Aluehallitus koolla: Vaativan asumisen palvelut saman katon alle
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 30.1.2024 varapuheenjohtaja Paavo Kohon johdolla.

Aluehallitus hyväksyi Pohteen vammaispalvelujen vaativan asumisen uudisrakennuksen rakentamisen Oulun Peltolaan esityksen mukaisesti. Asiaa ovat valmistelleet tekninen johtaja Ollipekka Huotari ja vammaispalvelujen toimialuejohtaja Päivi Lauri.
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman mukaisesti erityistä tukea tarvitsevien kehitysvammaisten asiakkaiden tulee saada riittävät asumispalvelut ja päiväaikaisen toiminnan palvelut. Toimenpiteenä Peltolan alueelle Ouluun rakennetaan uudisrakennus, johon sijoittuvat vaativan asumisen 15 asukkaan yksikkö sekä 15-paikkainen tilapäishoidon ja päiväaikaisen toiminnan yksikkö vaativaan hoitoon. Yksiköt palvelevat koko hyvinvointialuetta.
Yksi uudisrakentamisen tavoite on vähentää pitkäaikaista laitoshoitoa OYS Konstissa, joka on vaativia erityistason palveluita tarjoava kehitysvammapalvelujen osaamiskeskus. Palvelujen sijoittaminen samaan rakennukseen parantaa henkilöstön saatavuutta ja asukkaiden turvallisuutta. Myös Pohteen tuottavuus- ja taloudellisuusohjelmassa on linjattu oman asumispalvelun lisäämisestä ja ostopalvelujen vähentämisestä.
Vaativan asumisen tila-asioita on esitelty aluehallitukselle jo aiemmin. Aluehallituksen evästyksen mukaisesti asian valmistelussa on kuultu Pohteen vammaisneuvostoa.
Vaativan asumisen tilajärjestelyjä on selvittänyt kesäkuussa 2023 perustettu hankeryhmä. Hankkeen kustannusarvio noin 9,2–10 miljoonaa euroa.
Esko asiakas- ja potilastietojärjestelmän jatkuvan palvelun sopimus vuodelle 2024 hyväksyttiin
Aluehallitus hyväksyi Esko Systems Oy:n ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen väliseen jatkuvan palvelun sopimukseen sisältyvät palvelut ja hinnat vuodelle 2024. Sopimuksen arvioitu kokonaishinta vuodelle 2024 on 7 666 122 euroa. Asiaa on valmistellut tietohallintojohtaja Ilkka Haataja.
Vuonna 2024 sopimus sisältää käyttöoikeudet ja palvelut muun muassa terveydenhuollon potilastietojärjestelmiin sekä erikoissairaanhoidossa että perusterveydenhuollossa, sosiaalihuollon asiakastietojärjestelmiin sekä suun terveydenhuollon järjestelmään.
Esko Systems Oy on valittu hyvinvointialueen asiakas- ja potilastietojärjestelmäkokonaisuuden toteuttajaksi aluevaltuustossa keväällä 2022. Jatkuvan palvelun sopimus on voimassa toistaiseksi ja sen sisältö ja hinta tarkistetaan vuosittain.
Muut kokousasiat
Aluehallitus hyväksyi osaltaan esitykset Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen vammaisten ja kehitysvammaisten asiakkaiden asiakasmaksuista, ryhmäkuntoutuksen asiakasmaksuista ja kotikuntoutuksen asiakasmaksuista. Aluehallitus lähetti asiakasmaksuasiat edelleen aluevaltuustolle päätettäväksi.
Lisäksi aluehallitus käsitteli muun muassa seuraavia asioita:
- Vuoden 2024 investointisuunnitelman täytäntöönpano
- Kokouksessa muutetun päätösesityksen mukaisesti toteutetut välttämättömät jo vuoden 2023 kertaalleen hyväksytyt investoinnit tuodaan tiedoksi aluehallitukselle. Päätösesitys hyväksyttiin muutetun esityksen mukaisesti.
- Lausunto hallinto-oikeudelle aluevalituksesta
- Hyväksyttiin esityksen mukaisesti
- Oikaisuvaatimus hoitotyön johtajan viranhaltijapäätöksestä 21.12.2023, 355/2023
- Hyväksyttiin esityksen mukaisesti
- Viran perustaminen ja toimen lakkauttaminen Sairaanhoidollisten palvelujen toimialueella
- Hyväksyttiin esityksen mukaisesti
- Virkojen perustaminen OYS Sairaala- ja ensihoidon palvelut -toimialueelle
- Hyväksyttiin esityksen mukaisesti
- Nuorisovaltuuston edustajien ja varaedustajien muutokset
- Hyväksyttiin esityksen mukaisesti
Kokousajat ja pöytäkirjat Pohteen sivuilla
Aluehallitus kokoontuu seuraavan kerran 6.2.2024.
Kokousajat, esityslistat ja tarkastetut pöytäkirjat löydät Pohteen verkkosivuilta aluehallituksen sivulta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Paavo KohoAluehallituksen varapuheenjohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue
paavo.koho@ouka.fiIlkka LuomaHyvinvointialuejohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:040 767 1609ilkka.luoma@pohde.fiOllipekka HuotariTekninen johtaja, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue
Puh:050 322 7287ollipekka.huotari@pohde.fiPäivi LauriVammaispalvelujen toimialuejohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:044 737 8413paivi.lauri@pohde.fiIlkka HaatajaTietohallintojohtaja, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue
Puh:040 581 4903ilkka.haataja@pohde.fiJouko LuukkonenKonsernipalvelujen johtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:050 564 6947jouko.luukkonen@pohde.fiPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Oulaskankaan päivystystä koskeva kansalaisaloite käsitellään sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuulemistilaisuudessa11.9.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Kansalaisaloite Oulaskankaan sairaalan ympärivuorokautisen perusterveydenhuollon päivystyksen säilyttämiseksi käsitellään sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuulemisessa. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde kannattaa päivystyksen säilyttämistä.
Perhehoitajana toimiminen on merkityksellinen tehtävä11.9.2025 09:51:01 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on mukana Perhehoitoliiton valtakunnallisessa Ajoissa kotiin -kampanjassa. Tämän vuoden kampanjan teema on Iloa perhehoidosta. Perhehoidossa tarjotaan tavallista, turvallista arkea ja huolenpitoa lapsille, aikuisille tai ikäihmisille, jotka tarvitsevat tukea.
Aluehallitus hyväksyi C-rakennuksen toteutusvaiheen ja kuntien kanssa käytävien vuokrausneuvottelujen etenemistavan9.9.2025 15:30:46 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 9.9.2025 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Aluehallitus hyväksyi Oulun Kontinkankaan sairaalakampukselle nousevan uudisrakennuksen toteutusvaiheen ja kuntien kanssa käytävien vuokraneuvottelujen etenemistavan.
Hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunta muodosti esityksensä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen strategiseksi tavoitteeksi9.9.2025 09:40:55 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunta kokoontui 8.9.2025 puheenjohtaja Maire Mäen johdolla. Lautakunta päätti esityksestään hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen strategiseksi tavoitteeksi. Lisäksi lautakunta käsitteli infoasioissa kuntayhteistyötä ja yhteistyön rakenteita.
Yli 65-vuotiaiden valinnanvapauskokeilu voimaan5.9.2025 08:32:16 EEST | Tiedote
Valtakunnallisessa valinnanvapauskokeilussa 65 vuotta täyttäneet voivat asioida yksityisellä yleislääkärillä samalla hinnalla kuin julkisessa terveydenhuollossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme