Vuoden nuori taiteilija 2024 on Suvi Sysi
Kuvataiteilija Suvi Sysi (s. 1990 Nilsiässä) on valittu Vuoden 2024 nuoreksi taiteilijaksi. Hän saa Tampereen kaupungin myöntämän 20 000 euron stipendin ja mahdollisuuden yksityisnäyttelyn järjestämiseen Tampereen taidemuseossa syksyllä 2024. Sysi on järjestyksessä 40. Vuoden nuori taiteilija.

Suvi Sysin teokset ovat pääosin abstrakteja installaatiota. Hänen taiteessaan yhdistyvät taidegrafiikan, veistotaiteen ja maalauksen ilmaisulliset keinot. Töiden materiaalina on paperin ohella muun muassa savi, puu ja kipsi. Sysi tarkastelee taiteessaan ajallisuutta, väriä, valoa, muotoja ja tekstuureja sekä liikettä kaksi- ja kolmiulotteisuuden välillä. Hänen teoksissaan keskeistä on materiaalisuus, prosessinomaisuus ja ihmetteleminen. Sysin teokset rikkovat raja-aitoja valmiin ja keskeneräisen välillä.
Vuoden nuori taiteilija 2024 Suvi Sysi kuvaa omaa työskentelyään näin:
Työskentelyni juuret ovat taidegrafiikan metodeissa ja paperipohjaisissa teoksissa. Tällä hetkellä työskentelen useiden materiaalien parissa liikkuen taidegrafiikan, kuvanveiston sekä maalaustaiteen rajapinnoilla. Työskentelyni on kehollista ja työstän teoksiani hitaasti käsin. Teokseni ovat materiaalilähtöisiä, jolloin se millä ja miten teokseni on tehty, muodostuu merkittäväksi osaksi niiden sisältöä. Teokseni eivät kuvasta mitään ulkopuolisia ilmiöitä tai asioita, vaan ne ovat kuvia itsestään. Taiteen tekeminen on minulle keino tutkia tuntemista ja kokemista – liikkumista ennalta sanoittamattomille ja järkeilemättömille alueille.
Suvi Sysi on Helsingissä asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Hän on valmistunut kuvataiteen maisteriksi (2020) ja kandidaatiksi (2017) Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta ja suorittanut median ja kuvallisen alan perustutkinnon Pekka Halosen akatemiassa (2014). Suvi Sysillä on ollut lukuisia yksityisnäyttelyitä Helsingissä, viimeisimpänä Sculptorissa 2023, ja hänen teoksiaan on ollut esillä kuratoiduissa ryhmänäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla. Sysin teoksia on muun muassa Nykytaiteen taiteen museo Kiasman, HAM Helsingin kaupungin taidemuseon, Suomen valtion, Suomen Taideyhdistyksen sekä Saastamoisen säätiön kokoelmassa EMMAssa, Espoon modernin taiteen museossa. Suvi Sysin julkinen teos Reflecting valmistui Helsingin Kaarelanraitin kouluun 2023.
Vuoden 2024 nuoren taiteilijan on valinnut asiantuntijatyöryhmä, johon kuuluivat Tampereen taidemuseon johtaja Selma Green (pj.) ja näyttelypäällikkö Virpi Nikkari, Nykytaiteen museo Kiasman johtaja Leevi Haapala, Finnish Art Agencyn taidekuraattori Laura Köönikkä, Tampereen taiteilijaseuran edustaja, kuvataiteilija Anna Hyrkkänen, Tampereen taideyhdistyksen edustaja Joni Lehtimäki sekä Suomen Taiteilijaseuran edustaja, kuvataiteilija Katariina Salmijärvi.
Valtakunnallinen Vuoden nuori taiteilija -tapahtuma syntyi vuonna 1984 Tampereen Nuorkauppakamarin aloitteesta. Tapahtuma toimii keskustelun herättäjänä ja nykytaiteen näkyvyyden edistäjänä. Palkinnolla pyritään tukemaan kansainvälisesti kiinnostavia alle 35-vuotiaita suomalaistaiteilijoita.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Suvi Sysikuvataiteilija
Puh:+358 (0)50 3808 101suvimariasysi@gmail.comSelma GreenmuseonjohtajaTampereen taidemuseo ja Muumimuseo
Puh:+358 (0)40 689 3800selma.green@tampere.fiVirpi NikkarinäyttelypäällikköTampereen taidemuseo ja Muumimuseo
Puh:+358 (0)40 800 4389virpi.nikkari@tampere.fiKuvat
Linkit
Tampereen taidemuseo
Tampereen taidemuseo järjestää vaihtuvia näyttelyitä taiteen historian teemoista ja esittelee vanhoja mestareita sekä nykytaiteen tuoreimpia tekijöitä. Esille nostetaan niin paikallisia taiteilijoita kuin kansainvälisiäkin tekijöitä. Vuoden kohokohta on Vuoden nuoren taiteilijan julkistus ja palkintonäyttely. Pirkanmaan vastuumuseona taidemuseo tutkii paikallista taidehistoriaa ja tukee alueen toimijoita. Tampereen taidemuseo hallinnoi ja hoitaa Suomen toiseksi suurinta taidekokoelmaa, joka käsittää yli 15 000 teosta.
Tampereen taidemuseo
Puutarhakatu 34, 33230 Tampere
puh. 041 730 3104
tampereentaidemuseo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen taidemuseo ja Muumimuseo
Tampereen Satakunnankadun kiertoliittymään sijoittuva teos ”Valo joka ei sammu” valmistuu26.5.2025 13:43:52 EEST | Tiedote
Satakunnankadun kiertoliittymään valittu Akseli Leinosen teos ”Valo joka ei sammu” on valmistumassa. Teos asennetaan paikoilleen yötöinä 26.5.–28.5. Teoksen ja kiertoliittymän pintojen muodostama kokonaisuus on valmis elokuun alkuun mennessä.
Tuhoutuneen Kalapoika-teoksen korvaa Viktor Janssonin Knock out21.5.2025 12:28:09 EEST | Tiedote
Viktor Janssonin teos Knock out korvaa lokakuussa 2023 Tampereella tuhotun Unto Hietasen Kalapoika-veistoksen. Kahta kaloilla ratsastavaa poikaa kuvaava Knock out asennettiin Kalapojan paikalle Viinikan Lampipuistoon 21.5.2025.
Muumimuseon uusi näyttely avaa Muumitalon salaisuuksia19.5.2025 07:15:00 EEST | Tiedote
Muumimuseon uusi, 7.6.2025 avautuva näyttely on omistettu Muumitalolle. Näyttelyvieraille paljastetaan Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän rakentaman Muumi-Talo-kuvaelman salaisuuksia, ja kävijät pääsevät myös itse aistimaan talon tunnelmaa näyttelyyn rakennetussa salongissa. Janssonin alkuperäiset piirrokset kertovat talon asukkaista ja moninaisista vieraista. Kiehtova näyttely muistuttaa leikin tärkeydestä!
Tammerlammen kesäteos on Maria Stereon Dilemma9.5.2025 14:52:04 EEST | Tiedote
Kuvanveistäjä Maria Stereon veistos Dilemma on Tammerlammen kesäteos 2025. Dilemma on Maria Stereolle ominaiseen tapaan sommiteltu rikotuista keramiikka-astioista ja -laatoista, ja se on saanut vaikutteita Versailles’n palatsin Ludvig XIV:n eli Aurinkokuninkaan kullatun portin ornamentiikasta sekä visuaalisesti ilottelevasta sirkus- ja tivoliestetiikasta. Mosaiikkipintainen värikäs teos asennettiin paikoilleen Tammerlampeen torstaina 8.5.2025. Altaan täyttyminen vedellä kestää noin kaksi päivää asennuksen jälkeen.
Tampereen kaupungin vakuusrahasto korvaa Lauri Viidan muistomerkin ilkivallasta aiheutuneet kustannukset Tampereen taidemuseolle – taidemuseo esittää uutta muistomerkkiä13.3.2025 17:32:50 EET | Tiedote
Tampereen kaupungin konsernijohtaja Juha Yli-Rajala päätti 11.3.2025, että kaupungin vahinkorahastosta korvataan Tampereen taidemuseolle Lauri Viidan muistomerkin ilkivallasta aiheutuneet kustannukset. Taidemuseolle maksettava korvaus mahdollistaa uuden teoksen tuottamisen korvaamaan menetetty muistomerkki.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme