Vaasan kaupunki - Vasa stad

Lapsen ääni kuuluu yhä paremmin Vaasassa: työ Lapsiystävällinen kunta –mallissa etenee

Jaa

Vaasan kaupunki on mukana UNICEFin mallissa, jossa tavoitteena on saada Lapsiystävällinen kunta –tunnustus. Työ etenee, sillä UNICEF on nyt hyväksynyt Vaasan toimintasuunnitelman, jonka viittä tavoitetta päästään heti toteuttamaan.

Vaasan kaupunki / Mikael Matikainen

Vaasalla on viisi konkreettista tavoitetta, joilla pyritään kehittämään kaupungin toimintaa lapsiystävällisemmäksi kevääseen 2025 mennessä. Toimenpiteillä on toteutuessaan isoja vaikutuksia lasten ja nuorten oikeuksien toteutumiselle kaupungissamme. 

Vaasalaisilta lapsilta itseltään on saatu mukaan tavoite kehittää julkisen liikenteen reittejä ja aikatauluja sekä pyöräteiden kunnossapitoa. Toisessa tavoitteessa puolestaan edistetään kaikkien lasten ja nuorten mahdollisuuksia osallistua harrastuksiin.

- Tässä tavoitteessa toimenpiteitä ovat esimerkiksi maksuttomat lajikokeilut, kulttuuritapahtumat sekä koulupäivän jälkeen järjestettävä maksuton harrastustoiminta, kertoo Lapsiystävällinen kunta –ohjausryhmän puheenjohtaja Christina Knookala.

Yksi tavoitteista on lapsivaikutusten arvioinnin systemaattinen käyttöönotto päätöksenteossa.

- Lapsivaikutusten arvioinnin avulla selvitetään etukäteen, miten jokin tietty hanke voidaan toteuttaa lasten edun kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Tähän haemme nyt selkeät ohjeet sekä toteuttamisesta vastaavan tiimin, Knookala kertoo.

5 tavoitetta, jotka toteutetaan kevääseen 2025 mennessä

Vaasan toimintasuunnitelmassa on viisi tavoitetta, joita joko jo toteutetaan tai lähdetään toteuttamaan:

  1. Lapsivaikutusten arvioinnin (LAVA) käyttöönoton ja systemaattiseen toteuttamisen tueksi on kunnassa käytössä selkeät ohjeistukset. Lapsivaikutusten arviointia tekee yhdessä pätevien ammattilaisten joukko.
  2. Kunnan henkilöstö ja keskeiset sidosryhmät on perehdytetty lapsen oikeuksiin osana perehdytysohjelmia.
  3. Kunta edistää kaikkien lasten ja nuorten mahdollisuuksia osallistua harrastuksiin ja nauttia mielekkäästä vapaa-ajasta.
  4. Julkisen liikenteen reittejä, aikatauluja ja pyöräteiden kunnossapitoa kehitetään.
  5. Kunnassa on monipuolisia osallisuutta tulevia rakenteita, jotka huomioivat lasten ja nuorten näkemykset eri ikäkausina palvelujen suunnittelussa ja kehittämisessä.

Kehittämistyö koskee koko kaupunkia

Lapsiystävällinen kunta -malli on UNICEFin kunnille tarjoama työväline.

Malli auttaa kuntaa tekemään lasten hyvinvoinnin kannalta oikeita ratkaisuja kunnan hallinnossa ja lasten arjen palveluissa. Se auttaa kuntia varmistamaan, että erityisesti heikoimmassa asemassa olevien lasten oikeudet toteutuvat.

Kehittämistyö koskee koko kaupunkia ja kaikkia toimialoja, aina kaupunki- ja liikennesuunnittelusta varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen.

Vuonna 2024 mallissa on mukana yhteensä 59 kuntaa eri puolilta Suomea.

Näin Lapsiystävällinen kunta –malli etenee Vaasassa:

  • 2022-2023: Lapsen oikeuksien nykytilan kartoitustyö sekä lasten kuuleminen ja osallistaminen.
  • 2023: toimenpidesuunnitelma ja tavoitteet laadittu
  • 2024-2025: toimintasuunnitelman toteuttaminen ja seuranta
  • 2025: arviointi ja mahdollisuus saada UNICEFin Lapsiystävällinen kunta –tunnustus

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lapsiystävällinen kunta –ohjausryhmän puheenjohtaja, sivistystoimenjohtaja Christina Knookala, puh. 040 556 5011, christina.knookala@vaasa.fi

Lapsiystävällinen kunta –koordinaattori Isla Varpula, puh. 040 616 3962, isla.varpula@vaasa.fi

Kuvat

Vaasan kaupunki / Mikael Matikainen
Lataa

Linkit

Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye