Korkeasaaren sateenkaariboa Pedro löytyi hyväkuntoisena
24.1.2024 10:48:57 EET | Korkeasaaren eläintarha | Tiedote
Puoli vuotta kateissa ollut Korkeasaaren brasiliansateenkaariboa Pedro on löytynyt. Käärme löytyi kerälle kiertyneenä Amazonia-talosta tarhansa viereisestä lattiakaivosta, joka pestään kerran viikossa. Hyväkuntoinen karkulainen on nyt trooppisten talojen takatiloissa lepäämässä seikkailunsa päätteeksi.

”Katsoin, että mitäs täällä kaivossa on, jotain oranssia. Sitten huusin ja juoksin hakemaan työkaverin paikalle. Koskaan en ole käärmeen näkemisestä ollut näin iloinen! Käärme nostettiin kaivon viileästä vedestä laatikkoon lämmittelemään”, kertoo eläintenhoitaja Sini Paldan riemukkaasta löytöhetkestä.
Käärme oli hieman laihtunut, mutta virkeä ja hyväkuntoinen, joten se on löytänyt ravintoa itselleen. Painoa sillä oli 1,75 kiloa. Eläinlääkäri kävi tarkistamassa Pedron ja antoi sille nesteytystä siltä varalta, että se on ollut pitkään ravinnotta. Viemärintuoksuinen karkulainen pääsi lämpimään kylpyyn, minkä aikana eläintenhoitajat valmistelivat sille takatiloihin väliaikaisen terraarion ja laittoivat kaksi pakastehiirtä sulamaan. Myöhemmin iltapäivällä Pedro söi sille annetut hiiret ja kaivautui terraarionsa karikkeeseen lepäämään.
Eläintenhoitajilla brasiliansateenkaariboa Pedro on ollut mielessä lähes päivittäin, vaikka 1,5-metrisen käärmeen katoamisesta on jo puoli vuotta. Pedro on 12-vuotias entinen lemmikki, joka muutti Amazonia-talon terraarioon toukokuussa 2023. Katoaminen huomattiin heinäkuun alussa ja tarhan viemäriä pidettiin todennäköisenä karkureittinä. Sateenkaariboa viihtyy hyvin vedessä ja voi viettää siellä pitkiä aikoja. Se liikkuu yöaikaan ja lepää päivisin, eikä hakeudu ihmisten luokse. Kuristajakäärmeenä se pyydystää ravintonsa kiertymällä saaliin ympärille ja tarvitsee aterian noin kuukauden välein.
Lattiakaivo, josta Pedro löytyi, on aivan sen entisen terraarion vieressä. Kaivo puhdistetaan kerran viikossa, joten käärme ei ole ollut siellä kauaa. Lattiakaivosta on kokoojaputken kautta pääsy eri puolille Amazonia-taloa. Talon ulkopuolelle etenemisen viemäreitä pitkin estää kokoojakaivo. Käärmeen etsinnän aikana talon viemäreitä kuvattiin sekä Korkeasaaren omalla kuvauskalustolla että LVI-alan ammattilaisten välineillä tuloksetta.
Käärme on liikkunut Amazonia-talossa myös viemäreiden ulkopuolella. Puolen vuoden säännöllisten etsintöjen aikana talosta löytyi kaksi todennäköisesti käärmeen jättämää jälkeä, mikä piti yllä toivoa Pedron löytymisestä hyvissä voimissa. Pedrolla tiedettiin olevan kaikki edellytykset pärjätä Amazonia-talossa, jossa on lämpöä, piilopaikkoja sekä luonnonvaraisia hiiriä ja myyriä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mari LehmonenTiedottaja
viestintä, mediavierailujen ja haastatteluiden järjestäminen
Nina TronttiEläintenhoidon ja suojelun johtaja
Puh:+358 50 511 8118nina.trontti@korkeasaari.fiKuvat




Linkit
Korkeasaaren eläintarha
Korkeasaaren eläintarha on yksi Suomen suosituimmista vapaa-ajankohteista, jossa käy vuosittain lähes puoli miljoonaa eri ikäistä vierailijaa. Eläintarha on avoinna vuoden ympäri. Korkeasaaren tärkein tehtävä on luonnon monimuotoisuuden suojelu, ja jokainen vierailija tukee tätä työtä. Korkeasaaressa elää toista tuhatta eläintä, jotka edustavat noin 160 lajia. Eläintarhan yhteydessä toimiva Korkeasaaren Villieläinsairaala on Suomen suurin loukkaantuneiden ja orpojen luonnonvaraisten eläinten hoitola.
Korkeasaari suojelee luonnon monimuotoisuutta osana eläintarhojen ja suojelujärjestöjen verkostoa. Uhanalaisia lajeja suojellaan kasvattamalla geneettisesti mahdollisimman monimuotoisia kantoja lajien tulevaisuuden turvaamiseksi. Tarhakannan avulla voidaan tukea luonnon heikenneitä kantoja tai palauttaa luontoon sieltä hävitettyjä lajeja. Korkeasaaresta on palautettu luontoon mm. metsäpeuroja ja mongolianvillihevosia.
Eläintarhan toiminnasta vastaa voittoa tavoittelematon Korkeasaaren eläintarhan säätiö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Korkeasaaren eläintarha
Korkeasaaressa on kolme manulinpentua2.7.2026 11:47:40 EEST | Tiedote
Korkeasaaren manulinaaras on hoivannut pesässä kolmea pentua ja nyt se on johdattanut kahden kuukauden ikäiset jälkeläisensä ensimmäistä kertaa ulkoilemaan. Pentue on Korkeasaaren manulipariskunnan kolmas. Eläintarhat edistävät huonosti tunnetun keskiaasialaisen arokissan suojelua monin tavoin.
Three Pallas's cat kittens born at Korkeasaari Zoo2.7.2026 11:47:40 EEST | Press release
Korkeasaari Zoo's female Pallas's cat has been nurturing three kittens in her den and has now guided her two-month-old offspring outside for the first time. This is the third litter for the zoo's Pallas's cat couple. Zoos contribute to the conservation of the little-known Central Asian steppe cat in many ways.
Nuoret harmaahylkeet palasivat merelle Korkeasaaren Villieläinsairaalasta26.6.2026 15:17:36 EEST | Tiedote
Aurinkoisella Suomenlahdella Meripelastusseuran alus kuljettaa erikoisia matkalaisia: kahta nuorta harmaahyljettä, jotka olivat keväällä elämänsä ensi viikkoina avun tarpeessa. Kuutit kuntoutettiin Korkeasaaren Villieläinsairaalassa ja nyt on aika palata merelle.
Myskihärkien suojeluohjelmaan syntyi tärkeä kili Korkeasaaressa3.6.2026 11:10:02 EEST | Tiedote
Korkeasaaressa iloitaan myskihärkien perheenlisäyksestä: laumaan syntyi toukokuussa pikkuinen kili. Tulokas on tärkeä lajin suojeluohjelmalle, jolla eurooppalaiset eläintarhat säilyttävät lajin geneettistä monimuotoisuutta. Kili kantaa edesmenneen isänsä geenejä, jotka ovat Euroopan tarhakannassa harvinaisia.
Keisaritamariineille syntyi kaksoset Korkeasaaressa8.5.2026 09:39:03 EEST | Tiedote
Korkeasaaren trooppisessa Amazonia-talossa iloitaan perheenlisäyksestä: keisaritamariinit ovat saaneet kaksoset. Pariskunnan esikoinen syntyi viime syksynä, joten perheeseen kuuluu nyt viisi valkoviiksistä apinaa. Eurooppalaisten eläintarhojen yhteinen suojeluohjelma turvaa lajin tulevaisuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme