Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Hailuodon kiinteä yhteys -hankkeen vesilupa sai lainvoiman — rakentaminen käynnistyy

Jaa

Korkein hallinto-oikeus hylkäsi Hailuodon kiinteä yhteys -hankkeen vesilupapäätöksestä tehdyn valituksen. Pitkään suunnitellun hankkeen toteutusvaihe on mahdollista käynnistää keväällä 2024.

Havainnekuva Huikun sillasta.
Havainnekuva Huikun sillasta, kuva Väylävirasto.

Lainvoimaisen vesiluvan puuttuminen on viivästyttänyt Hailuodon kiinteän yhteyden toteuttamista vuosilla. Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri valitti hankkeen vesiluvasta Vaasan hallinto-oikeuteen ensimmäisen kerran maaliskuussa 2020. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen, minkä jälkeen järjestö haki asiassa valituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta.

Korkein hallinto-oikeus on käsitellyt ja päättänyt hylätä vesiluvasta tehdyn valituksen. Hylkäyspäätös tarkoittaa, että asian oikeuskäsittely on päättynyt ja hankkeen vesilupa on lainvoimainen.

”Hailuodon kiinteää tieyhteyttä on valmisteltu pitkään, ja on hienoa, että sitä päästään viimein rakentamaan”, iloitsee hankkeen projektipäällikkö Terhi Honkarinta Väylävirastosta.

”Olemme tyytyväisiä, että hanke vihdoinkin pääsee etenemään. Hanke on erittäin tärkeä liikenteen palvelutason turvaamiseksi, lauttaliikenteeseen liittyvän häiriöherkkyyden ja puutteellisen palvelutason vuoksi. Lisäksi lauttaliikenteen järjestäminen on erittäin kallista pitkällä tähtäimellä. Kiinteä yhteys parantaa Hailuodon valtakunnallista ja seudullista saavutettavuutta, mahdollistaa entistä sujuvammat henkilö- ja tavaraliikenteen yhteydet sekä luo edellytyksiä elinkeinoelämän kehittämiselle”, arvioi johtaja Risto Leppänen Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta.

Hailuodon kiinteä yhteys toteutetaan allianssimallilla. Allianssin etuna on, että vesiluvasta tehdyn valituksen käsittelyaika on voitu hyödyntää hankkeen kehitystyössä. Kehitysvaiheen työskentely käynnistettiin, kun allianssi muodostettiin keväällä 2022.

”Ennen rakennustöiden aloittamista viimeistelemme vielä suunnitelmia ja kilpailutamme alihankkijoita. Toteutusvaiheen sopimus allekirjoitetaan keväällä 2024. Valmistelevia töitä päästään aloittamaan hyvinkin pian ja varsinainen rakentaminen voidaan aloittaa alkukesästä”, Terhi Honkarinta kertoo.

Rakentamisen aikataulusta tiedotetaan myöhemmin tarkemmin. Yhteyden rakentaminen vie noin kolme vuotta. Tavoitteena on, että Hailuodon kiinteä yhteys on käytössä loppuvuodesta 2026.

Hanke verkossa:

vayla.fi/hailuoto
facebook.com/hailuotokiintea
twitter.com/Hailuotokiintea

Hankkeen kuvia Flickr-kuvapalvelussa:

flickr.com/photos/vaylafi/albums/72157718823411711/

Hailuodon kiinteä yhteys

Hailuotoon rakennetaan nykyisen lauttayhteyden korvaava kiinteä maantieyhteys Oulun Riutunkarin ja Hailuodon Huikun välille. Noin 8,4 km pitkä kiinteä yhteys sisältää pengertieosuuden ja Huikun ja Riutun pitkät sillat. Kiinteällä yhteydellä parannetaan Hailuodon valtakunnallista ja seudullista saavutettavuutta. Yhteys mahdollistaa entistä sujuvammat yhteydet Hailuotoon suuntautuvalle henkilö- ja tavaraliikenteelle sekä paikalliselle elinkeinotoiminnalle ja laajentaa Hailuodon työssäkäyntialuetta.

Yhteyshenkilöt

Väylävirasto
Projektipäällikkö Terhi Honkarinta, p. 029 534 3754
Projektipäällikkö Jukka Päkkilä, p. 029 534 3755
etunimi.sukunimi@vayla.fi

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Liikenne- ja infrastruktuuri -vastuualue
Johtaja Risto Leppänen
p. 0295 038 262
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Kuvat

Havainnekuva Huikun sillasta.
Havainnekuva Huikun sillasta, kuva Väylävirasto.
Lataa

Tietoa julkaisijasta

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu

vaihde 0295 038 000

https://www.ely-keskus.fi/ely-pohjois-pohjanmaa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Talouden nousu viivästynyt ja uusi globaalitalouden epävarmuus varjostaa Pohjois-Pohjanmaan elinkeinojen ja työllisyyden näkymiä29.4.2025 10:27:26 EEST | Tiedote

Pitkään kestäneen matalasuhdanteen on odotettu taittuvan kasvuksi tänä vuonna. Merkittävää talouden piristymistä ei ole vielä toteutunut, vaikka positiivisia viestejä maakunnan eri toimialoilta onkin saatu. Kansallisella tasolla moni ennustelaitos on siirtänyt tai madaltanut aiempia talouden kasvulukujaan poikkeuksellisen epävarmojen näkymien edessä. Pohjois-Pohjanmaalla odotukset loppuvuodelle ovat maltilliset ja odottavat. Selkeää talouden ja työllisyyden kasvua ennakoidaan ensi vuodelle. Nousun edellytys on, ettei USA:n vastikään aloittama tullimaksupolitiikka eskaloidu laajaksi pitkäkestoiseksi markkinahäiriöksi.

Yleisötilaisuus Rahkakurun tuulivoimahankkeen ja sähkönsiirron ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta Merijärvellä ja etäyhteydellä 27.5.202529.4.2025 08:52:05 EEST | Tiedote

Rahkakurun tuulivoimahankkeen ja siihen liittyvän sähkönsiirron YVA-menettelyä koskeva yleisötilaisuus järjestetään tiistaina 27.5.2025 klo 17–19 Merijärven Koivupuhdon koululla (Merijärventie 106, 86220 Merijärvi) ja etäyhteydellä (Teams), jonka linkki on saatavilla hankkeen verkkosivulla osoitteessa www.ymparisto.fi/rahkakurun-tuulivoima-YVA. Asiasta ovat kertomassa YVA-yhteysviranomaisen (Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus), hankevastaavan (Prokon Wind Energy Finland Oy) ja YVA-konsultin (Ecobio Oy) edustajat. Paikan päällä on kahvitarjoilu klo 16.30 alkaen. Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita kuuntelemaan ja keskustelemaan. Arviointiselostus on nähtävillä 29.4.–28.6.2025 seuraavissa paikoissa: Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen aulapalvelut, Veteraanikatu 1, 90130 Oulu Merijärven kunnanvirasto, Kunnantie 1, 86220 Merijärvi Merijärven kunnankirjasto, Merijärventie 104, 86220 Merijärvi Oulaisten kaupungintalo, Oulaistenkatu 12, 86300 Oulainen Oulaisten kaupunginkirjasto, Sahanka

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye