Tiedoksi medialle: Akavan ja liittojen toimet tiistaina 6.2.
Akavan hallitus teki kokouksessaan 19.1. päätöksen ulosmarsseista, joiden järjestämistä Akava koordinoi. Katsomme, että hallitusohjelman työelämää koskevat tavoitteet ja keinot keskenään ristiriitaisia. Olemme neuvottelujen ja sopimisen kannalla. Ehdotuksemme tilanteen ratkaisemiseksi eivät ole saaneet vastakaikua, joten ilmaisemme mielipiteemme entistä painokkaammin marssimalla ulos työpaikoilta.

Ulosmarssit työpaikoilta tapahtuvat helmikuun 6. päivänä kello 14–16 pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella. Tuotamme studiolähetyksen näiden tapahtumien aikana kello 14–16. Lähetyksemme tuo tunnelmia ulosmarssitapahtumista ja haastattelemme niihin osallistuvia akavalaisia muun muassa siitä, mitä hallituksen työelämäuudistukset merkitsisivät heille. Lisäksi lähetyksessä on haastateltavana puheenjohtajamme Maria Löfgren ja liittojemme väkeä. Liittojemme edustajia on mukana myös ulosmarssitapahtumissa Helsingissä, Tampereella ja Turussa.
Puheenjohtajamme Maria Löfgren on mukana Helsingin tapahtumassa Kolmen sepän patsaalla kello 15.15.
Tiedot ulosmarsseista ovat käytettävissä osoitteessa https://akava.fi/ajankohtaista/paremman-tyoelaman-puolesta-ulosmarssit-6-2/
Studiolähetys on osoitteessa https://www.mediaserver.fi/live/akava
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jyrki Kemppainenviestintäjohtaja
Puh:+358405597196jyrki.kemppainen@akava.fiAkava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akava ry
Akava: Työntekijöiden asemaa vahvistetaan eurooppalaisissa yritysneuvostoissa7.11.2025 08:02:12 EET | Tiedote
Akava pitää hyvänä, että Euroopan unionin neuvosto on hyväksynyt tarkistetun direktiivin, jonka tavoitteena on vahvistaa työntekijöiden edustusta suurissa monikansallisissa yrityksissä. Uudistus selkeyttää eurooppalaisia yritysneuvostoja (European Works Councils, EWC) koskevia sääntöjä ja parantaa työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia rajat ylittävissä päätöksissä. EU:n pitää Akavan mielestä olla aktiivinen työelämän kehittäjä.
Akava ei hyväksy henkilöperusteiseen irtisanomiseen esitettyjä muutoksia23.10.2025 14:10:25 EEST | Tiedote
Akava ei hyväksy hallituksen esittämiä lakimuutoksia työntekijän henkilöön liittyvään irtisanomiseen. Esityksen mukaan työsopimuksen päättämiseen riittäisi jatkossa asiallinen syy. Akava painottaa, että nykyinen lainsäädäntö ja sitä koskeva vakiintunut oikeuskäytäntö luovat pohjan työntekijän työsuhdeturvalle.
Akava: Tuore Akava Works -raportti ehdottaa yritystukijärjestelmän pitkäjänteistä kehittämistä21.10.2025 06:00:09 EEST | Tiedote
Tuore Akava Works -raportti tarkastelee yritystukijärjestelmää ja sen uudistamistarpeita ja -mahdollisuuksia. Se korostaa pitkäjänteistä ja johdonmukaista kehittämistä sekä laaja-alaista tarkastelua järjestelmän uudistamisessa. Raportin mukaan tukien yhteiskunnallisella vaikuttavuudella tulisi olla suurempi painotus tukien myöntämisessä, ja järjestelmä tulisi muuttaa lainapainotteisemmaksi. Raportti ehdottaa lisäksi muutoksia valtion omistajapolitiikkaan, muun muassa valtion osakeomistuksen merkittävää vähentämistä osana yritystukijärjestelmän uudistusta. Raportin on Akava Worksin toimeksiannosta laatinut taloustieteen professori Timo Kuosmanen.
Muistutuskutsu: Yritystukien tulevaisuus – Akavan seminaari yritystukien uudistamisesta15.10.2025 13:11:20 EEST | Kutsu
Järjestämme 21.10 seminaarin yritystukien tulevaisuudesta. Seminaarissa julkaistaan taloustieteen professori Timo Kuosmasen Akava Worksille laatima raportti Yritystuet ja yritystukijärjestelmän uudistaminen.
Kutsu medialle: Yritystukien tulevaisuus – Akavan seminaari yritystukien uudistamisesta9.10.2025 10:32:07 EEST | Kutsu
Järjestämme 21.10 seminaarin yritystukien tulevaisuudesta. Seminaarissa julkaistaan taloustieteen professori Timo Kuosmasen Akava Worksille laatima raportti Yritystuet ja yritystukijärjestelmän uudistaminen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme