JHL: Henkilöstö otettava mukaan kuntien ja hyvinvointialueiden muutoksen suunnitteluun ja tekemiseen
Ammattiliitto JHL vaatii henkilöstön aktiivista osallistamista kehittämiseen ja hyvää yhteistoimintaa. Kiire ei ole peruste sivuutukselle.
Kunnat ja hyvinvointialueet ovat suuressa muutoksessa. Hyvinvointialueiden toiminta on käynnistynyt, mutta muutoksia toimintaan on vielä tulossa. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL vaatii työnantajia ottamaan henkilöstön aktiivisesti ja suunnitelmallisesti mukaan muutoksen suunnitteluun ja tekemiseen jo varhaisessa vaiheessa.
- Sitoutunut henkilöstö saa aikaan parasta muutosta ja on työnantajille strateginen voimavara. Avoin, suunnitelmallinen ja jatkuva yhteistoiminta on tärkeää. Työntekijöille on turvattava mahdollisuus vaikuttaa työtä ja työpaikkaa koskeviin asioihin jatkuvan neuvottelun periaatteiden mukaisesti. Ainoastaan aidolla keskustelulla voidaan vaikuttaa siihen, miten pito- ja vetovoimaisia työpaikat ovat, ammattiliitto JHL:n yhteiskuntasuhteiden johtaja Päivi Niemi-Laine sanoo.
Työhyvinvointia sekä työ- ja toimintakykyä voidaan parhaiten tukea tietoon perustuvalla, suunnitelmallisella ja strategisella johtamisella. Osana valtakunnansovittelijan sovintoratkaisua asetettiin hyvinvointialueille sopimuskauden 2022–2025 ajaksi työryhmä seuraamaan mm. yhteistoiminnan toteutumista, muutoksen onnistumista ja henkilöstön edustajien osallistumismahdollisuuksia.
Työryhmän viime vuonna tekemän ensimmäisen selvityksen perusteella hyvinvointialueille siirtymisen tiukka aikataulu ja kiire vaikeuttivat yhteistoimintaa. Työnantajien vastaukset olivat kokonaisuutena hieman myönteisempiä kuin henkilöstön.
- Kiire ei ole peruste sivuuttaa hyvä yhteistoiminta. Johtamisessa on kiinnitettävä huomiota työntekijöiden palautumiseen ja työkyvyn tukemiseen. Lähijohtamista on vahvistettava ja ikäjohtamiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota, Päivi Niemi-Laine vaatii.
Maan hallituksen leikkaukset kuntien valtio-osuuksiin ja hyvinvointialueiden rahoitukseen eivät tue työntekijöiden jaksamista eivätkä julkisten palveluiden hyvää saatavuutta.
- Kuntien taloudellinen tilanne on vaikea jo ilman uusia leikkauksia. Jo nyt on pulaa työvoimasta ja julkiset palvelut sakkaavat. Hallituksen ratkaisuehdotus lykätä leikkauksia ja jaksottaa ne useammalle vuodelle on vain ongelmien siirtämistä eteenpäin. Kunnat tekevät tulevaisuutta varhaiskasvatuksessa ja kouluissa. Näistä ei ole varaa leikata, kuten ei sote-palveluistakaan, Niemi-Laine huomauttaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi Niemi-LaineJHL:n yhteiskuntasuhteiden johtaja
Puh:040 702 4772paivi.niemi-laine@jhl.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL on hyvinvoinnin ammattilaisia ja opiskelijoita yhdistävä ammattiliitto kunnissa, valtiolla ja yksityisissä hyvinvointipalveluissa. Hyvinvointipalveluja tuottavia jäseniä meillä on noin 165 000. JHL on SAK:n jäsenjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
JHL: HRT-områdets konduktörer går i tvådagarsstrejk7.5.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Fackförbundet JHL har utlyst en två dagars arbetsnedläggelse i huvudstadsregionen på torsdag och fredag. Strejken omfattar arbetsuppgifter i lokaltrafiken inom ramen för järnvägsbranschens kollektivavtal. Strejken ordnas i protest mot avsikterna att ersätta VR:s konduktörer med ordningsvakter i HRT-områdets lokaltrafik.
JHL: HSL-alueen konduktöörit kahden päivän työnseisaukseen7.5.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL on julistanut kahden päivän työnseisauksen pääkaupunkiseudulla torstaina ja perjantaina. Kohteena ovat Raidealan työehtosopimuksen lähiliikenteessä olevat työtehtävät. Työnseisauksella liitto vastustaa VR:n konduktöörien korvaamista järjestyksenvalvojilla HSL-alueen lähiliikenteessä.
Valtion sopimus yleisen linjan mukainen – ensimmäinen korotus heinäkuussa5.5.2025 17:03:35 EEST | Tiedote
Ammattiliitto JHL:n edustajisto hyväksyi tänään 5.5.2025 neuvottelutuloksen valtion uudeksi virka- ja työehtosopimukseksi. Myös muut palkansaajaosapuolet, JUKO ja Ammattiliitto Pro, ovat hyväksyneet sopimuksen. Valtion työmarkkinalaitos vie neuvottelutuloksen vielä valtioneuvoston käsittelyyn toukokuun aikana.
Evenemang Lönedag den 6.5 ställs in28.4.2025 11:30:25 EEST | Pressinbjudan
Kommun- och välfärdssektorns avtal uppnåddes sent på måndag kväll, så dagens evenemang Lönedag den 6.5 ställs in.
PALKKAPÄIVÄ-TAPAHTUMA 6.5. on peruttu.28.4.2025 11:30:25 EEST | Kutsu
Kunta- ja hyvinvointialan sopimukset syntyivät maanantaina myöhään illalla, joten Palkkapäivä- tapahtuma tänään 6.5. on peruttu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme