Suomen ja Viron välisen sähkönsiirtoyhteyden vian selvitystyö edennyt
Viime viikon perjantaina havaitun vian selvitystyötä Suomen ja Viron välisessä EstLink 2 -yhteydessä on jatkettu tämän viikon aikana. Teknisesti monimutkaisen järjestelmän vika paikannettiin sunnuntaina Viroon ja vianselvitys on edennyt viikon aikana.

EstLink 2 -yhteyden vian paikantamista ja korjaustoimien valmistelua on tehty vian havaitsemisesta lähtien tiiviissä yhteistyössä Viron kantaverkkoyhtiö Eleringin ja kaapelin toimittajan kanssa. Tarkemmat selvitykset ovat osoittaneet vian sijaitsevan Virossa meri- ja maakaapelin liitoksen välittömässä läheisyydessä. Tämän tiedon perusteella vikaa ei ole aiheuttanut ulkopuolinen tekijä.
EstLink 2 –yhteyden kaapeli on rakenteeltaan ainutlaatuinen ja teknisesti monimutkainen, joten vian syyn ja luonteen analysointi on tehtävä tarkasti ja huolellisesti oikean korjaussuunnitelman määrittämiseksi. Vian selvitystyötä ja korjauksen suunnittelua jatketaan edelleen korjaustöiden mahdollisimman nopean etenemisen varmistamiseksi.
Suomessa sähkön riittävyys on edelleen hyvällä tasolla, eikä EstLink 2 -yhteyden vikaantuminen ole aiheuttanut häiriötä sähköjärjestelmän toimintaan.
Lisätietoja
Tuomas Rauhala, johtaja, Fingrid Oyj, puh. 040 506 4695
Kimmo Nepola, yksikön päällikkö, Fingrid Oyj, puh. 050 590 3850
Sähköpostit muotoa etunimi.sukunimi@fingrid.fi
Tietoja julkaisijasta
Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle kustannustehokkaasti varman sähkön ja muovaamme tulevaisuuden puhdasta ja markkinaehtoista sähköjärjestelmää.
Fingrid välittää. Varmasti.
www.fingrid.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fingrid Oyj
Sähköjärjestelmän toimintaa siirtokeskeytystilanteissa todennetaan verkkokokeilla länsirannikolla2.5.2025 13:55:57 EEST | Tiedote
Fingrid järjestää toukokuussa länsirannikolla verkkokokeita, joilla todennetaan sähköjärjestelmän luotettavaa toimintaa suuntaajavaltaisen alueen eri käyttötilanteissa ja etenkin siirtokeskeytystilanteissa. Verkkokokeilla varmistetaan, että edellytykset verkon käytön vaatimien toimenpiteiden suunnittelulle ja määrittämiselle ovat mahdollisimman hyvät.
Fingridin talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Metsälä irtisanoutunut28.4.2025 13:55:00 EEST | Tiedote
Fingrid Oyj:n talous- ja rahoitusjohtaja, DI, MBA Jukka Metsälä on irtisanoutunut yhtiön palveluksesta. Hänen viimeinen työpäivänsä yhtiössä on 31.7.2025. Metsälä siirtyy Fingridistä CableCrew Oy:n toimitusjohtajaksi 1.8.2025 alkaen.
Fingrid’s CFO Jukka Metsälä has resigned28.4.2025 13:55:00 EEST | Press release
Fingrid Oyj’s Chief Financial Officer, M.Sc., MBA Jukka Metsälä has given notice that he will be stepping down from his role in the company. His last day on the job is 31 July 2025. Metsälä will become Managing Director of CableCrew Oy as of 1 August 2025.
Fingrid-konsernin johdon katsaus 1.1.−31.3.202528.4.2025 13:48:12 EEST | Tiedote
Fingrid noudattaa arvopaperimarkkinalain mukaista puolivuosiraportointia ja julkistaa vuoden kolmen ja yhdeksän ensimmäisen kuukauden osalta johdon katsaukset, joissa esitetään yhtiön taloudellista ja muuta kehitystä kuvaavia keskeisiä tietoja. Johdon katsauksessa esitetyt tiedot koskevat Fingrid-konsernin kehitystä tammi-maaliskuussa 2025 ja vastaavalla jaksolla 2024, ellei toisin ole mainittu. Tässä esitetyt luvut ovat laadittu kansainvälisten tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standards IFRS) mukaisesti. Johdon katsaus ei ole IAS 34 –standardin mukainen osavuosikatsaus. Luvut ovat tilintarkastamattomat. Fingridin kantaverkon siirtovarmuus oli korkea 100 (99,99991) prosenttia ja sähkön riittävyys oli hyvä. Lauhan talven vuoksi Suomen sähkön kulutus laski tammi-maaliskuussa 23,8 (24,6) terawattituntiin. Suomessa kulutetun sähkön päästöt alenivat. Yhtiö arvioi vuosien 2025–2028 bruttoinvestointien määrän olevan noin 1,7 miljardia euroa, josta on sidottu 623 miljo
Huolto- ja rakennustyöt vaikuttavat sähkön rajasiirtokapasiteettiin ja tuotannon enimmäismääriin länsirannikolla24.4.2025 12:53:11 EEST | Tiedote
Huolto- ja rakennustöistä aiheutuvat välttämättömät siirtokeskeytykset vaikuttavat tulevien kuukausien aikana Pohjois-Suomen ja Ruotsin välisten sähkön rajasiirtoyhteyksien siirtokapasiteettiin sekä länsirannikon tuotantolaitosten suurimpiin sallittuihin tuotantomääriin. Keskeytysten aikana rakennetaan uutta sekä ylläpidetään nykyistä kantaverkkoa. Keskeytyksiä vaativat työt ajoitetaan pääosin kesäkaudelle, jotta niiden vaikutukset sähköjärjestelmään ja Fingridin asiakkaisiin ovat mahdollisimman vähäisiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme