Ammattiliitto Pro ry

Ammattiliitto Pro: Yritysvastuudirektiivin kaataminen olisi karhunpalvelus Suomen viennille

Jaa

Koko sisämarkkina-aluetta koskeva yritysvastuu parantaisi asiansa hyvin hoitavien suomalaisyrityksien kilpailuasemaa. Orpon hallituksen suunnitelma pidättäytyä äänestämästä direktiivin puolesta pettäisi sekä työnantajat että työntekijät.

Euroopan Unionissa päätetään tämän viikon lopulla kaksi vuotta neuvotellun yritysvastuudirektiivin kohtalosta. Suomen hallitus on viime metreillä päätynyt esittämään eduskunnan suurelle valiokunnalle, että Suomi voisi pidättäytyä äänestämästä direktiivin puolesta. Pidättäytyminen lasketaan EU:n käytännöissä ei-ääneksi. Direktiivin sisältöä on tähän asti valmisteltu hyvässä hengessä työ- ja elinkeinoministeriön johdolla, ja hallituksen muuttunut kanta on yllättänyt lukuisat yritysvastuun lisäämistä ajaneet yritykset ja kansalaisjärjestöt.

Toteutuessaan laajennettu yritysvastuu takaisi yritysten velvoitteet huolehtia esimerkiksi henkilöstönsä osaamisen kehittymisestä, mikä parantaisi myös Suomessa alihankintaketjuissa toimivien yritysten ja niiden työntekijöiden asemaa.

– Suomi tekee karhunpalveluksen omalle vientiyrityskentälleen, mikäli se omaksuu direktiiviin kielteisen kannan. Lähes kaikki suomalaiset vientiyritykset ovat nostaneet vastuullisuuden ja ympäristöystävällisyyden keskeiseksi tuotteidensa ja palveluidensa kilpailuvaltiksi. Jos sisämarkkina-alueella vaadittaisiin tulevaisuudessa vahvempaa yritysvastuuta, se tasapuolistaisi EU:n markkina-alueen sisäistä kilpailua, ja asiansa hyvin hoitavat suomalaisyritykset olisivat jo valmiiksi hyvissä kilpailuasemissa, Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen sanoo.

Yritysvastuudirektiivin aikaansaaminen EU:ssa on ollut laajan yritysjoukon, ammattiyhdistysliikkeen ja kansalaisjärjestökentän yhteinen tavoite. Sillä on haluttu karsia epätervettä kilpailua unionin sisämarkkinoilla. Myös istuvan hallituksen ohjelmaan on sisältynyt lupaus kehittää yritysvastuusääntelyä EU:n ja OECD:n tasolla.

– Orpon hallituksen esittämä kanta on pettämässä samanaikaisesti sekä työnantajat että työntekijät: direktiivin kaatuminen palvelisi EU:n alueella vain niitä yrityksiä, jotka hakevat markkinoita vääristävällä tavalla kilpailuetua olemalla välittämättä ilmasto, ympäristö- ja ihmisoikeusvelvoitteistaan. Eduskunnan suuren valiokunnan on muutettava Suomen kanta myönteiseksi direktiivin hyväksymiselle ja näin palattava työ- ja elinkeinoministeriön virkamiesten alun perin esittämille linjoille, Malinen vaatii.

Yhteyshenkilöt

Pro – yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista

Ammattiliitto Pron jäseniä ovat koulutetut ammattilaiset, asiantuntijat ja esihenkilöt alaan katsomatta.

Olemme suomalaisen työelämän ja työmarkkinoiden vahva, osaava ja vastuullinen vaikuttaja.

Perustehtävämme on parantaa jäsentemme ja alalle kouluttautuvien toimeentuloa eri elämäntilanteissa, hyvinvointia työssä ja vapaalla sekä kehittymis- ja työllistymismahdollisuuksia. Tarjoamme monipuoliset, hyödylliset ja rahanarvoiset jäsenedut ja -palvelut.

Meihin kuuluu 120 000 jäsentä ja neuvottelemme 75 virka- ja työehtosopimusta. Olemme STTK:n jäsen. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ammattiliitto Pro ry

Paikallisen sopimisen edistäminen hallituksen tavalla ei paranna sopimisen edellytyksiä työpaikoilla12.4.2024 11:30:00 EEST | Tiedote

Pro ei kannata hallituksen esitystä paikallisen sopimisen lisäämisestä vaan katsoo, että nyt esitetty lainsäädäntö vie sopimista väärään suuntaan. Paikallinen sopiminen on osa yhdessä työmarkkinaosapuolten kesken luotua ja kehitettyä työehtosopimusjärjestelmää, jonka hallitus aikoo nyt rikkoa elinkeinoelämän sekä Suomen Yrittäjien kannustaessa vieressä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye