Carunalla ennakointi on lähes puolittanut tapaturmataajuuden – yleisin turvallisuushavainto liittyy liikkumiseen
Carunan työmailla ennakointi eli oman työn vaarojen tunnistaminen ja turvallisuushavainnot ovat lähes puolittaneet tapaturmataajuuden kahdessa vuodessa. Ennakoivien turvallisuushavaintojen määrä on tänä aikana moninkertaistunut.

Edellisenä vuonna ennakoivien turvallisuushavaintojen määrä nousi huomattavasti ja samalla tapaturmien määrää pieneni tuntuvasti. Carunan työmailla tehtiin turvallisuushavaintoja yli 2 000 kappaletta, kun kaksi vuotta sitten lukema oli noin 500 kappaletta. Ennakoinnin avulla vaaranpaikka voidaan löytää ennen kuin se johtaa tapaturmaan.
"Olemme tehneet pitkäjänteistä työtä, jotta poissaoloon johtaneet tapaturmat vähenevät. Olemme kouluttaneet ja kannustaneet henkilöstöämme sekä urakoitsijoita tekemään ennakoivaa turvallisuustyötä. Nyt näemme konkreettisesti, että mitä enemmän tehdään ennakoivia turvallisuushavaintoja sitä vähemmän meillä on poissaoloon johtaneita tapaturmia”, sanoo Arsi Näkki, joka vastaa Carunan työturvallisuuden kehittämisestä.
Yleisimmät turvallisuushavainnot vuodelta 2023 Carunan työmailla olivat:
- Liikkuminen työmaalla
- Huono ajokeli liikenteessä
- Sähköiskun vaara
- Hankalat työolosuhteet
- Työympäristön siisteys
Työturvallisuus on sähkönjakelussa tärkeä lähtökohta. Työmailla tapahtuvat tapaturmat raportoidaan ja tutkitaan välittömästi tapahtuman jälkeen. Opit ja korjaavat toimenpiteet jaetaan koko toimitusketjun kesken. Tapaturmien ehkäisemiseksi onkin tärkeää, että urakoitsijoiden ja sähkönjakeluyhtiön välillä viestitään avoimesti kaikista turvallisuuteen liittyvistä tapahtumista, niin poikkeamista kuin hyvistä käytännöistä.
Carunan rakentamisen kumppani Eltel on tehnyt määrätietoista turvallisuuskulttuurin edistämistyötä vuosikymmenen.
”Olemme oppineet, että turvallishavaintojen määrä korreloi suoraan laskevan tapaturmataajuuden kanssa. Tämän lisäksi työnaikaiset riskienarvioinnit edistävät tietä kohti nolla tapaturmaa -tavoitteeseen. Arvostamme suuresti Carunan toimintatapaa, jossa turvallisuus on aina etusijalla”, sanoo Seppo Rytilä, Head of HSSEQ, Eltel.
”Ennakoivilla turvallisuushavainnoilla on estetty vakavia vaaratilanteita tai tapaturmia. Esimerkiksi työkohteessa olevan johtimen viallinen eristys voi aiheuttaa sähköiskun, jos sitä ei huomioida ennen työn aloitusta", sanoo Näkki.
Caruna järjestää myös yhteistyökumppaneilleen turvallisuuteen ja ympäristöasioihin liittyviä koulutustilaisuuksia, kuten maanrakentajien turvallisuuskoulutusta, päivystys- ja vianselvityskoulutusta, maankäytön suunnittelijakoulutusta, suurhäiriökoulutusta ja sähkölinjojen läheisyydessä tehtävän puuston raivauskoulutusta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Carunan mediapuhelinCarunan mediapuhelinCarunan viestintä ja markkinointi
Vastaamme mielellämme mediakyselyihin sähköpostitse caruna.info@caruna.fi. Mediapuhelin palvelee kiireellisissä pyynnöissä arkisin klo 9-15.
Arsi NäkkiHSEQ-päällikkö
Puh:+358407358287arsi.nakki@caruna.fiKuvat

Linkit
Caruna lyhyesti
Caruna on suomalainen sähköverkkoyhtiö. Turvaamme luotettavan sähkönjakelun asiakkaille – myös sähkönkulutuksen kasvaessa ja siirtyessämme fossiilisesta uusiutuvaan energiaan.
Investoimalla sähköverkkoon varmistamme, että asiakkaamme voivat käyttää kotimaista, uusiutuvaa energiaa sekä toimia sähkön pientuottajina. Tuomme sähkön yli 720 000 asiakkaallemme Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomessa, Joensuussa sekä Koillismaalla vastaten 20 % Suomen sähkönjakelusta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Caruna Networks Oy
Caruna toimittaa sähköliittymän atNorthin datakeskukseen Espoossa14.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Caruna ja atNorth ovat sopineet sähköliittymän laajennuksesta atNorthin datakeskukseen Espoon Sinimäessä. Datakeskuksen rakentaminen työllistää tällä hetkellä noin 200 henkilöä, ja sähköliittymä mahdollistaa datakeskuksen laajentamisen. atNorthin investoinnin kokonaisarvo Espoossa tulee olemaan 400–500 miljoonaa euroa, kun datakeskus on täysin valmis.
Carunan ja Vaisalan yhteistyö: Ensimmäinen langaton sääasema asennettu sähköverkkoon Espoossa10.4.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Vaisalan valmistama langaton sääasema on asennettu Carunan 110 kilovoltin suurjännitelinjan pylvääseen Espoossa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Vaisalan IoT-sääasema on asennettu sähköverkkoon. Caruna voi hyödyntää sääaseman dataa sähköverkon kuormituskapasiteetin arviointiin, ja siitä saadaan dataa esimerkiksi myös myrskyjen seurantaan.
Sähköverkon automaatiojärjestelmä lyhentää sähkökatkojen kestoa3.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Sähkönjakeluyhtiö Caruna pilotoi kaksi vuotta sitten sähköverkon valvontajärjestelmää, joka paikantaa ja erottaa vian sekä palauttaa sähköt automaattisesti vian ulkopuolella oleville asiakkaille. Automaatiota kokeiltiin Carunan toimialueen 12 kunnassa ja näiden 12 sähköasemalla. Pilotista saatiin hyviä kokemuksia, ja automaatio on otettu käyttöön 28 sähköasemalle.
Liikenteen sähköistyminen etenee – raskas liikenne sähköistyy vauhdilla13.3.2025 08:00:00 EET | Artikkeli
Liikenteen sähköistyminen on yksi merkittävimmistä muutoksista, joka vaikuttaa sekä ympäristöön että yhteiskuntaan. Vuonna 2024 Carunan verkkoalueelle otettiin käyttöön 17 000 uutta ladattavaa autoa, mikä nosti ladattavien autojen kokonaismäärän 74 000:een. Myös raide- ja logistiikkaliikenne, julkinen liikenne sekä veneily ja lauttaliikenne ovat sähköistymässä, mikä tarkoittaa lisääntyvää sähkön kulutusta ja latausinfran rakentamista.
Voiko verkon kuormitusta lisätä: Tulokset pilottikokeilusta Espoossa10.3.2025 10:55:55 EET | Artikkeli
Puhtaan siirtymän kiihtyessä on tärkeää mahdollistaa investoinnit sähköverkkoon, mutta myös kehittää ja tutkia erilaisia teknologioita, joilla voidaan mahdollistaa esimerkiksi nykyistä älykkäämpiä tapoja hyödyntää jo olemassa olevaa sähköverkkoa. Caruna aloitti kaksi vuotta sitten pilotin Espoon 110 kilovoltin sähköverkossa, jossa testataan voiko verkossa siirtää enemmän tehoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme