Logomon ovi kävi vuonna 2023 tiheään tahtiin – tänä vuonna rikottaneen jo ennätyksiä
7.2.2024 10:00:00 EET | LOGOMO | Tiedote
Viime vuosi näyttäytyi tapahtuma-alalla positiivisena kävijämäärien noustessa pienoiseen kasvuun. Tälle vuodelle on luvassa selkeää nousua.

Logomossa järjestettiin vuoden 2023 aikana kaiken kaikkiaan yli tuhat tapahtumaa, jotka keräsivät yhteensä yli 300 000 kävijää. Tapahtumasisältö vaihteli monipuolisesti isoista yritystapahtumista, messuista, kokouksista, gaaloista ja konserteista muihin yleisötapahtumiin.
– Meillä on ollut Logomossa ilo huomata, että elävä musiikki on edelleen vahva vetovoimatekijä. Vuonna 2023 konsertit haluttiin myös kokea kokonaisvaltaisena elämyksenä, niin että Logomossa nautittiin musiikin lisäksi myös ravintolapalveluista ennen ja jälkeen konsertteja. Tällaisten show & dinner -pakettien myynti oli viime vuonna aivan ennätyksellistä, kertoo pian vuoden Logomon toimitusjohtajana toiminut tapahtuma- ja musiikkialan konkari Katja Leppäkoski.
Myös yritystapahtumien merkitys on noussut ja palaamassa hyvää vauhtia entiselleen.
– Henkilöstölle suunnatut tilaisuudet ovat muuttaneet muotoaan. Pikkujoulujen juhlinta ei ole enää pelkkää ruokaa ja juhlimista, vaan päivän yhteyteen on tullut lisänä myös asiaosuudet. Seminaari-iltajuhla-combot kasvattivat suosiotaan vuonna 2023. Tämänkaltaiset tilaisuudet sopivat Logomoon erinomaisesti, sillä tilat muuntautuvat vaivattomasti täysin asiakkaan toiveiden mukaan, kertoo Logomon myyntijohtaja Henna Kakko.
– Kesällä 2023 Logomossa järjestetty Pohjoismaiden Michelin Gaala nostatti Logomon keittiön tunnettuutta aivan uudelle tasolle. Logomon keittiötoimenpäällikkö Kristian Karnell saa tiiminsä kanssa kunnian vastata myös tämän vuoden tapahtuman tarjoiluista toukokuussa Helsingissä järjestettävässä Nordic Michelin Gaalassa, hehkuttaa Leppäkoski.
Kesällä avattu Logomon oma kortteliravintola Teatro ja sen tarjoamat napolilaiset artesaanipizzat ovat tuoneet taloon lisää kävijöitä keikka- ja tapahtumailtojen ulkopuolelle.
Logomon vuosi 2024
Vuosi 2024 näyttää lupaavalta niin tapahtumavarausten kuin keikkojen lipunmyynnin osalta.
– Valitettavasti joudumme jonkun verran myymään tapahtumajärjestäjille eioota viikonloppuiltoihin Logomo-salin osalta. Onneksi meiltä löytyy vielä kuitenkin pienempiä tiloja tarjottavaksi, kertoo Kakko.
Huhtikuussa Logomossa kuvattavat Voice of Finlandin neljä livelähetystä, johon kuuluvat myös semifinaali ja finaali, ovat saaneet ihmiset lippukaupoille, kuten myös Suomen eturivin artistien keikat. Lisäksi festivaaliyhteistyöhön panostetaan entistä enemmän.
– Olemme todella onnellisia yhteistyöstä Turun Musiikkijuhlien kanssa. Elokuussa saamme taas nauttia TMJ:n konserteista Logomossa, iloitsee Katja Leppäkoski.
Tubecon ensimmäistä kertaa Logomossa
Aivan uutta sisältöä Logomoon tuo toukokuun alussa ensimmäistä kertaa Logomossa järjestettävä kolmipäiväinen Tubecon-tapahtuma.
Jo 10 vuotta täyttävässä Youtube- ja muita sosiaalisen medioiden sisällöntuottajia kokoavassa tapahtumassa on tälle vuodelle luvassa täysin uusi konsepti. Yleisölle suunnattu tapahtuma tarjoaa ohjelmaa ja vaikuttajatapaamisia koko perheelle. Tapahtuman lipunmyynti käynnistyy tällä viikolla. Yleisötapahtuman lisäksi Logomossa järjestetään myös Tubecon Awards Gaala, jossa palkitaan Suomen parhaat somevaikuttajat.
Lokakuussa Logomossa valitaan puolestaan karaoken Suomen mestari sekä jaetaan MM-mitalit kansainvälisessä Karaoke World Championships -tapahtumassa.
– Vuoden 2024 tapahtumien kirjo kertoo siitä, miten monipuolinen tapahtumatalo Logomo on ja miten se taipuu asiakkaiden toiveiden mukaisesti, Leppäkoski ja Kakko toteavat.
Sekä tapahtumajärjestäjät että asiakkaat kiinnittävät selvästi entistä enemmän huomiota vastuullisuuteen ja kestävän kehityksen merkitykseen sekä palveluihin ja tapahtuman elämyksellisyyteen.
– Suomen yhtenä suurimpana tapahtumatalona meillä on tärkeä rooli vastata asiakkaiden toiveisiin ja myös näyttää muille alan toimijoille esimerkkiä. Siksi vuonna 2024 kiinnitämme vastuullisuuteen entistä enemmän huomiota, Leppäkoski korostaa.
Lisätietoja:
Katja Leppäkoski
toimitusjohtaja
p. 040 151 3058
katja.leppakoski@logomo.fi
Henna Kakko
myyntijohtaja
p. 040 839 4957
henna.kakko@logomo.fi
Avainsanat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta LOGOMO
PIKKUJOULUPAKETTIEN KYSYNTÄ KAKSINKERTASTUI LOGOMOSSA - KAKSI ILTAA JO LOPPUUNVARATTU15.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Logomon pikkujoulukauden Show & Dinner -pakettien kysyntä on yli kaksinkertaistunut viime vuoteen verrattuna. Marras–joulukuun tapahtumiin on nyt syyskuun puoleen väliin mennessä varattu tai myyty 102 prosenttia enemmän ruokapaketteja kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Kaksi kauden illoista on ehtinyt varautua täyteen jo ennen syyskuun loppua.
Yli 70 000 kävijää Logomon FRAMELESS-taide-elämyksessä – ensimmäinen tuotanto Lontoon ulkopuolella onnistui yli odotusten3.9.2026 10:10:40 EEST | Tiedote
Turun Logomossa 8.6.–30.8.2026 järjestetty Frameless -immersiivinen taide-elämys ylitti 70.000 kävijän rajan viimeisenä viikonloppunaan. Kävijämäärä ylitti järjestäjien odotukset. Ensimmäistä kertaa Lontoon ulkopuolella toteutettu FRAMELESS keräsi koko kesän ajan poikkeuksellisen hyvää palautetta.
Turun Kirjamessujen ohjelma on julkaistu – vähän spicya ja rutkasti ajankohtaista asiaa, vuoden merkkiteoksia ja tuoreita lupauksia2.9.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Ajankohtaiset kirjailijat, taiteilijat ja yhteiskunnalliset vaikuttajat tapaavat 2. –4.10.2026 Turun Kirjamessuilla Logomossa. Viikonlopun aikana nähdään kaikkiaan yli 300 ohjelmanumeroa ja yli 500 esiintyjää. Ohjelmaa järjestetään seitsemällä eri lavalla. Kirjailijoiden lisäksi keskusteluihin osallistuu poliitikkoja, tutkijoita, vaikuttajia ja kulttuuri- ja taidealan toimijoita.
Logomon Teatron syyskausi tuo Turkuun artisteja Islannista, Alankomaista, Ruotsista ja Britanniasta21.8.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Logomon intiimi keikkapaikka Teatro käynnistää syyskautensa perjantaina 4. syyskuuta. Syksyn aikana Turkuun saapuu kansainvälisiä artisteja Islannista, Alankomaista, Ruotsista ja Britanniasta, ja niiden rinnalla lavalle nousee kotimainen kärki metallista rappiin ja iskelmästä stand upiin.
Kesän taideilmiö Frameless vastaa ennätyskysyntään – Logomo avaa lisää ilta-aikoja elokuulle4.8.2026 09:49:53 EEST | Tiedote
Turun Logomossa nähtävä kansainvälinen Frameless-taide-elämys on noussut kesän puhutuimpien kulttuurielämysten joukkoon ja kerännyt jo nyt ennätysmäärän kävijöitä. Useat suosituimmista vierailuajoista ovat olleet loppuunmyytyjä, ja suuren kysynnän vuoksi Logomo avaa elokuulle uusia K-18-lisäslotteja. Koska näyttely on avoinna enää elokuun loppuun saakka, kävijöitä suositellaan varaamaan liput hyvissä ajoin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme