Yhteisvastuukeräys starttaa avausmessulla Espoon Olarista
Sunnuntaina 4.2. alkava Yhteisvastuukeräys kerää varoja nuorille. Apua kohdennetaan heille, jotka kokevat syvää yksinäisyyttä tai ovat vaarassa syrjäytyä. Tuotosta ohjataan 40 prosenttia Suomen evankelis-luterilaisille seurakunnille ja HelsinkiMissiolle nuorten hyväksi tehtävään työhön. Maailman katastrofialueiden nuorten auttamiseen suunnataan 60 prosenttia tuotosta. Apu menee perille Kirkon Ulkomaanavun kautta.

Embargo 29.1.
Yhteisvastuukeräyksen avausmessu televisioidaan Olarin kirkosta Espoosta
Espoon hiippakunnan piispa Kaisamari Hintikka saarnaa keräyksen avaussunnuntaina 4.2. messussa Olarin kirkossa klo 10. Messu televisioidaan ja lähetetään suorana lähetyksenä Ylen kanavalla 1. Messussa on liturgina Olarin kirkkoherra Antti Malinen. Messu on katsottavissa Yle Areenassa myös jälkikäteen.
Mitkä koet suurimmiksi haasteiksi nuorten elämässä juuri nyt, Espoon piispa Kaisamari Hintikka?
– Aiempaa useammat nuoret ovat ahdistuneita ja uupuneita: maailman suuret muutokset - ilmastokriisi ja sodan läheisyys tekevät tästä päivästä ja tulevaisuudesta pelottavan. Samalla moni nuori ei ole vielä toipunut pandemia-ajasta. He ovat joutuneet käymään koulua tai opiskelemaan ilman turvallisten aikuisten ja kavereiden tukea. Kokemukset syövät itsetuntoa ja tekevät sosiaalisista tilanteista kuormittavia, Hintikka toteaa.
– Globaalissa etelässä monet nuoret jäävät vaille koulutusta, vaikka intoa ja kiinnostusta koulunkäyntiin olisikin. Koulutuksen puute lisää haavoittuvassa asemassa olemista ja syö mahdollisuuksia työmarkkinoilla, joilla kilpailu on paljon kovempaa kuin meidän ikääntyvässä yhteiskunnassamme.
Mitä me voisimme tehdä yhdessä nuorten hyväksi juuri nyt, piispa Hintikka?
– Nuorten hyvinvoinnin tukemisen ja syrjäytymisen ehkäisemisen pitää olla koko yhteiskunnan prioriteettien kärjessä - ei vain periaatteen, vaan myös käytännön toimien tasolla. Tähän tarvitaan eri toimijoiden - esimerkiksi kunnan, koulujen, järjestöjen ja seurakuntien - vahvaa yhteistyötä. Nuorten ja lasten lisäksi tukea tarvitsevat myös heidän perheensä, niin että oireiden lisäksi voidaan puuttua myös pahoinvoinnin juurisyihin ja ehkäistä syrjäytymistä. Nuoret tarvitsevat tukea nuorina, ei ainoastaan tulevaisuuden aikuisina, sanoo Espoon piispa Kaisamari Hintikka.
Yhteisvastuun keräystuotosta 20 prosenttia käytetään paikallisten nuorten tukemiseen sekä muuhun oman alueen auttamistyöhön.
Yhteisvastuukeräyksen tuotolla autetaan nuoria meillä ja maailmalla
Vuoden 2024 Yhteisvastuu-piispa Kaisamari Hintikka korostaa aikuisten vastuuta nuorten yksinäisyyden ja syrjäytymisen vähentämisessä. Hän sanoo, että on tärkeää estää kiusaamisen ja ulkopuolelle sulkemisen yleistyminen nuorten keskuudessa ja tunnistaa tilanteet, joissa nuori jää ulkopuolelle.
Yhteisvastuukeräyksen keräystuotoista 20 prosenttia kohdistetaan HelsinkiMissiolle, jonka valtakunnallinen School to Belong -ohjelma auttaa kouluyhteisöä ympäri Suomen tunnistamaan ja lievittämään nuorten kokemaa yksinäisyyttä sekä tarjoaa työkaluja yksinäisyyteen puuttumiseen. Nuorten kriisipiste tarjoaa matalan kynnyksen ammatillista keskusteluapua.
Koulutusta ja tukea kriisialueiden nuorille
Tuotosta 60 prosenttia ohjataan Kirkon Ulkomaanavun (KUA:n) katastrofirahastoon, josta tuetaan humanitaarisen avun muodossa heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä maailman katastrofien keskellä.
Tämänvuotisessa keräyksessä esitellään erityisesti KUA:n avustustyötä Ugandassa, joka on yksi maailman eniten pakolaisia asuttavista maista.
Oman seurakunnan Yhteisvastuukeräykseen voit lahjoittaa monin tavoin
Espoon seurakunnissa järjestetään lukuisia tapahtumia, joissa kerätään varoja nuorten hyväksi. Kaikki tapahtumat löytyvät verkosta tapahtumasivulta.
Lisätietoja Espoon Yhteisvastuukeräyksestä:
Viestinnän asiantuntija Sonja Grönqvist, Tapiolan seurakunta, sonja.gronqvist@evl.fi, 050 563 2464.
Lähikeräysten ohella voit antaa lahjasi Espoon seurakuntien Yhteisvastuukeräyksiin MobilePayllä tai tekemällä lahjoituksen nettilahjoitussivulle. Espoon seurakuntien tiedot löytyvät verkkosivuilta Lahjoitustavat - Kirkko Espoossa
Pankin kautta lahjoitettaessa Yhteisvastuun tilit ovat: Aktia FI82 4055 0010 4148 41, Nordea FI16 2089 1800 0067 75 ja OP FI14 5000 0120 2362 28. Jos lahjoitat pankin kautta, lisää lahjoitukseesi seurakunnan viitenumero. Kiitos lahjoituksestasi!
Kirkkopalvelujen keräysluvat RA/2020/639 ja ÅLR/2023/7525
Medioille vapaasti käytettävää materiaalia löydät Yhteisvastuun materiaalipankissa.
Lisätietoja valtakunnallisesta keräyksestä:
Viestintäpäällikkö Liisa Toivonen, Kirkkopalvelut, 040 546 1507, liisa.toivonen@kirkkopalvelut.fi
Espoon piispa Kaisamari Hintikan haastattelupyynnöt yhteyskehittäjä Mervi Ritokosken kautta, 050 472 7407, mervi.ritokoski@evl.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sonja GrönqvistViestinnän asiantuntijaTapiolan seurakunta
Puh:050 563 2464sonja.gronqvist@evl.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon seurakunnat - Evankelis-luterilainen kirkko Espoossa
Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Espoonlahden seurakunta, Leppävaaran seurakunta, Olarin seurakunta, Tapiolan seurakunta ja Esbo svenska församling muodostavat yhdessä Espoon seurakuntayhtymän. Seurakunnissa on yhteensä 159 200 jäsentä. Työntekijöitä on noin 500.
Kirkko Espoossa vahvistaa yhteisönä kristillistä uskoa, tulevaisuuden toivoa ja lähimmäisenrakkautta. Olemme läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon seurakuntayhtymä
Hur går det i Esbo svenska församling? Biskopsvisitation i maj7.5.2025 10:57:45 EEST | Pressmeddelande
Biskop Bo-Göran Åstrand i Borgå stift förrättar visitation i Esbo svenska församling torsdagen 22 maj och veckoslutet 24–25 maj. När biskopen besöker en församling i samband med en biskopsvisitation utövar biskopen tillsyn och träffar församlingens anställda och förtroendevalda.
Ilmoittautuminen syksyn muskariryhmiin on alkanut Espoossa25.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Musiikkileikkikoulussa soitetaan, liikutaan ja lauletaan. Perinteisten muskariryhmien lisäksi Espoon seurakunnissa on tarjolla uusia ryhmiä erityistä tukea tarvitseville lapsille.
Hitta höstens rytm med musiklek25.4.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
I musikleken spelar vi rytminstrument, sjunger och rör på oss. Nu är det dags för anmälning till höstens musiklekgrupper för 0-5-åringar, i Esbo församlingar.
Diakonian palveluita opiskelijoille – Kirkko Espoossa palkkaa erityisdiakonin oppilaitoksiin22.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Espoon seurakuntayhtymä hakee ensimmäistä kertaa erityisdiakonia oppilaitostyöhön. Tällä seurakunnat vastaavat erityisesti maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden lisääntyneeseen tuen tarpeeseen.
Esbo församlingar tilldelade 2025 års musikstipendier - unga musikskapare under 30 finns bland mottagarna14.4.2025 12:56:04 EEST | Nyheter
Esbo kyrkliga samfällighet delar årligen ut musikstipendier för sammanlagt 26 000 euro till det andliga musikarbetet i Esbo. I år önskade man att särskilt unga musiker under 30 år skulle ansöka. Sista inlämningsdagen för ansökan var den 28 februari 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme