Teatterikorkeakoulun kevään esitykset vievät ruotsinlaivalle ja koulukotiin
Kevään opiskelijaesityksiin kuuluu muun muassa sarjakuvaromaaniin perustuva musikaali Homo Line, koulukotiin sijoittuva draama Männistön koti – yksi pelastui sekä Horace McCoyn klassikkoromaaniin pohjautuva esitys Maratontanssit. Yhteensä kevätlukukaudella saa ensi-iltansa yli 20 esitystä teatterin, tanssin ja esitystaiteen aloilta.

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa saa 10.2. ensi-iltansa uutta musiikkiteatteria edustava Homo Line, joka perustuu kuvataiteilija Edith Hammarin samannimiseen sarjakuva-albumiin.
”Esitys kertoo koti-ikävästä: siitä, miltä tuntuu jäädä luuppiin eri ulottuvuuksien ja paikkojen väliin; siitä, kun on melkein mahdotonta enää asettua paikoilleen”, kertoo ruotsinkielisen näyttelijäntaiteen professori Aune Kallinen, joka on ohjannut ja dramatisoinut esityksen.
Matka Ruotsiin on pitkään symboloinut suomalaisilla seksuaalivähemmistöille mahdollisuutta omannäköiseen elämään. Koti-ikävä ei kuitenkaan hellitä eikä Tukholma ole täydellinen. Gentrifikaatiota ja väkivallan uhkaa ei pääse pakoon – ei Tukholmassa eikä Helsingissä. Esityksessä ollaan Homo Line Glorylla, jossa eri ulottuvuuksien väleihin aukeaa erilaisia outoja ja ihania reikiä, joiden läpi voi nähdä häivähdyksiä monenlaisista utopioista.
Ruotsinkielisessä esityksessä esiintyvät kolmannen vuoden näyttelijäopiskelijat.
Selviytymiskamppailu koulukodissa
Toinen alkukevään esityksistä näyttää, millaisena suomalainen lastensuojelujärjestelmä näyttäytyy sen kohteena olevan nuoren näkökulmasta. Männistön koti – yksi pelastui -esitys perustuu osin sen käsikirjoittaneen ja ohjanneen Ismael Peuran omiin kokemuksiin lastensuojelun asiakkaana ja koulukodin asukkaana.
”Esitys kuvaa kolmen huostaanotetun nuoren selviytymiskamppailua koulukodissa ja nostaa esiin kriittisiä kysymyksiä järjestelmän toimivuudesta, eettisyydestä ja resursseista”, Peura sanoo.
Esityksen ensi-ilta on 6.3. ja se on osa Teatterikorkeakoulun ja Q-teatterin yhteistyötä. Esitys on ohjaamista opiskelevan Ismael Peuran taiteellinen opinnäytetyö.
Uutta näytelmäkirjallisuutta
Muita alkukevään esityksiä ovat esimerkiksi useita Teatterikorkeakoulun koulutusohjelmia yhdistävän Materiaalista esitykseksi -kurssin työt, joissa käsitellään muun muassa arkea normalisoidun väkivallan keskellä (Nimby) ja lukiolaisten kapinaa (Kärsimys ja ekstaasi).
Huhtikuussa tulevat ensi-iltaan Kandiprojektit. Esitykset pohjautuvat dramaturgian ja näytelmän kirjoittamisen opiskelijoiden uunituoreisiin teksteihin. Tänä keväänä niissä käsitellään esimerkiksi Teatterikorkeakoulun ylipolitisoitunutta ilmapiiriä 1970-luvulla (Tiikeriooppera), avaruusseikkailua (Space X) ja perhesuhteita (Sex on the beach – Perhedraama).
Huhtikuussa saa ensi-iltansa myös Horace McCoyn romaaniin Ammutaanhan hevosiakin perustuva esitys Maratontanssit, joka on näyttelijätaiteen koulutusohjelman ja Helsingin Kaupunginteatterin yhteistuotanto.
Teatterikorkeakoulun kauden ohjelmisto löytyy kootusti Taideyliopiston verkkosivuilta. Kaikkia yliopiston yleisötapahtumia voi selailla tapahtumakalenterissa.
Yhteyshenkilöt
Anna-Elina MatilainenViestintäpäällikkö
Puh:040 860 9515anna-elina.matilainen@uniarts.fiTaideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto
Yrittäjänä vaurastunut teki merkittävän lahjoituksen Taideyliopiston Sibelius-Akatemian orkesterikoulutukselle26.3.2025 10:11:00 EET | Tiedote
Rakkaus musiikkiin sai IT-alan yrittäjänä omaisuuden luoneen Pekka Räisäsen tekemään 300 000 euron lahjoituksen Taideyliopiston Sibelius-Akatemian tukisäätiölle.
Konstuniversitetet inrättar ett magisterprogram i musikteater med stöd av Svenska kulturfonden och stiftelsen Suomen Kulttuurirahasto21.3.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Det nya magisterprogrammet är unikt i Norden.
Taideyliopisto perustaa musiikkiteatterin maisteriohjelman Svenska kulturfondenin ja Suomen Kulttuurirahaston tuella21.3.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Uusi maisteriohjelma on ainutlaatuinen Pohjoismaissa.
Tutkimus: Miten säilyttää vireä yöelämä kaupungeissa?17.3.2025 15:11:24 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginosista Punavuori ja Kallio ovat olleet vilkkaita yöelämän keskuksia. Miksi yöelämän keskukset hiljenevät ja millainen olisi resepti elinvoimaiselle elävän musiikin kulttuurille? Taideyliopiston vieraileva tutkija Giacomo Bottà on selvittänyt tutkimuksessaan syitä Helsingin ja muiden kaupunkien yöelämän haavoittuvuudelle.
Research: How to preserve vibrant nightlife in cities?17.3.2025 15:11:24 EET | Press release
New research from the University of the Arts Helsinki uncovers the reasons behind the fragility of live music venues and nightlife hotspots.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme