HOK-Elanto

Alepa Kulosaari uudistuu – myymälä sulkeutuu kuukaudeksi

Jaa

Helsingissä sijaitseva Alepa Kulosaari sulkeutuu 10.2. noin kuukauden mittaisen remontin vuoksi. Remontissa uudistetaan myymälän valikoimaa, miljöötä sekä kylmäkalusteita.

Alepa Kulosaari (Kyösti Kallion tie 2) kokee täysimittaisen uudistuksen helmi-maaliskuun aikana, minkä ajaksi myymälä sulkeutuu asiakkailta. Myymälä on viimeistä päivää auki ennen remonttia lauantaina 10.2. ja avautuu jälleen maaliskuun puolessa välissä. Remontissa uusitaan myymälän pintoja nykyaikaisemmaksi, muutetaan tuotteiden järjestystä asiakasystävällisemmäksi sekä vaihdetaan kylmäkalusteet energiatehokkaimmiksi. Remontin yhteydessä myös lisätään yksi uusi pikakassa asioinnin nopeuttamiseksi sekä uudistetaan valikoimaa vastaamaan entistä paremmin alueen asukkaiden toiveita.  

Alepa Kulosaaren henkilökunta siirtyy remontin ajaksi muihin HOK-Elannon toimipaikkoihin. Uudistettu myymälä avataan asiakkaille jälleen maaliskuun puolessa välissä, jolloin tuttu henkilökunta palvelee päivittäin ympäri vuorokauden. 

Alepa Kulosaari 

  • Osoite: Kyösti Kallion tie 2, 00570 Helsinki 

  • Viimeinen aukiolopäivä ennen remonttia lauantai 10.2. 

  • Uudistettu myymälä avataan maaliskuun puolessa välissä.  

  • Aukioloajat säilyvät ennallaan: ma-su 24 h 

  • Tuotetoiveita voi jättää osoitteessa alepakorttelitoive.fi 

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 660 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2022 oli 2,4 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee yli 6 700 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.

Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkut, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto

HOK-Elannon puolivuosikatsaus 2025: 120-vuotias osuuskauppa lisäsi investointejaan pääkaupunkiseudun hyväksi25.8.2025 11:00:00 EEST | Tiedote

S-ryhmän suurimman alueosuuskaupan, HOK-Elannon, vuosi 2025 on alkanut 120-vuotiasta osuuskauppaa juhlistaen. Tammi-kesäkuussa 2025 HOK-Elantoon liittyi yli 18 000 uutta asiakasomistajaa. Bonusta ja maksutapaetua maksettiin asiakasomistajille ensimmäisen vuosipuoliskon aikana lähes 46 miljoonaa euroa. HOK-Elanto-konsernin liikevaihto kasvoi tammi-kesäkuussa 2025 0,7 prosenttia 1,3 miljardiin euroon edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta.

Koillis-Helsingin palvelut paranevat kertaheitolla - uusi energiatehokas S-market Suutarila avataan 21.8.19.8.2025 09:05:00 EEST | Tiedote

Suutarilan kaupunginosan palvelut Koillis-Helsingissä paranevat kertaheitolla, kun S-market Suutarila avataan alueelle torstaina 21.8. S-market Suutarilasta löytyy laaja valikoima tuotteita niin arkeen kuin juhlaan, ja lisäksi myymälään tulee muun muassa HOK-Elannon supersuosittu siipibuffet. S-market Suutarilan rakentamisessa on menty energiatehokkuus edellä.

Grillit koreaksi aasialaisilla mauilla – viime kesänä pääkaupunkiseudulla villinneet pinsat saavat sisaren23.4.2025 10:21:37 EEST | Tiedote

HOK-Elanto polkaisee kevään grillikauden käyntiin korealaisilla grillitacoilla. Aasialaiset ja etenkin korealaiset maut trendaavat nyt niin kansainvälisissä kuin suomalaisissakin keittiöissä, ja alkavan kesäkauden kunniaksi on aika pistää myös grillit koreaksi. Rapeita ja kuohkeita sorriso-leipiä sekä muita korealaisten grillitacojen aineksia on saatavilla kaikista HOK-Elannon Prismoista, valikoiduista S-marketeista, sekä Food Market Herkku -myymälästä 24.4.2025 alkaen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye