Finavia toteuttaa viimeisen vaiheen Kuopion lentoaseman mittavasta kiitotie- ja rullaustieremontista
Lentoasemayhtiö Finavia toteuttaa Kuopion lentoaseman poikkeuksellisen mittavan kiitotie- ja rullaustieremontin viimeisen vaiheen kesällä 2024. Yhteensä kolmivuotisen investoinnin arvo kohoaa kokonaisuudessaan lähes 20 miljoonaan euroon, josta vuoden 2024 osuus on noin 13 miljoonaa euroa. Korjaustöiden takia Kuopion lennot ovat tauolla 24. kesäkuuta – 6. elokuuta 2024.

‒Finavian investointi Kuopion lentoaseman kiitotien ja lentokoneiden rullausteiden remontointiin ja kehittämiseen on kokoluokassaan erittäin merkittävä. Olemme hyvin tyytyväisiä siitä, että pystymme tänä vuonna toteuttamaan mittavan projektin viimeisen vaiheen, jolla varmistetaan sujuva lentotoiminta pitkälle tulevaisuuteen, sanoo Keski- ja Itä-Suomen aluejohtaja Mari Nurminen Finaviasta.
Finavia on investoinut pitkäjänteisesti Itä-Suomessa sijaitsevien lentoasemiensa kehittämiseen. Vuonna 2022 Finavia teki kolmen miljoonan euron perusparannuksen Savonlinnan lentoasemalla. Parannustöiden aikana uusittiin kiitotien ja rullaustien päällysteet sekä osa lentokoneiden pysäköintipaikka-alueena toimivasta asematasosta.
Kesällä 2021 Finavia investoi miljoona euroa Joensuun lentoaseman kiitotien ja rullaustien parannuksiin. Lisäksi kiitoteiden päissä sijaitsevat turva-alueet kunnostettiin ja lentoliikennealueella tehtiin teknistä ennakkohuoltoa.
Kuopion lennot tauolla 24.6.‒6.8.2024
Urakkatyön valmistelevat työt aloitetaan toukokuun puolessa välissä ja ne kestävät kuusi viikkoa. Valmistelevilla töillä ei ole vaikutusta nykyiselle lentoliikenteelle. Lennot Kuopion lentoasemalle ovat tauolla remontin toisen vaiheen aikana 24.6.‒6.8.2024. Remontin ajankohta on valittu niin, että vaikutukset lentomatkustamiseen ovat mahdollisimman pienet. Tauon aikana lähimmät matkustajia palvelevat lentoasemat ovat Joensuun, Savonlinnan ja Jyväskylän lentoasemat, joilta on jatkoyhteys Helsinki-Vantaalle. Lentotauon päättymisen jälkeen lentoasema-alueella tehdään kolmannen vaiheen viimeistelytöitä, joilla ei ole vaikutusta lentoliikenteelle.
Kesän aikana kiitotielle tehdään päällyste, jonka jälkeen kiitotie asfaltoidaan. Urakan aikana saatetaan myös loppuun kiitotien ja lentokoneiden käyttämien rullausteiden reunavalojen ja sähköjärjestelmien uusiminen. Samalla uusitaan kokonaisuudessaan Juurusvedessä sijaitseva lähestymisvalolinja. Lisäksi B- ja C-rullausteitä avarretaan ja kaikki rullaustiet päällystetään. Myös ympäristövaikutusten minimoimisen kannalta tärkeän hulevesiviemäriverkoston kunnostusta jatketaan.
Koko valojärjestelmän ja sähköjärjestelmän uusiminen tehdään Finavian ilmastotavoitteet ja energiatehokkuus huomioiden. Kiitotien ja rullausteiden valaisimet vaihdetaan energiatehokkuutta nostavaan led-tekniikkaan. Yhteensä koko remontin aikana uusien, tehokkaiden valojärjestelmien kaapeleille kaivetaan uusia reittejä peräti 12,5 kilometriä, jotta uudet ratkaisut saadaan toteutettua koko lentoaseman alueella.
‒ Lentoasemayhtiönä haluamme mahdollistaa lentoasematoimijoille ympäristöystävälliset energiaratkaisut ja vähentää vahvasti Finavian oman toiminnan ympäristövaikutuksia, jatkaa Nurminen.
Kuopion lentoaseman erityisyytenä on järveen rakennettu lähestymisvalolinja, joka uudistetaan remontin yhteydessä. Järvessä sijaitsevan lähestymisvalolinjan suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota rakentamisen aikaisten ympäristövaikutusten minimointiin.
Kesän 2024 peruskorjauksen projektiosuus työllistää 80 henkilöä Kuopion alueelta, ja sen toteuttamiseen osallistuu useita paikallisia yrityksiä. Projektin suunnittelussa on mukana Finavian asiantuntijoita ympäristö-, sähkö- ja maanrakennuspuolelta. Lisäksi suunnittelutyötä on tehty vahvasti yhdessä Kuopion lentoasemalla toimivien yritysten ja viranomaisten kanssa.
‒ Meille on tärkeää, että pystymme tarjoamaan lentoyhtiöille sellaisen lentoasemaympäristön, jossa heidän toimintansa on sujuvaa ja tehokasta. Lentoaseman infrastruktuurin kehittäminen mahdollistaa jatkossakin Kuopion lentoaseman laajan käytön eri sidosryhmille toivottavasti pitkälle tulevaisuuteen.
FINAVIA OYJ
Viestintä
Kuvia median käyttöön saa Finavian kuvapankista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Finavia media desk ma-pe klo 9-16
Puh:+358 (0)20 708 2002comms@finavia.fiKuvat
Tietoa lentoasemayhtiö Finaviasta
Lentoasemayhtiö Finavia johtaa ja kehittää 20 lentoasemaa Suomessa. Sujuvat ja laadukkaat palvelut lentoyhtiöille ja matkustajille ovat meille sydämen asia. Kehitämme Suomen saavutettavuutta ja hyvä lentoyhteyksiä. Olemme sitoutuneet vastuulliseen toimintaan edistääksemme kestävää lentomatkailua. Finavia-konsernin liikevaihto vuonna 2022 oli 298 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä 2 540.
Tervetuloa Finavian lentoasemille | Finavia
Vuosikertomukset | Finavia
www.facebook.com/finavia
www.facebook.com/helsinkiairport
www.twitter.com/finavia
www.twitter.com/helsinkiairport
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finavia Oyj
Helsinki Airport achieves net zero for emissions under its control9.6.2025 14:50:31 EEST | Press release
Finnish airport company Finavia has achieved net zero carbon balance for emissions under its control at Helsinki Airport. The net zero status is verified through the international Airport Carbon Accreditation program, in which Finavia has participated since 2011. To reach Level 5, an airport must achieve and maintain at least 90% absolute CO2 emissions reductions in Scope 1 and 2, while committing to reach net zero in Scope 3 by 2050. Airports are accredited at seven different levels, with net zero being the highest. Currently, over 640 airports worldwide are part of the program.
Helsinki-Vantaan lentoasema saavutti hiilidioksidipäästöjen nettonollatason9.6.2025 14:39:36 EEST | Tiedote
Lentoasemayhtiö Finavia on saavuttanut hiilidioksidipäästöjen nettonollatason toiminnassaan Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Nettonollapäästöisyys todennetaan kansainvälisessä Airport Carbon Accreditation (ACA) -ohjelmassa, jossa Finavia on ollut mukana vuodesta 2011. Lentoasemat akkreditoidaan seitsemällä eri tasolla, joista korkein on nettonolla. Tällä hetkellä ACA-ohjelmaan on liittynyt globaalisti yli 640 lentoasemaa.
Finavia invests in the development of tourism in Lapland: Extending Rovaniemi Airport's terminal22.4.2025 09:07:50 EEST | Press release
Finavia will invest in the extension of Rovaniemi Airport's terminal in 2025. The company estimates that the positive development of tourism in Lapland and Rovaniemi will continue and wants to further improve the airport experience for passengers. The extension will be completed for the winter season 2025–2026. The value of the investment is EUR 3 million.
Finavia investoi Lapin matkailun kehittymiseen: Laajentaa Rovaniemen lentoaseman terminaalia22.4.2025 08:53:50 EEST | Tiedote
Finavia investoi Rovaniemen lentoaseman terminaalin laajennukseen vuonna 2025. Yhtiö arvioi Lapin ja Rovaniemen matkailun myönteisen kehityksen jatkuvan ja haluaa parantaa matkustajien lentoasemakokemusta entisestään. Laajennus valmistuu talvikaudelle 2025–2026. Investoinnin arvo on kolme miljoonaa euroa.
Helsinki-Vantaalle jälleen kansainvälinen palkinto: Pohjois-Euroopan paras lentoasema10.4.2025 10:16:28 EEST | Tiedote
Lentomatkustajat valitsivat Helsinki-Vantaan Pohjois-Euroopan parhaaksi lentoasemaksi Skytraxin kansainvälisessä palvelututkimuksessa. Skytraxin tutkimus on kansainvälisesti arvostettu lentoasemien palvelutasoa mittaava matkustajatutkimus, jossa on mukana yli 550 lentoasemaa ympäri maailmaa. Palkinto jaettiin lentoasemayhtiö Finavialle Madridissa 9. huhtikuuta 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme