Yrjönkadun uimahallin remontti käynnistyy ja halli on suljettu
Helsingin kaupunki korjauttaa Yrjönkadun uimahallia laajassa remontissa, joka kestää yhteensä noin kaksi vuotta. Yrjönkadun uimahalli on suljettu, ja remontin purkutyöt käynnistyvät helmikuun alussa.

”Kaupunkilaisille työmaa näkyy parhaiten myöhemmin, kun Yrjönkadun puolelle rakennetaan julkisivukorjauksia varten rakennustelineet. Tarvittaessa sijoitamme myös työmaakoppeja Yrjönkadun varrelle”, kertoo projektinjohtaja Katri Olli Helsingin kaupungilta.
Tavoite on, että työmaasta aiheutuu mahdollisimman vähän häiriötä. Työmaan ajoneuvot voivat kuitenkin hetkellisesti hankaloittaa liikennöintiä Yrjönkadulla. Myös Kukontorille johtava Yrjönkäytävä saattaa ajoittain olla turvallisuussyistä lyhytaikaisesti suljettu kuljetusten vuoksi. Kortteli on tiiviisti rakennettu, ja naapurikiinteistöihin odotetaan kantautuvan uimahallin remontista jonkin verran runkomelua.
Korjausten pääurakoitsijan hankinta on aluillaan. Tavoite on, että varsinaiset korjaustyöt käynnistyvät huhti–toukokuussa 2024. Halli on suljettu korjausten ajan, joihin varataan yhteensä aikaa noin kaksi vuotta.
Yrjönkadun uimahallin suunnittelusta vastasi arkkitehti Väinö Vähäkallio, ja se vihittiin käyttöön 4. kesäkuuta 1928. Edellinen laajempi remontti talossa tehtiin noin 25 vuotta sitten.
Minne mennä uimahallin ollessa kiinni?
Helsingissä on lukuisia paikkoja, joissa voi uida, kuntoilla tai saunoa. Lähimmät julkiset uimahallit ovat Helsingin Urheilutalossa Kalliossa osoitteessa Helsinginkatu 25 ja Töölön Urheilutalossa osoitteessa Topeliuksenkatu 41.
Matka Yrjönkadulta Kallioon kestää noin 20–25 minuuttia ratikoilla 1,3 ja 9 ja Töölöön vie muutaman minuutin kauemmin raitiovaunuilla 4 ja 10 sekä busseilla 42, 63, 400 ja 37.
Itäkeskuksen uimahalliin pääsee metrolla keskustasta alle puolessa tunnissa. Sen osoite on Olavinlinnantie 6.
Kesäaikaan palveluja tarjoavat Uimastadion ja Kumpulan maauimala. Ympärivuotisia merikylpylöitä on mm. Katajanokalla ja Hernesaaressa, lisäksi uintiseuroilla on toimintaa useilla rannoilla.
Kaupungin liikuntapaikoista saa tietoa osoitteesta https://liikunta.hel.fi/fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja työmaasta
projektinjohtaja Katri Olli
040 5041594, katri.olli@hel.fi
Helsingin kaupunki
kaupunkiympäristö / tilat
Lisätietoja liikuntapalveluista
tiimiesimies Kara Koskinen
040 1833 676, kara.koskinen@hel.fi
Helsingin kaupunki
kulttuuri ja vapaa-aika / liikuntapaikat
Kuvat

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsinki pyrkii eroon vaarallisista suojateistä – ensimmäiset suojatiettömät kadunylityspaikat käyttöön8.7.2025 11:26:59 EEST | Tiedote
Yhtenä keinona on muuttaa vaarallinen suojatie kadunylityspaikaksi, jossa jalankulkija väistää autoja ja muuta liikennettä. Muita keinoja ovat muun muassa hidasteet, kavennukset ja liikennevalot.
Senaatintorilla parannetaan tapahtumapuitteita4.7.2025 10:31:51 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki rakentaa Senaatintorille sähkökeskuksia sekä vesi- ja viemärikaivot tapahtumien käyttöön. Työt alkavat heinäkuussa ja valmistuvat marraskuussa.
Nya spårövergångar gör spårvagnstrafiken smidigare i stadskärnan – fotgängare väjer för spårvagnarna4.7.2025 08:43:15 EEST | Pressmeddelande
Spårövergångar, som är bekanta från de nya snabbspårvägarna, finns nu även bland annat på Busholmen, i Gräsviken och i Böle. Övergångsställena har ändrats till spårövergångar för att spårvagnarna ska kunna hålla sig bättre till tidtabellen. Vid spårövergångarna ska fotgängarna väja för spårvagnar, men vid körbanan finns fortfarande ett övergångsställe. Efter de aktuella ändringarna har innerstadens spårvägsnät nu sammanlagt cirka 40 spårövergångar.
Uudet ylityspaikat sujuvoittavat raitiovaunujen liikennettä kantakaupungissa – jalankulkija väistää raitiovaunua4.7.2025 08:43:15 EEST | Tiedote
Uusien pikaraitioteiden varrelta tuttuja raitiotien ylityspaikkoja löytyy nyt myös muun muassa Jätkäsaaresta, Ruoholahdesta ja Pasilasta. Suojateitä on muutettu ylityspaikoiksi, jotta raitiovaunut pysyvät paremmin aikataulussa. Ylityspaikoilla jalankulkijan on väistettävä raitiovaunuja, mutta ajoradan kohdalla on edelleen suojatie. Nyt tehtyjen muutosten jälkeen kantakaupungin raitiotieverkolla on yhteensä noin 40 ylityspaikkaa.
Pitäjämäen Kutomotiellä uusitaan vesijohtoja3.7.2025 11:06:17 EEST | Tiedote
Katutyöt alkavat heinäkuussa ja valmistuvat joulukuussa 2025. Remontissa rakennetaan toinen jalkakäytävä kadulle ja mahdollistetaan uudisrakentaminen kadun ympäristössä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme