
Pienituloisten kotitalouksien nuorilla muita useammin ikäviä mediakokemuksia
Sosioekonomiset tekijät vaikuttavat siihen, millaisia ilmiöitä 15–29-vuotiaat suomalaiset kohtaavat älypuhelinta käyttäessään. Monet kielteiset kokemukset korostuvat heikossa taloudellisessa tilanteessa olevilla nuorilla. Nuorten älypuhelimen käyttöä selvitettiin Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) tuoreessa kyselyssä.

Kyselytutkimuksen tavoitteena oli selvittää nuorten ja nuorten aikuisten näkemyksiä ja hyvinvointiin vaikuttavia kokemuksia älypuhelinten ja sosiaalisen mediaan käyttöön liittyen. Yleisimpiä kielteisiä kokemuksia olivat ulkonäköpaineet, jotka koskettivat vastaajista 42 prosenttia sekä vihapuhe, syrjivät ja rasistiset sisällöt, joita 40 prosenttia vastaajista oli kohdannut. Vaikuttamaan pyrkivää, virheellistä tai valheellista tietoa kertoi kohdanneensa kaikista vastaajista 32 prosenttia. Naiset kohtaavat älypuhelinta käyttäessään kielteisiä asioita selvästi miehiä useammin. Seksuaalista häirintää kokevat muita useammin nuorista alle 20-vuotiaat ja erityisesti naiset.
Toimeentulo näkyy yksinäisyyden ja ulkonäköpaineiden kokemuksissa
Kotinsa taloudellisen tilanteen jokseenkin tai erittäin huonoksi kuvanneilla vastaajilla oli useammin kokemuksia monista kielteisistä asioista kuin hyvin toimeentulevista talouksista tulevilla nuorilla. Erityisesti korostuivat esimerkiksi yksinäisyys ja ulkopuolisuuden kokemukset, ulkonäköpaineet ja alhainen itsetunto.
Samojen nuorten älypuhelimen käytössä korostuivat myös kokemukset vihapuheen ja syrjivien sisältöjen kohtaamisesta sekä taloudellisista haitoista. Näitä ovat esimerkiksi harkitsemattomat ostopäätökset ja uhkapelaaminen.
“Kielteisten mediakokemusten kasautuminen pienituloisten kotien nuorille vahvistaa käsitystämme hyvinvoinnin ja mediankäytön kaksisuuntaisesta kytköksestä. Siksi myös medialukutaitoja edistettäessä on pyrittävä huomioimaan sensitiivisesti nuorten erilaiset lähtökohdat, ja kiinnitettävä erityistä huomiota niihin lapsiin ja nuoriin, joiden elämäntilanne voi olla haastava", sanoo Safer Internet -toiminnan projektipäällikkö Rauna Rahja Kansallisesta audiovisuaalisesta instituutista. “Turvatuista lähtökohdista on helpompi ponnistaa kohti hyviä medialukutaitoja, jotka läheisen aikuisen tuen ohella suojaavat haitallisilta mediakokemuksilta.”
Kyselytutkimus toi esille älypuhelimen käytössä myös paljon myönteisiä asioita eri ikä- ja vastaajaryhmissä. ”Puhelimen käytössä korostuvat yhteydenpito, hauskuus ja toisaalta myös puhelin osana arjen rutiinien hoitamista”, kertoo tutkimuspäällikkö Ville Pitkänen E2 Tutkimuksesta.
Tutkimuksen taustatiedot
Kyselyn kohdejoukkona olivat 15–29-vuotiaat suomalaiset. Kyselyyn vastasi 1021 henkilöä. Aineisto kerättiin internetpaneelissa marraskuussa 2023. Kyselyn toteutti E2 Tutkimus KAVIn tilaamana. Kyselytutkimuksen tuoma uusi tieto auttaa suuntaamaan tukea erilaissa tilanteissa oleville lapsille, nuorille ja perheille.
Mediankäytön suhde hyvinvointiin näkyy myös vuosittaisen Mediataitoviikon tapahtumien ja materiaalien teemoissa. Mediataitoviikkoa vietetään tänä vuonna 5.–11.2.2024. Teemaviikko on laajan yhteistyön tulos, ja se toteutetaan yhdessä noin 70 kumppaniorganisaation kanssa. Mediataitoviikkoa koordinoi Kansallisen audiovisuaalisen instituutin Safer Internet -toiminta.
Lisätietoa Mediataitoviikosta: www.mediataitoviikko.fi
Lisätietoa kyselyn tuloksista löytyy Medialukutaito Suomessa –sivuston artikkelista.
Tutustu koosteeseen kyselyn ensimmäisistä tuloksista täällä (PDF).
Lisätietoja
Rauna Rahja, projektipäällikkö, Safer Internet -toiminta, KAVI
puh. 050 4312 290, rauna.rahja@kavi.fi
Ville Pitkänen, tutkimuspäällikkö, E2 Tutkimus
puh. 040 777 0869, ville.pitkanen@e2.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Rauna RahjaprojektipäällikköKansallinen audiovisuaalinen instituutti / Safe Internet -toiminta
Puh:050 4312 290rauna.rahja@kavi.fiVille PitkänentutkimuspäällikköE2 Tutkimus
Puh:040 777 0869ville.pitkanen@e2.fiKuvat
Liitteet
Linkit
Kansallinen audiovisuaalinen instituutti
Kansallinen audiovisuaalinen instituutti on mediakasvatusviranomainen, joka lain (1434/2007) mukaisesti edistää mediakasvatusta, lasten mediataitoja ja lapsille turvallista mediaympäristöä. Osallistumme aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun kaikenikäisten mediakasvatuksesta sekä tiedotamme erityisesti lapsiin ja mediaan liittyvistä asioista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kansallinen audiovisuaalinen instituutti
13. Peliviikko alkaa maanantaina. Tämän vuoden teemana on epäonnistuminen.3.11.2023 10:30:57 EET | Tiedote
Kansainvälisen pelien kuukauden kohokohta - Peliviikko - käynnistyy jo kolmattatoista kertaa maanantaina 6. marraskuuta. Peliviikon teemana on epäonnistuminen. Tämän vuoden Peliviikolla järjestetään lukuisia paikallisia pelipäiviä ja verkkotapahtumia, myönnetään Vuoden pelikasvattajan tunnustus positiivisen pelikulttuurin edistämisestä, julkaistaan uutta tutkimusta lasten ja nuorten pelaamisesta ja tiedotetaan pelialan muuttuvista käytännesäännöistä.
Pelikulttuuri on muuttumassa yhdenvertaisemmaksi. Kansallinen Peliviikko alkaa tänään!7.11.2022 07:58:57 EET | Uutinen
Maanantaina 7.11.22 alkavalla Peliviikolla keskustellaan pelikulttuurin yhdenvertaisuudesta ja tutustutaan monipuolisesti pelikultuuriin sadoissa paikallisissa pelipäivissä ja kymmenissä livelähetyksissä. Yhdenvertaisuutta edistää myös Vuoden pelikasvattaja 2022 arvonimen saanut Laura "lapa" Kyntäjä, tuomalla esiin sukupuoleen kohdistuvaa syrjintää elektronisessa urheilussa. Ennakkotiedot vuoden 2022 Pelaajabarometri-raportista kertovat naisten ja miesten välisten erojen kaventumisesta pelaamiseen käytetyn ajan ja rahan suhteen.
Peliviikko auttaa selviytymään marraskuusta8.11.2021 08:06:21 EET | Tiedote
Maanantaina 8.11.2021 alkava Peliviikko tuo valoa ja iloa marraskuun keskelle kun kymmenet tuhannet suomalaiset suunnistavat perheidensä kanssa satoihin paikallisiin pelitapahtumiin tai heittäytyvät kotisohvalle seuraamaan kymmeniä pelikulttuuria avaavia verkkotapahtumia. Peliviikon aikana järjestetään tapahtumia kaikenikäisille ja valtaosa tapahtumista on täysin ilmaisia.
Peliviikon 10. juhlavuotta vietetään 9.-15.11.20206.11.2020 15:11:23 EET | Tiedote
Kansallisesta Pelipäivästä kaikkien yhteiseksi Peliviikoksi laajentunut teemaviikko on nostanut pelaamiseen liittyviä teemoja julkiseen keskusteluun jo kymmenen vuoden ajan!
Suomalaisen pelikulttuurin juhlaviikko alkaa!4.11.2019 08:33:31 EET | Tiedote
Tällä viikolla 4.-10.11.2019 juhlitaan suomalaista pelaamista, kun kansallisen Peliviikon sadoissa tapahtumissa tutustutaan monipuolisesti pelikulttuuriin! Viikon aikana pelataan lautapelejä, konsolipelejä, tietokone- ja mobiilipelejä, roolipelejä sekä järjestetään kymmeniä luentoja, työpajoja, kokeilu- ja keskustelutilaisuuksia, sekä lukuisia pelistriimejä kaikenikäisille!