Poliittisen mielenilmauksen vaikutukset Kokkolan kaupungin palveluihin to 1.2.
JHL sekä useat SAK:n ja STTK:n alaiset järjestöt ovat ilmoittaneet poliittisesta mielenilmauksesta torstaina 1.2.2024 klo 11–15. Osallistuminen mielenilmaukseen on vapaaehtoista ja jokainen järjestöön kuuluva päättää itse, osallistuuko hän siihen.
Päiväkodit ovat Kokkolassa huomenna auki ja koulujen iltapäivätoimintaa järjestetään. Palveluissa voi olla erilaisia henkilöjärjestelyitä. Poliittiseen mielenilmaukseen osallistuvat työntekijät poistuvat työpaikoilta torstaina klo 11–15.
Koulujen ja päiväkotien lounasruokailuihin mielenilmauksella ei ennakoida olevan vaikutusta. Tämän hetkisen tiedon mukaan myös muut kaupungin palvelut toimivat normaalisti.
Yhteyshenkilöt
Terho TaarnaSivistysjohtaja
Puh:0447809254terho.taarna@kokkola.fiKai KytölaaksoVarhaiskasvatustoimenjohtaja
Puh:0447809356kai.kytolaakso@kokkola.fiTietoja julkaisijasta
Kokkola. Meillä on laajempi horisontti
Kokkolan kaupunki on Keski-Pohjanmaan kaksikielinen maakuntakeskus, jossa asukkaita on noin 48.000. Kokkolan elinkeinoelämän veturi on kansainvälisestikin merkittävä kemianteollisuuden keskittymä, jota täydentävät Suomen suurin raideliikenne- ja panamaxsatama sekä monipuolinen yritystoimijoiden verkosto. Myös monipuoliset tapahtumat, matkailu ja loma-asuminen tuovat kaupunkiin kävijöitä.
Kuningas Kustaa II Aadolf perusti Kokkolan kaupungin 400 vuotta sitten Pohjanlahden rannalle. Meri on tuonut mukanaan vahvat kaupan ja logistiikan perinteet merenkulusta ja laivanrakennuksesta teollisuuteen ja sivistykseen. Sijainti meren ja lentoyhteyksien äärellä, pääradan ja E8-tien varrella varmistaa niin ihmisten, tavaroiden kuin ideoidenkin liikkuvuuden.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokkolan kaupunki
Kokkola-palkinnot kirjailija Päivi Lukkarilalle ja elävän musiikin yhdistys Kokemukselle12.9.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Kokkolan kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta on päättänyt myöntää Kokkola-palkinnot vuonna 2025 kokkolalaissyntyiselle kirjailija Päivi Lukkarilalle ja Kokkolan elävän musiikin yhdistys Kokemukselle.
Karleby stads förtjänstmedaljer 202512.9.2025 14:00:00 EEST | Pressmeddelande
Pressmeddelande, får publiceras 12.9.2025 kl. 14 Förtjänstmedaljer tilldelas personer som på ett förtjänstfullt sätt arbetat för sin hemstad. Medaljerna överräcks på stadens premieringsfest den 12 september 2025 kl. 14.00 vid Karleby stadshus.
Kokkolan kaupungin kunniamitalien saajat vuonna 202512.9.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Mediatiedote, julkaisuvapaa 12.9.2025 klo 14 Kokkolan kaupungin kunniamitalit luovutetaan kotikaupunkiaan ansiokkaasti palvelleille henkilöille kaupungintalolla perjantaina 12.9. klo 14.00 järjestettävässä juhlatilaisuudessa.
Lucina Hagman-priset 2025 till bibliotekstjänster12.9.2025 14:00:00 EEST | Pressmeddelande
Fredag 12.9 delar Karleby stad ut Lucina Hagman-priset för år 2025. Med priset vill man föra vidare arvet efter Kelviåbördiga läraren och riksdagsledamoten Lucina Hagmans pedagogiska filosofi.
Lucina Hagman -palkinto 2025 kirjastopalveluille12.9.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Kokkolan kaupunki jakoi vuoden 2025 Lucina Hagman -palkinnon perjantaina 12.9. Palkinnolla halutaan huomioida kälviäläislähtöisen opettaja ja kansanedustaja Lucina Hagmanin kasvatusfilosofisen perinteen jatkamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme