Tampere-talo Oy

Riihimäen Voimalan kehittämisestä aiesopimus – Tampere-talo-konserni ja Akun Tehdas mukana kehitystyössä

Jaa

Riihimäen kaupunki, Tampere-talo-konserniin kuuluva tapahtumayhtiö Talo Events Oy ja Akun Tehtaan tapahtumateknisen palvelun yhtiö Oy Aku´s Factory Ltd ovat solmimassa aiesopimusta Voimalan kehittämisestä. Tavoitteena on kehittää Riihimäen rautatieaseman välittömässä läheisyydessä sijaitsevasta Voimalasta ainutlaatuinen tapahtuma- ja kulttuurikeskus. Sopimuksen voimaantulo edellyttää Riihimäen kaupunginhallituksen käsittelyä ja hyväksyntää tiistaina 30. tammikuuta 2024.

Havainnekuva Voimalan pääsalista päivällä.
Havainnekuva Voimalan pääsalista päivällä. JKMM Arkkitehdit

”Riihimäki on tunnettu aktiivisesta kulttuurikentästä ja loistavasta sijainnistaan kasvukäytävän varrella. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaan Voimalan muutos tapahtuma- ja kulttuurikeskukseksi vahvistaa profiilia entisestään. Aiesopimus on konkreettinen askel, jonka avulla on mahdollista kehittää Voimalan lisäksi myös kaupunkia ja sen vetovoimaisuutta”, Riihimäen kaupunginjohtaja Jouni Eho sanoo.

Voimala on noin 5 000 neliömetrin kokoinen punatiilinen rakennuskompleksi, joka toimii Riihimäen asemanseudun maamerkkinä. Kaupunki on etsinyt vaihtoehtoja vanhan voimalaitoskiinteistön uudeksi käyttötarkoitukseksi. Tavoitteena on avata kulttuuri- ja tapahtumakeskus Voimala käyttöön vuonna 2027, jolloin Riihimäelle on suunnitteilla asuntomessut.

Tapahtumat kaupunkikehityksen keskiöön

Aiesopimuksella osapuolet sitoutuvat edistämään hankkeen toteutumista. Samalla Riihimäen kaupunki sitoutuu olemaan neuvottelematta muiden tapahtuma-alan toimijoiden kanssa.

”Riihimäki hakee aktiivista kasvua ja kehittää vahvasti tapahtumallisuutta. Haluamme olla mukana kehittämässä kaupunkien ja tapahtuma-alan yhteyttä. Solmittavan yhteistyön ansiosta pääsemme kehittämään yhtä Suomen kiinnostavimmista tapahtumatilakonsepteista”, Tampere-talo-konsernin toimitusjohtaja Paulina Ahokas kertoo.

Tampere-talo-konserniin kuuluva Talo Events Oy vuokraa tapahtumatiloja yritysasiakkaille ja konserttijärjestäjille. Hankkeen toteutuessa Talo Events vastaa Voimalan pääsalin ja aulakerroksen ravintolapalveluiden ja ravintolakumppanin järjestämisestä. Akun Tehtaan roolina on toimia teknisenä asiantuntijana ja tapahtumatekniikan kumppanina.

”Kulttuurin merkitys kasvaa ihmisille koko ajan. Riihimäen Voimalan sijainti palvelee todella laajaa ihmismäärää. Vuosikymmenten kokemus tapahtuma-alasta ja -paikoista antaa meille vahvan pohjan Voimalan suunnittelussa ja toteutuksessa mukana olemiseen”, Akun Tehtaan toimitusjohtaja Aku Syrjä toteaa.

Tampere-talo-konsernilla ja Akun Tehtaalla on tiivis ja toimiva kumppanuus, ja tytäryhtiö Talo Events Oy on Akun Tehtaan vähemmistöosakas.

Voimalasta uusi Fotografiska

Tampere-talon, Akun Tehtaan ja kaupungin rinnalla Voimalan kiinteistökehityksestä vastaa A-Insinöörit. Heidän tehtävänä on etsiä sijoittaja, kehittää sisältökonseptia ja suunnitella kiinteistön uudistamisen resurssiviisas toteutus.

”Olen verrannut Voimalan luonnetta ja mahdollisuuksia Tallinnan Fotografiskaan ja Telliskiven alueeseen. Ne osoittavat, miten yksittäinen rakennus voi vaikuttaa koko ympäristöön ja luoda uutta profiilia, toimintaa ja vetovoimaa koko keskusta-alueen kehittämiseen. Eikä tarvita valtavasti rahaa, että tämän voi tehdä”, A-Insinöörien hankekehitysyksikön johtaja Antti Tuomela uskoo.

Lisää tietoa Voimalasta

Uutinen 13.9.2023: https://www.riihimaki.fi/tiedotteet/riihimaen-voimalan-valmistelu-etenee-hankekehittajien-ja-sijoittajien-markkinavuoropuhelulla-syyskuussa/

Uutinen 7.6.2023: https://www.riihimaki.fi/tiedotteet/riihimaen-voimalasta-kuoriutuu-suomen-mittakaavassa-ainutlaatuinen-tapahtuma-ja-kulttuurikeskus/

Uutinen 9.5.2023: https://www.riihimaki.fi/tiedotteet/voimala-soi-riihimaen-voimalan-avoimet-ovet-7-9-kesakuuta/

Uutinen 27.2.2023: https://www.riihimaki.fi/tiedotteet/kaupunginhallitus-hyvaksyi-itaisen-koulun-tarveselvityksen-ja-voimalan-aiesopimuksen/

Uutinen 23.8.2023: https://www.riihimaki.fi/tiedotteet/riihimaen-voimalalle-on-myonnetty-euroopan-komission-kehittamistukea-ainoana-hankkeena-suomessa/


Lisätiedot:

Kaupunginjohtaja Jouni Eho, Riihimäen kaupunki, puh. 044 767 6674, jouni.eho@riihimaki.fi

Toimitusjohtaja Paulina Ahokas, Tampere-talo-konserni, puh. 03 243 4100, paulina.ahokas@tampere-talo.fi

Toimitusjohtaja Aku Syrjä, Akun Tehdas, puh. 044 782 2200, aku.syrja@akuntehdas.fi

Hankekehitysyksikön johtaja Antti Tuomela, A-Insinöörit, puh. 040 719 4007, antti.tuomela@ains.fi

Avainsanat

Kuvat

Havainnekuva Voimalan pääsalista päivällä.
Havainnekuva Voimalan pääsalista päivällä.
JKMM Arkkitehdit
Lataa
Havainnekuva Voimalan lämpiöstä.
Havainnekuva Voimalan lämpiöstä.
JKMM Arkkitehdit
Lataa
Havainnnekuva Voimalan pääsalista illalla.
Havainnnekuva Voimalan pääsalista illalla.
JKMM Arkkitehdit
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Tampere-talo on ohjelmistoltaan, tapahtumiltaan ja kävijämäärältään Suomen suurin ja monipuolisin kulttuuri- ja kongressikeskus ja tapahtumayhtiö. Toimimme myös promoottorina tuottamalla tapahtumia ja konsertteja talon ulkopuolella, ja Events Tampere -tapahtumatoimistomme tuottaa yritystapahtumia ja kongressi- ja kokouspalveluita.

Tapahtumamme sisältävät mm. balettivierailuita, oopperaa, lastenkulttuuria, rock- ja pop-konsertteja, messuja, kokouksia, konferensseja, yritystapahtumia, seminaareja ja kansainvälisiä kongresseja.

Vuonna 2022 Tampere-talon liikevaihto oli 14,7 miljoonaa euroa. Vuodessa järjestämme yli tuhat tapahtumaa, palvelemme 675 000 tyytyväistä kävijää ja tuotamme Tampereen talousalueelle 50 miljoonaa euroa. 

Tampere-talo Oy on perustettu 1987 ja ovet avattiin yleisölle 1990. Se on Tampereen kaupungin omistama osakeyhtiö. Yhtiön toimitusjohtaja on Paulina Ahokas, ja työntekijöitä on 52. Hallituksen puheenjohtaja on Kristiina Michelsson.

Talossa toimivat lisäksi täysimittainen sinfoniaorkesteri Tampere Filharmonia, à la carte -ravintola Tuhto ja maailman ainoa Muumimuseo. Talon yhteydessä palvelee Courtyard by Marriott -hotelli.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampere-talo Oy

Actor Bill Murray performs in Finland for the first time – New Worlds blends spoken word and music11.4.2025 09:30:00 EEST | Tiedote

Legendary actor and comedian Bill Murray will perform in Finland for the very first time. The acclaimed New Worlds project, which combines music and literature and has toured over 60 cities worldwide over nearly a decade, will be presented at Tampere Hall on Thursday, July 3, 2025. Sharing the stage with Murray in the Main Auditorium are cellist Jan Vogler, violinist Mira Wang, and pianist Vanessa Perez. Tickets are now on sale.

Konkarinäyttelijä Bill Murray esiintyy ensimmäistä kertaa Suomessa – New Worlds yhdistää sanataidetta ja musiikkia11.4.2025 09:30:00 EEST | Tiedote

Legendaarinen näyttelijä ja koomikko Bill Murray esiintyy ensimmäistä kertaa Suomessa. Maailmalla yli 60 kaupungissa lähes vuosikymmenen kiertänyt suosittu musiikki- ja kirjallisuusprojekti New Worlds nähdään Tampere-talossa torstaina 3. heinäkuuta 2025. Ison salin lavalla Murrayn kanssa esiintyvät sellisti Jan Vogler, viulisti Mira Wang ja pianisti Vanessa Perez. Esityksen liput ovat nyt myynnissä.

Sibelius-Akatemian ensimmäinen oopperavierailu Tampere-talossa – Telemannin harvinaisuus Suomen ensiesityksenä7.4.2025 09:30:00 EEST | Tiedote

Sibelius-Akatemian oopperakoulutus tuo ensimmäistä kertaa oopperatuotantonsa vierailulle Tampereelle. Barokkiajan harvinaisuus, Georg Philipp Telemannin Orpheus (1726), saa Suomen ensiesityksensä perjantaina 26. syyskuuta Helsingin Musiikkitalossa ja vierailee Tampere-talon Isossa salissa keskiviikkona 8. lokakuuta. Teoksen ohjaa Vilppu Kiljunen. Sibelius-Akatemian solisteja, oopperaorkesteria ja kuoroa johtaa oopperakoulutuksen professori Markus Lehtinen. Vierailuesityksen liput ovat nyt myynnissä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye