Kansanedustaja Atte Kaleva perhevapaalle
Kokoomuksen kansanedustaja Atte Kaleva jää vanhempainvapaalle helmikuun alusta. Kaleva palaa normaaliin eduskuntatyöhön huhtikuun alussa.

Kokoomuksen kansanedustaja Atte Kaleva jää vanhempainvapaalle helmikuun alusta. Kaleva palaa normaaliin eduskuntatyöhön huhtikuun alussa.
”Perhevapaa on valtavan hieno mahdollisuus saada viettää aikaa lastensa kanssa, kun nämä ovat vielä pieniä,” Kaleva sanoo.
Kalevan mukaan perhevapaiden jakaminen on erinomainen keino myös vanhemmuuden jakamiseen perheen sisällä ja hän haluaa kannustaa erityisesti isiä perhevapaiden hyödyntämiseen.
”Kansanedustajan työ poikkeaa monista muista tehtävistä siinä, ettei tilalle tule vapaan ajaksi sijaista. Siksi vapaallakin on oltava valmis kantamaan vastuuta, jos esimerkiksi tärkeät äänestykset sitä edellyttävät. Näillä näkymin aion kuitenkin omistaa mahdollisimman paljon aikaa perheelleni ja onneksi eduskunnantyön kannalta siihen on nyt mahdollisuus,” Kaleva sanoo.
Kaleva on ulkoasiainvaliokunnan sekä työ- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen.
Atte ja Leila Kalevan perheeseen kuuluu kaksi pientä lasta. Molemmat vanhemmat ovat toistuvasti julkisuudessa korostaneet perhe-elämän ja vanhemmuuden merkitystä.
Lisätiedot:
Atte Kaleva
puh. 050 442 1504
atte.kaleva@eduskunta.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Atte KalevaKansanedustaja
Helsingin vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Kaunisto: Sääntely kuriin, kasvu käyntiin – pk-yrityksille helpompi pääsy rahoitukseen4.5.2025 07:20:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Ville Kaunisto kiittää hallitusta puoliväliriihen linjauksista, joilla vahvistetaan yritysten kasvurahoitusta. Erityisen tärkeänä hän pitää päätöstä keventää rahoitusmarkkinoiden sääntelyä. ”Pk-yritysten kannalta tärkeintä ei ole suurten julistusten määrä, vaan konkreettiset päätökset, jotka parantavat toimintaympäristöä”, Kaunisto iskee keskustalle.
Kokoomuksen Castrén: Kela-korvauksien lisäpanostukset voimaan – jopa 80 euron tuki gynekologikäyntiin3.5.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Lasten ja nuorten terapiatakuun lisäksi vappupäivänä astui voimaan hallituksen merkittävät lisäpanostukset Kela-korvauksiin. Esimerkiksi yksityisten hedelmöityshoitojen, gynekologipalveluiden sekä fysioterapia- ja suuhygienistikäyntien korvauksia korotettiin tuntuvasti.
Kokoomuksen Valkonen oikoo Lindtmanin väitteitä: Kahden lapsen luokanopettajapariskunnan verotus kevenee yli tonnilla3.5.2025 09:19:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja verojaoston puheenjohtaja Ville Valkonen tyrmää SDP:n väitteen, jonka mukaan opettajan verotus kevenisi vain 5 eurolla kuukaudessa hallituksen toimien seurauksena. ”SDP jättää huomiotta jo hallitusohjelmassa päätetyt veronkevennykset sekä lapsikorotuksen. Demarit voivat katsoa peiliin ja kysyä, milloin he ovat itse keventäneet työn verotusta tässä mittakaavassa”, Valkonen penää.
Kokoomuksen Aalto-Setälä: Itämeri kiittää hallituksen ympäristöpanostuksista3.5.2025 06:22:00 EEST | Tiedote
Vuoden alussa Unescon Saaristomerivuoden suojelijaksi valittu kokoomuksen kansanedustaja Pauli Aalto-Setälä pitää budjettiriihessä tehtyjä merialueiden tilaa parantavia päätöksiä tärkeinä. Lisäksi hän on tyytyväinen ympäristöministeriön ratkaisuun painottaa ravinteiden kierrätyksen edistämiseen tarkoitetut noin 6 miljoonan euron avustukset Saaristomeren alueelle.
Kokoomuksen Kauma: Perintöverotusta korjataan täsmätoimin2.5.2025 07:13:00 EEST | Tiedote
Orpon hallitus päätti puoliväliriihessä tehdä täsmällisiä korjauksia perintö- ja lahjaverotukseen. ”Perintö- ja lahjaveron alarajojen nosto on kauan kaivattu uudistus. Samalla perintöveron maksuajan korkoa lasketaan ja yritysten sukupolvenvaihdoksia helpotetaan”, kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Kauma sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme