Korona räjäytti lääkinnällisten tutkimusvalaisimien kysynnän – Merivaaran tuotanto viedään käsistä
29.1.2024 10:00:00 EET | Idea Group | Tiedote
Lojer-konsernin tytäryhtiö Merivaara on lisännyt Q-Flow-leikkausalivalaisimien sarjaan kaksi uutta valaisinta, jotka soveltuvat leikkaussalien lisäksi monenlaisiin potilas- ja toimenpidehuoneisiin. Suomessa suunnitellut ja valmistetut valaisimet ovat tällä hetkellä erittäin kysyttyjä eri puolilla maailmaa, sillä hoitojonoja puretaan kaikkialla koronan jälkeen myös leikkaussalien ulkopuolella.

Merivaaran Q-Flow 1 -tutkimusvalaisin ja pieniin kirurgisiin operaatioihin suunniteltu Q-Flow 2 -valaisin soveltuvat erityisen hyvin leikkaussalin ulkopuolella tehtäviin pienempiin operaatioihin.
Valaisimet ovat tällä hetkellä Lojer-konsernin nopeimmin kasvava segmentti. Koronan jälkimainingit tuntuvat edelleen terveydenhuollossa maailmanlaajuisesti, sillä pandemian seurauksena lääketieteellisiä operaatiota jäi tekemättä tai niiden toteuttaminen viivästyi.
– Meidän tilauksissamme näkyy selkeästi, että syntynyttä sumaa pyritään purkamaan varsinaisten leikkaussalien ulkopuolella. Pieniin toimenpidehuoneisiin ja muihin leikkaussalien ulkopuolisiin osastoihin sopivien valaisimien kysyntä on tällä hetkellä valtavaa. Valmiiksi kasvavaan alaan kohdistuu koko ajan lisää kysyntää, ja Merivaaran kohdalla 20–30 prosentin lisäys kasvuun on täysin mahdollinen, kertoo Merivaaran tuotekehitysjohtaja Jyrki Nieminen.
Suomalainen valaisinsuunnittelu kiinnostaa maailmalla
Merivaara vie leikkaussalivalaisimia yli 60 maahan. Q-Flow-sarjan tuotekehitys ja valmistus tehdään täysin Suomessa, ja valaisimissa käytetään VTT:n kehittämää optiikkaa. Merivaaralla on vahva asema Suomessa, Ruotsissa ja Isossa-Britanniassa, mutta myös muu Eurooppa ja Arabimaat ovat nostaneet merkitystään markkinana.
– Jälleenmyyntiverkostomme on paremmassa kunnossa kuin koskaan. Uudet valaisimet tulevat olemaan merkittävä globaali tuote koko Lojer-konsernille. Merkittävä osa vuodelle 2024 suunnitellusta 600–700 valaisimen tuotantokapasiteetista on jo myyty ennakkoon, ja vuonna 2025 voi hyvinkin rikkoutua 1 000 valmistetun valaisimen raja, Nieminen arvioi.
Käytettävyys osana designia
Q-Flow 1 ja Q-Flow 2 hyödyntävät suurten kirurgisten Q-Flow-valaisimien tekniikkaa, joissa korkealaatuiset optiset ominaisuudet ovat olennaisia. Valaisimet voi helposti liittää eri toimenpiteitä varten optimoituihin varsistoihin, mikä parantaa terveydenhuollon henkilökunnan ergonomiaa.
Uudet Q-Flow-tuotesarjan valaisimet ovat yksikätisesti käytettävissä: tämä parantaa potilasturvallisuutta, sillä käyttäjä pystyy pitämään toisen käden puhtaana hoitotoimenpiteitä varten.
– Keskustelimme suunnitteluvaiheessa paljon terveysalan henkilöstön kanssa, joten uudet kompaktit valaisimet vastaavat hyvin markkinoiden toiveisiin. Helppokäyttöisyys ja helppohoitoisuus ovat osa Merivaaran kiitettyjä design-periaatteita. Uskomme uusien valaisimien vastaavan todelliseen tarpeeseen ja helpottavan alan ammattilaisten työtä, Nieminen korostaa.
Tietoa Q-Flow 1- ja Q-Flow 2 -valaisimista
- Osa palkittua Q-Flow-tuotesarjaa, joka lanseerattiin 2017
- Red Dot Award ja Fennia Prize
- Design from Finland -merkki
- Yksikätisesti käytettävä
- Suurten valaisimien valonlaatu
- Erinomainen värintoisto
- Q-Flow 1, valoteho 50 000 lux
- Q-Flow 2, valoteho 100 000 lux
- Soveltuvat myös leikkaussalin ulkopuolelle: pienet toimenpidehuoneet, tutkimushuoneet, tehohoito, heräämöt, synnytyssalit, ensiapu
- Yhteensä Q-Flow-sarjan valaisimia valmistettu noin 3 000 kappaletta
Lisätietoja:
Merivaaran tuotekehitysjohtaja Jyrki Nieminen
jyrki.nieminen@merivaara.fi, +358 40 843 9755
Kuvat: Lojer/Merivaara
Avainsanat
Kuvat




Lojer-konserni on Pohjoismaiden suurin sairaala- ja hoitokalusteiden valmistaja ja elinkaaripalveluiden tuottaja. Lojer muodostaa yhdessä tytäryhtiöidensä kanssa Pohjoismaiden johtavan fysioterapialaitteiden ja -tarvikkeiden jälleenmyyjän. Tytäryhtiö Merivaaran ohjelmistot, laitteet ja palvelut parantavat potilasturvallisuutta ja lisäävät leikkaushoidon laatua ja tehokkuutta maailman johtavissa sairaaloissa. Lojer valmistaa tehtaillaan Sastamalassa, Hollolassa ja Kempeleessä muun muassa sairaalasänkyjä, tutkimus- ja hoitopöytiä sekä leikkauspöytiä ja -valoja. Vuonna 1919 perustettu yhtiö työllistää noin 260 henkilöä, ja se on alan merkittävin kotimainen työllistäjä. Yhtiön liikevaihto on yli 60 miljoonaa euroa ja viennin osuus on 70 prosenttia ja leikkaussalituotteista noin 95 prosenttia. Konserniin kuuluvat Lojer Oy, Merivaara Oy sekä myyntiyhtiöt Ruotsissa ja Norjassa. www.lojer.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Idea Group
Palkittu DA VINCI GENIUS -elämysnäyttely saapuu yksinoikeudella Turkuun20.10.2026 09:23:05 EEST | Tiedote
Renessanssinero Leonardo da Vincin visiot heräävät eloon immersiivisessä DA VINCI GENIUS -multimedianäyttelyssä, joka aukeaa Turussa perjantaina 20. marraskuuta. Turun Telakkarantaan toteutetaan koko näyttelytilan täyttäviä visualisointeja yli viidestäkymmenestä Leonardo da Vincin tunnetuimmasta taideteoksesta. Kansainvälisesti palkittu DA VINCI GENIUS on saavuttanut menestystä muun muassa Berliinissä, Floridassa ja Amsterdamissa.
Cailapilta haastaja sukille ja suklaalle: nuorten miesten innostus kauneudenhoitoon näkyy joulun 2026 uutuuslahjoissa30.9.2026 08:11:00 EEST | Tiedote
Satiininen ”mummomyssy” teinille, tummanpuhuva tuotesetti nuorten miesten kauneudenhoitorutiineihin ja hartsiset gua sha -hierontatuotteet koti-spahan kuuluvat tämän joulun trendikkäimpiin lahjaideoihin. Cailapin kokoamat valmiit, kohtuuhintaiset lahjapakkaukset tuovat uutuustuotteet kaikkien ulottuville.
The Mystery of Banksy niitti suosiota Turun kesässä – lokakuun viimeisille näyttelyviikoille luvassa ruuhkaa22.9.2026 13:48:10 EEST | Tiedote
The Mystery of Banksy – A Genius Mind -näyttely houkutteli kesälomakauden aikana kymmeniätuhansia kävijöitä Turun Telakkarantaan. Järjestäjä ennakoi, että 25. lokakuuta päättyvän näyttelyn viimeisillä viikoilla tullaan näkemään vielä uusi yleisöryntäys. Seuraava näyttely samassa kiinteistössä on jo tiedossa.
”Mitä mummompi, sen parempi” – Cailap seuraa tarkasti kauneudenhoidon trendejä8.7.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Mistä on kysymys, kun nuorempi sukupolvi innostuu papiljoteista ja satiinisista hiusmyssyistä, jotka vievät ajatukset Jane Austeniin ja Bridgertoniin? Mihin ”mummotuotteiden” kansainvälinen suosio perustuu ja miten Cailapin kaltainen suomalainen yritys pysyy trendeissä mukana?
Automaailman legendat kurvaavat ensimmäistä kertaa Turun Vartiovuorenpuistoon4.6.2026 08:43:48 EEST | Tiedote
Lauantaina 13. kesäkuuta järjestettävä Concours d'Elegance Finland kokoaa Vartiovuorenpuistoon kymmenittäin harvinaisia sporttisia klassikkoautoja, niiden omistajia sekä kävijöitä eri puolilta Suomea. Kohta 30-vuotias koko perheen autotapahtuma tunnetaan ainutlaatuisena yhdistelmänä historiaa, lifestylea ja kesäistä kaupunkitunnelmaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme