Kokkolan kaupunki antaa lausunnon Alavetelin osakuntaliitoksesta
1.2.2024 09:18:43 EET | Kokkolan kaupunki | Tiedote
Kruunupyyn kunnanhallitus on pyytänyt Kokkolan kaupungin lausuntoa osakuntaliitosta koskevasta aloitteesta. Aloitteessa esitetään Kruunupyyn kuntaan kuuluvan Alavetelin liittämistä Kokkolan kaupunkiin.
Aloitteen perusteluina ovat muun muassa Alavetelin kuuluminen historiallisesti sekä asiointi- ja työssäkäyntialueen osalta Kokkolan vaikutusalueeseen. Alaveteli on ollut osa Kokkolaa aina 1860-luvulle saakka, ja itsenäinen kunta vuoteen 1968 asti. Kunnanosalla on noin 40 km maaraja Kokkolan kanssa.
Kaupunki tarkastelee osakuntaliitosta elinkeino- ja työllisyyspalvelujen, asioinnin ja opetuspalvelujen näkökulmasta
Kokkolan keskustan ja Alavetelin kirkonkylän etäisyys on noin 18 km, ja matka-aika noin 20 minuuttia. Asukkaiden arjen sujuvuus ja yritysten toimintaedellytykset eivät katso kuntarajoja, vaan työ- ja asiointiliikenne suuntautuu jo nykyisellään Alavetelistä voimakkaasti Kokkolan suuntaan.
Kokkolan strategisessa aluerakenneyleiskaavassa liikenteen kehittämiskohteena on jo vuonna 2022 esitetty kevyen liikenteen yhteys valtatie 13 vartta Kokkolasta Alaveteliin.
Tuleva työllisyysalue pystyisi osakuntaliitoksen toteutuessa palvelemaan alaveteliläisiä asiakkaita ja yrityksiä joko Kokkolan tai Kaustisen toimipisteessä.
Kokkolan kaupungilla on hyvät edellytykset tarjota myös opetuspalveluja osakuntaliitoksen toteutuessa. Ruotsinkielisen Donnerskan koulun tänä vuonna valmistuva peruskorjaus ja laajennus riittävät myös Alavetelin alueen 7.–9. -luokkalaisille ilman uusia rakennusinvestointeja.
Alavetelin alueen suomenkielisen perusopetuksen oppilaat käyvät jo nyt koulua Kokkolan kaupungin kouluissa. Toisen asteen opiskelijat voivat jatkossakin hakea vapaasti haluamiinsa lukioihin tai ammatilliseen perusopetukseen yhteishaussa.
Kaupunki toteaa lausunnossaan, että esitetyn osakuntaliitoksen taloudellisia vaikutuksia on vaikea arvioida. Hyötyjä olisivat tehokkuus, yhteiset hankkeet sekä Kokkolan osalta myös verotulojen ja valtionosuuksien kasvu. Osakuntaliitos vahvistaisi Kokkolan kaupungin ruotsinkielisen vähemmistön asemaa, ja sillä olisi merkitystä myös Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueelle. Kaupunki toteaa lausunnossaan myös, että Kokkolan ja Kruunupyyn yhteistyö on toimivaa. Vireillä on muun muassa yhteisiä hankkeita (esim. Kruununportin alueen sekä Kokkola-Pietarsaaren lentokentän kehittäminen), joiden jatkoon osakuntaliitoksella ei olisi vaikutusta.
Yhteyshenkilöt
Stina MattilaKaupunginjohtaja
Puh:040 806 8200stina.mattila@kokkola.fiTietoja julkaisijasta
Kokkola. Meillä on laajempi horisontti
Kokkolan kaupunki on Keski-Pohjanmaan kaksikielinen maakuntakeskus, jossa asukkaita on noin 48.000. Kokkolan elinkeinoelämän veturi on kansainvälisestikin merkittävä kemianteollisuuden keskittymä, jota täydentävät Suomen suurin raideliikenne- ja panamaxsatama sekä monipuolinen yritystoimijoiden verkosto. Myös monipuoliset tapahtumat, matkailu ja loma-asuminen tuovat kaupunkiin kävijöitä.
Kuningas Kustaa II Aadolf perusti Kokkolan kaupungin 400 vuotta sitten Pohjanlahden rannalle. Meri on tuonut mukanaan vahvat kaupan ja logistiikan perinteet merenkulusta ja laivanrakennuksesta teollisuuteen ja sivistykseen. Sijainti meren ja lentoyhteyksien äärellä, pääradan ja E8-tien varrella varmistaa niin ihmisten, tavaroiden kuin ideoidenkin liikkuvuuden.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokkolan kaupunki
Höstens attraktions- och rekryteringskampanj KokkolaWorks har startat3.9.2026 14:17:36 EEST | Pressmeddelande
KokkolaWorks-kampanjen, som drivs gemensamt av Karleby stad, Mellersta Österbottens välfärdsområde Soite, regionens utbildningsorganisationer samt industriföretag verksamma inom Kokkola Industrial Park, är åter i gång. Kampanjen pågår under hösten och är som mest synlig i september och oktober.
Syksyn vetovoima- ja rekrytointikampanja KokkolaWorks käynnistyi3.9.2026 14:17:36 EEST | Tiedote
Kokkolan kaupungin, Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soiten, koulutusorganisaatioiden ja Kokkola Industrial Parkin alueella toimivien teollisuusyritysten yhteinen KokkolaWorks-kampanja on jälleen käynnissä. Kampanja painottuu syys- ja lokakuulle.
Kokkola Areena öppnas - festligheter måndagen den 7 september1.9.2026 15:35:44 EEST | Pressmeddelande
Den största investeringen i idrott, motion och evenemang i Karleby stads historia, nya Kokkola Areena, öppnar sina dörrar officiellt måndagen den 7 september. Programmet under öppningsdagen består av fyra delar.
Kokkola Areenan avajaisia juhlitaan maanantaina 7.syyskuuta1.9.2026 15:35:44 EEST | Tiedote
Kokkolan historian suurin urheilu- ja tapahtumainvestointi, uusi Kokkola Areena avaa virallisesti ovensa maanantaina 7.syyskuuta. Avajaispäivän ohjelma koostuu neljästä osasta.
Mellersta Österbottens lokalmuseidag firas söndagen den 23.818.8.2026 08:14:46 EEST | Pressmeddelande
På lokalmuseidagen lönar det sig att besöka museerna i den egna hemkommunen – varför inte också i grannkommunerna – och bekanta sig med föremål som samlats med kärlek samt byggnaderna där föremålen är placerade. Ofta har lokalmuseer grundats i byggnader som är betydelsefulla för lokalsamhället, och själva byggnadernas historia, deras uppförande och eventuella flyttningar, rymmer intressanta berättelser. Hembygdsmuseerna ligger ofta i stämningsfulla miljöer som uppmuntrar besökaren att stanna upp inför den lokala historien. Lokalmuseidagen erbjuder en möjlighet att bekanta sig med vårt landskaps rika kulturarv!
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme