Itäkeskuksen väestönsuoja toteutettava
1.2.2024 10:24:41 EET | SDP Helsinki | Tiedote
Itäkeskuksesta puuttuu edelleen velvoiteväestönsuoja kerätyistä rahoista ja myönnetystä rakennusluvasta huolimatta, nyt asiaa halutaan edistää.

Helsingin kaupunginvaltuuston kokouksessa 31.1.2024 SDP:n varavaltuutettu Jenni Hjelt jätti talousarvioaloitteen Itäkeskuksen Ystävyydenpuistoon rakennettavasta yhteisväestönsuojasta, jonka rakentamisesta on päätetty jo vuonna 1974. Rakennuslupakin hankkeelle on myönnetty jo vuonna 2009. Tästä huolimatta hanke ei ole jostain syystä edennyt. Vuonna 2010 hankkeen kustannuksiksi arvioitiin noin 23 miljoonaa euroa. Kaupunki on laskuttanut Itäkeskuksessa asukkailta ja yrityksiltä väestönsuojapaikoista miljoonia euroja. Kauppakartanonkadun / Ystävyydenpuiston väestönsuoja on viimeinen kaupungin vielä rakentamattomista velvoitesuojista. Itäkeskuksen alueella asuvista arviolta vajaa 4000 ihmistä on nyt vailla väestönsuojaa, jos sellaiselle olisi tarvetta.
Aloitteessaan Hjelt esitti, että Ystävyydenpuiston / Kauppakartanonkadun väestönsuojan rakentamista kiirehditään ja hanke otetaan etupainotteisesti mukaan investointibudjettiin. Aloite käsitellään vuoden 2025 talousarviovalmistelun yhteydessä.
"Näinä epävarmoina aikoina on huolehdittava siitä, että Helsingissä on kaikilla alueilla riittävät väestönsuojatilat. Tämän hankkeen edistäminen riittävän nopealla aikataululla on tärkeää, jotta kasvavalle Itäkeskuksen alueelle saadaan asianmukainen väestönsuoja mahdollisine oheistoimintoineen", Jenni Hjelt sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni Hjeltvaravaltuutettu
Puh:+358503280212jenni.hjelt@gmail.comSDP Helsinki
Siltasaarenkatu 18-20 C
00530 Helsinki
https://helsinki.sdp.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP Helsinki
Amazing Race Suomi -voittaja Vilma Vähämaa ehdolle eduskuntavaaleihin Helsingissä16.9.2026 15:12:29 EEST | Tiedote
SDP Helsingin piirihallitus nimesi Vilma Vähämaan eduskuntavaaliehdokkaaksi kevään 2027 vaaleihin. Vähämaa on Helsingin varavaltuutettu sekä sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan jäsen. Vähämaa on tunnettu myös Amazing Race Suomen kolmannelta kaudelta.
SDP Helsingin valtuustoryhmä: Kaupunkistrategiassa suojataan henkilöstöä irtisanomisilta9.9.2026 08:59:31 EEST | Tiedote
SDP:n ryhmä muistuttaa Helsingin talous- ja palkkapalveluiden yt-neuvotteluiden alkamisen yhteydessä, että kaupungin käynnistäessä organisaatiomuutoksia on pidettävä kiinni yhdessä sovitusta kaupunkistrategiasta ja sen henkilöstöä koskevista kirjauksista.
SDP Helsingin kaupunginhallitusryhmä vaatii selvitystä Helsingin mahdollisuudesta kompensoida HSL:n lippujen hintojen mahdolliset korotukset helsinkiläisille4.9.2026 07:39:40 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus käsittelee maanantaina 7.9. HSL:n talous- ja toimintasuunnitelmaa vuosille 2027–2029. Helsingin SDP vastustaa HSL:n lippujen hintojen korotuksia.
Hilkka Ahde ehdolle eduskuntavaaleihin Helsingissä27.8.2026 15:22:49 EEST | Tiedote
SDP Helsingin piirihallitus nimesi Ahteen eduskuntavaaliehdokkaaksi kevään 2027 vaaleihin. Ahde pääsi vuonna 2023 varakansanedustajaksi Helsingin vaalipiiristä.
SDP:n apulaispormestari Laisaari: Östersundom tarvitsee koteja ja palveluita lapsiperheille sekä muille helsinkiläisille18.8.2026 20:09:53 EEST | Tiedote
Östersundomin osayleiskaavaehdotus on paraikaa kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyssä – asiaa käsiteltiin lautakunnassa tänään 18.8.2026. Östersundomin alue kuului aiemmin Sipooseen, mutta se liitettiin Helsinkiin vuonna 2009.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme