myös vihreän kehityksen ohjelman jatkamisesta ja luonnon arvon tekemisestä näkyväksi.
Lue lisää
Sitran työpaperi: Ensuring European leadership in the data economy – Ten priorities for the European Union
Yhteystiedot
Kristo Lehtonen, Reilun datatalouden teemajohtaja, Sitra
kristo.lehtonen@sitra.fi, p. +358 40 803 2638
Laura Halenius, projektijohtaja, Datatalouden tiekartta -projekti, Sitra
laura.halenius@sitra.fi, p. +358 294 618 303
Johanna Kippo, asiantuntija, Viestintä ja yhteistyösuhteet, Sitra
johanna.kippo@sitra.fi, p. +358 294 618 220
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Sitra on aktiivinen tulevaisuudentekijä joka tutkii, selvittää ja ottaa kumppanit eri sektoreilta mukaan ennakkoluulottomiin kokeiluihin ja uudistuksiin. Tulevaisuustyön tähtäimessä on Suomi, joka menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sitra
Finländarna först i världen med att skapa spelregler för användning av artificiell intelligens i offentliga tjänster5.9.2025 01:00:00 EEST | Pressmeddelande
Tusentals finländare bjuds in att dela med sig av sina åsikter om användningen av artificiell intelligens (AI) i offentliga tjänster. Utifrån en nätbaserad diskussion som organiseras av Sitra och Reaktor kommer ett regelverk att utarbetas, som kan användas som träningsmaterial för språkmodeller, till exempel i digitala offentliga tjänster.
Suomalaiset pääsevät ensimmäisinä maailmassa laatimaan pelisääntöjä tekoälyn käytölle julkisissa palveluissa5.9.2025 01:00:00 EEST | Tiedote
Tuhannet suomalaiset kutsutaan kertomaan mielipiteensä tekoälyn käytöstä julkisissa palveluissa. Sitran ja Reaktorin järjestämän verkkokeskustelun pohjalta laaditaan säännöstö, jota voidaan hyödyntää kielimallien koulutusaineistona esimerkiksi julkisissa digitaalisissa palveluissa.
Hur kan EU klara sig i världspolitikens omvälvning? – Sitras framtidsöversikt öppnar alternativ för beslutsfattare28.8.2025 01:00:00 EEST | Pressmeddelande
Sitras nya framtidsöversikt lyfter fram fem möjligheter som kan hjälpa EU att orientera sig i en tid av snabba förändringar. En av de mest centrala lösningarna är att fördjupa den inre marknaden, vilket skulle ge EU tillräcklig styrka i den allt hårdare globala maktkampen.
Miten EU voi pärjätä maailmanpolitiikan murroksessa? – Sitran ennakointikatsaus avaa vaihtoehtoja päättäjille28.8.2025 01:00:00 EEST | Tiedote
Sitran uusi ennakointikatsaus nostaa esille viisi mahdollisuutta, joita hyödyntämällä EU voi pärjätä hypernopean muutoksen ajassa. Keskeisenä keinona on sisämarkkinoiden syventäminen, joka toisi EU:lle tarpeeksi voimaa kiihtyvään globaaliin valtakilpailuun.
Finländarnas fotavtryck på naturen har beräknats för första gången – Viktigt steg framåt i kampen mot förlusten av den biologiska mångfalden10.6.2025 01:00:00 EEST | Pressmeddelande
En metod som utvecklats av finska forskare kan nu användas för att beräkna konsumenternas fotavtryck på naturen. En beräkning, som är den första i sitt slag när det gäller omfattning, visar att nästan hälften av finländarnas fotavtryck på naturen orsakas av maten de äter. Påverkan sker till stor del utanför Finland genom internationella produktionskedjor.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme