Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene  ry

Ammattikorkeakoulujen ääni vahvistuu Brysselissä – Arene aloittaa eurooppalaisen korkeakouluverkoston puheenjohtajana

Jaa

Ammattikorkeakoulujen ulkoisesta TKI-rahoituksesta jo yli puolet tulee eurooppalaisista rahoituslähteistä. Myös niiden uudistuvat rahoituksen perusteet kannustavat hakemaan rahoitusta sieltä. Ammattikorkeakoulut kytkeytyvät muutoinkin yhä tiiviimmin eurooppalaiseen yhteistyöhön niin koulutuksessa, tutkimuksessa kuin edunvalvonnassakin. Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene aloittaa kesäkuussa kaksivuotisen puheenjohtajuuskauden eurooppalaisia ammattikorkeakouluja edustavassa UAS4EUROPE-järjestössä.  Puheenjohtajan roolissa toimii Arenessa Oulun ammattikorkeakoulun rehtori Heidi Fagerholm. Arenessa on aloittanut myös uusi EU-edunvalvontaan keskittyvä asiantuntija.

Arene näkee, että korkeakoulujen eurooppalaisen yhteistyön vahvistaminen on yhä tärkeämpää yhteisten ratkaisujen löytämiseksi niin kansallisiin kuin globaaleihinkin haasteisiin. Monissa maissa ammattikorkeakoulujen vahva profiili työelämäläheisenä soveltavan tutkimuksen tekijänä ja kouluttajana on nähty Suomea kirkkaammin. 

Arenen puheenjohtajuuskausi osuu strategisesti tärkeään saumakohtaan, sillä seuraavat europarlamenttivaalit pidetään kesäkuussa.  Suomesta valitaan tuolloin 15 uutta edustajaa Euroopan parlamenttiin. Myös Euroopan komission painopisteet määritellään syksyllä uusiksi vuosille 2024–2029. Näin ollen vuosi 2024 on pitkälti myös pidemmän aikavälin ennakoinnin aikaa.    

Keskustelut EU:n seuraavan ohjelmakauden (2028–2034) tutkimus- ja innovaatiorahoituksen puiteohjelmasta (FP10) ovat jo käynnistyneet. Arenen puheenjohtajuuskaudella hahmottuvat pitkälti puiteohjelman budjetti, rakenne ja ominaispiirteet. Eurooppalaisten ammattikorkeakoulujen vahva ääni tarvitaan näissä keskusteluissa.

Edunvalvonnan vahvistamiseksi Arenessa on aloittanut helmikuun alussa EU-asiantuntijana yhteiskuntatieteiden maisteri Mikael Vainio. Hänellä on vahva osaaminen korkeakouluasioissa ja EU-edunvalvonnassa sekä Brysselistä että kotimaasta.

- UAS4EUROPE-verkoston puheenjohtajuus on suomalaiselle ammattikorkeakoulukentälle kiinnostava strateginen mahdollisuus vahvistaa näkyvyyttään EU-tasolla. Suomella on paljon annettavaa ja saatavaa eurooppalaisesta yhteistyöstä. Erityisesti ammattikorkeakoulujen soveltavalle TKI-toiminnalle on nyt kysyntää eurooppalaisten haasteiden ratkaisemiseksi. Tätä yhteistä viestiä viemme nyt eteenpäin entistä vahvemmin yhdessä muiden ammattikorkeakoulujen kanssa, sanoo Vainio.

- Euroopassa näytetään kulkevan korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kehittämisessä monin paikoin ennakkoluulottomammin kuin Suomessa. Ammattikorkeakoulukenttä haluaa antaa kaiken osaamisensa ja verkostonsa suomalaisen yhteiskunnan käyttöön. Pidämme tärkeänä, että voimme edistää tietoisuutta korkeakoulukentän duaalimallista eri jäsenmaissa sekä korostaa ammattikorkeakoulujen vahvuuksia soveltavassa ja käytännönläheisessä tutkimus- ja innovaatiotoiminnassa sekä osaajapulan ratkaisemisessa, korostaa Arenen toiminnanjohtaja Ida Mielityinen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry

Ammattikorkeakoulut tarvitaan mukaan kehittämään tohtorikoulutusta ja tutkijoiden urapolkuja3.5.2024 09:21:20 EEST | Tiedote

Suomi tarvitsee kansalliseen TKI-tavoitteeseen päästäkseen aivan uudenlaisia toimintatapoja, koska vanhat rakenteet harvoin synnyttävät radikaalisti uutta. Nyt tarvitaan ennen kaikkea laajasti yhteiskuntaan lisää tuottavuutta ja talouskasvun siemeniä. Suomi tarvitsee ammattikorkeakouluja työelämäläheisten soveltavan tutkimus- ja kehittämistoiminnan periaatteille rakentuvien tohtorikoulutusmallien ja tutkijoiden urapolkujen rakentamiseen. Tohtorikoulutusohjelmia rakennetaan ammattikorkeakouluihin jo nyt eurooppalaisten kumppaneiden kanssa.

Ammattikorkeakoulut jatkavat rahoituksen nollalinjalla – isot odotukset TKI-rahoituksen kohdentumisesta16.4.2024 17:04:31 EEST | Tiedote

Ammattikorkeakoulut ovat helpottuneita, ettei niiden rahoitukseen kohdistettu uusia leikkauksia hallitusohjelmassa jo tehtyjen leikkausten lisäksi. Suomen tavoitteet nostaa voimakkaasti nuorten aikuisten koulutustasoa sekä TKI-rahoituksen kasvattaminen 4 prosenttiin bruttokansantuotteesta edellyttävät, että korkeakoulujen perusrahoituksen taso turvataan nykyistä paremmin. Uusi TKI-rahoitus tulee kohdentaa sellaiseen rahoitukseen, jotka edellyttävät yritysten ja korkeakoulujen välistä yhteistyötä.

Ammattikorkeakouluilla kunnianhimoiset tavoitteet eurooppalaiselle yhteistyölle - Tavoitteet EU-vaaleihin julkaistu19.3.2024 07:00:00 EET | Tiedote

Suomalaisille ammattikorkeakouluille eurooppalainen verkostoituminen on kehittymisen ydinedellytys. Verkostojen kautta ammattikorkeakoulut voivat kehittää koulutustaan, lisätä opiskelijaliikkuvuutta ja vahvistaa kyvykkyyksiään EU:n tutkimusrahoituksen saannon kasvattamiseksi. Tulevat eurovaalit ovat ammattikorkeakoulujen tulevaisuudelle siksi elintärkeät. Arene johtaa myös seuraavat kaksi vuotta eurooppalaista kattojärjestöään UAS4EUROPE-verkostoa.

Ammattikorkeakoulut edellyttävät kansallista korkeakoulupolitiikan johtamista11.3.2024 07:00:00 EET | Tiedote

Orpon hallitus on sitoutunut kehittämään korkeakoulujärjestelmäämme duaalisen mallin pohjalta. Sen perustana tulisi olla tasavertaiset ammattikorkeakoulut ja yliopistot, niiden omat roolit ja lakisääteiset tehtävät. Vahvasti profiloitunut ja itsenäisiin korkeakouluihin nojaava korkeakoulujärjestelmä on koko Suomen etu ja hallituksen koulutus- ja TKI-tavoitteiden toteutumisen edellytys. Nyt tarvitaan kansallista korkeakoulupolitiikan johtamista, jotta turvaamme Suomen kilpailukyvyn osana eurooppalaista korkeakoulutusaluetta. Muutoin alueelliset ratkaisut saattavat heikentää ammattikorkeakoulujen toimintaedellytyksiä merkittävästi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye