Radisson Blu Marina Palace hotellinjohtajana on aloittanut Titta-Liina Gustafsson

Radisson Blu Marina Palacen hotellinjohtajana on aloittanut Titta-Liina Gustafsson. Titta-Liinalla on pitkä ja monipuolinen kokemus ravintola-, hotelli- ja matkailualalta.
Titta-Liina Gustafssonin kiinnostus matkailu- ja ravitsemiskauppaan on tullut verenperintönä, ja hän on koko ikänsä ollut tavalla tai toisella mukana matkailu- ja ravitsemisbisneksessä.
- Isäni oli matkailualan yrittäjä Kuusamossa. Motellimme Kitkajärven rannalla tarjosi matkailijoille myös erilaisia ohjelmapalveluja, kuten koskenlaskua ja nuotanvetoa. Lisäksi olimme tiiviisti mukana Kuusamon matkailun edistämisessä. Ensimmäiset työvuoteni vietin Rukalla ja Kuusamossa, silloin piipahdin pari vuotta myös Sokos Hotel Kuusamossa, joten minulla on niiltä ajoilta jo pientä tuntumaa S-ryhmään. Matka jatkui sittemmin Helsinkiin, jossa viihdyin useamman vuoden vuosituhannen vaihteen molemmin puolin eri ravintoloissa muun muassa ravintolapäällikkönä. Ravintolavuosien jälkeen siirryin pikkuhiljaa kohti hotellien ja kylpylöiden kiehtovaa maailmaa. Olen muun muassa ollut vetämässä Nokian Edeniä ja Ikaalisten kylpylää. Väliin on mahtunut myös koronavuosien värittämä rupeama akselilla Kuopio- Joensuu-Kajaani. Viimeisimmäksi olen toiminut aluejohtajana Levillä, jossa vastasin Hotelli Panoramasta, Hotelli K5:stä sekä Levi Summit -kokouskeskuksesta, Titta-Liina summaa taustaansa.
Lapista Turkuun
Lapin vuosina Titta-Liina huomasi kuitenkin kaipaavansa kaupunkia ja kulttuurielämää. Ja sitten, kuin tilauksesta, hän näki Radisson Blu Marina Palace Hotelin hotellijohtajan rekrytointi-ilmoituksen.
- Turku kaupunkina on aina puhutellut ja kutsunut minua. Tiesin Radisson Blu Marina Palace Hotelin, sen upean sijainnin ja houkuttelevan kesäterassin Aurajoen rannalla, ja oli saman tien selvää, että haen tätä paikkaa. Olin myös ehtinyt jo jonkin aikaa haaveilla keskusta-asumisesta ja kerrostalokodista. Nämäkin toteutuivat tässä samalla.
Ikonisen hotellin sijainti ja monet mahdollisuudet innostivat
Titta-Liina uskoo vahvasti Turun ja Radisson Marina Blu Palace Hotelin vetovoimaan ja on ottanut uuden tehtävän luottavaisin mielin vastaan.
- Ikoninen, tänä vuonna 50 vuotta täyttävä hotellimme sijaitsee aivan Turun keskustassa, kauniin Aurajoen varrella. Kaikki Turun palvelut ovat kävelyetäisyydellä. Hotellissa on 184 huonetta, joissa vierailija pääsee viihtymään. Radisson Blu Marina on myös tunnettu tapahtumatalo. Meillä on upeat, muunneltavat puitteet monenlaisten juhlien, kokousten ja tapahtumien järjestämiseen Turun upeimmalla paikalla Aurajokimaisemin.
- On ollut todella kiva tulla Turkuun. Minut on otettu lämpimästi vastaan ja olen aidosti iloinen hotellin hyvästä ilmapiiristä. Odotan innolla myös kesää, golf-kautta sekä mahdollisuutta päästä tutustumaan Turkuun ja sen tarjoamiin kulttuurielämyksiin.
Lisätietoja:
Radisson Blu Marina Palace Hotel, hotellinjohtaja Titta-Liina Gustafsson, puh. 010 764 5026
**
Radisson Blu -hotellit ovat osa kansainvälistä Radisson Hotel Groupia, jolla on toiminnassa ja rakenteilla yli 1 400 hotellia ympäri maailmaa. Suomen kahdeksan uniikkia ja tyylikästä Radisson Blu -hotellia ovat keskittyneet tarjoamaan ensiluokkaisia hotellielämyksiä ja kansainvälisen huipputason palvelua Helsingissä, Espoossa, Tampereella, Oulussa sekä Turussa. Teemme jatkuvasti töitä kestävämmän tulevaisuuden puolesta mm. hyvittämällä automaattisesti jokaisen kokouksen ja tapahtuman hiilijalanjäljen sekä tarjoamalla vastuullista ja kaikkia aisteja houkuttelevan "Good Food" -ruoka- ja juomatarjonnan. Suomen Radisson Blu -hotellit ovat Green Key -ympäristösertifioituja ja mukana useassa palkitussa vastuullisuusohjelmassa kuten Resposible Business ja Hotel Sustainability Basics.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun Osuuskauppa
Turun Osuuskauppa suunnittelee liikuntapaikkojen ja kaupallisten palvelujen yhdistämistä Hirvensalossa yhteistyössä Turun kaupungin kanssa6.5.2025 10:50:14 EEST | Tiedote
Turun Osuuskaupan innovaatioaloite liikuntapalveluiden kehittämisestä yhdessä Turun kaupungin kanssa hyväksyttiin tänään kaupunginhallituksessa. Aloitteen myötä Hirvensalon laskettelurinteen viereen voi nousta monitoimirakennus, jossa on kaupan ja kahvilan lisäksi tiloja liikuntapalveluille. Innovaatiokumppanuusehdotuksen mukaan Turun Osuuskauppa rakentaisi Hirvensaloon uuden monitoimirakennuksen, johon liittyisi lisäksi uudet kuntoportaat, paviljonki ja hulevesiallas, jota voitaisiin käyttää lumetusveden keräämiseksi. Jotta kumppanuutta voidaan edistää, on Turun Osuuskaupan tuotava kehityssuunnitelma kaupunginhallituksen käsiteltäväksi vuoden 2026 loppuun mennessä. Innovaatiokumppanuus mahdollistaisi myös kaupallisen toiminnan Hirvensalon laskettelukeskuksen tuntumassa ja suunnitteilla on rakentaa Hirvensaloon osuuskaupan ensimmäinen market. Hirvensalon kauppa olisi Turun Osuuskaupalle paitsi S-market -kokoluokan puurakentamisen pilotti, myös suunnannäyttäjä sille, miten liikerakennus
Turun Osuuskauppa ostaa Kauppakeskus Myllyn kokonaan omistukseensa29.4.2025 10:00:02 EEST | Tiedote
Turun Osuuskauppa ja SOK ovat sopineet osakekaupasta, jolla Turun Osuuskauppa hankkii koko Raisiossa sijaitsevan Kauppakeskus Myllyn omistukseensa. SOK ja Turun Osuuskauppa perustivat Kauppakeskus Mylly Oy:n vuonna 2001. SOK ja Turun Osuuskauppa ovat omistaneet Kauppakeskus Myllyn puoliksi, ja kaupan myötä SOK luopuu koko omistusosuudestaan. Kauppakeskus Mylly on Varsinais-Suomen suurin ja Suomen kahdeksanneksi suurin kauppakeskus myynnillä ja pinta-alalla mitattuna. Vuonna 2024 Myllyssä oli yli 5,6 miljoonaa asiakaskäyntiä ja siellä toimii noin 140 liikettä ja palvelua. Kauppakeskuksen liikkeiden yhteenlaskettu myynti vuonna 2024 ylitti 250 miljoonaa. Mylly on sijoittunut ensimmäiseksi jo viitenä vuotena peräkkäin T-Median Luottamus&Maine -tutkimuksessa, jossa tutkitaan Suomen suurimmat kauppakeskukset. Myllyn kiinteistö valmistui vuonna 2001 ja sitä on laajennettu useaan otteeseen, viimeksi vuonna 2022. Tänä päivänä kiinteistön vuokrattava pinta-ala on 63000 m2. Turun Osuuskauppa hal
Sale Kustavin uudistus on valmis13.3.2025 08:31:30 EET | Tiedote
Sale Kustavissa on viime kuukausien aikana toteutettu laaja uudistus, jossa myymälää laajennettiin ja nykyaikaistettiin uuden Sale-konseptin mukaiseksi. − Olemme erittäin tyytyväisiä uudistukseen. Remontti eteni hyvin ja aikataulussa ja saimme pidettyä kaupan auki remontin läpi. Sale Kustavi on tärkeä osa saariston palveluja ja se tarjoaa jatkossa alueen asukkaille entistä viihtyisämmän asiointikokemuksen ja aiempaa osuvammat ja kattavammat valikoimat, toteaa ryhmäpäällikkö Kai Suonpää Turun Osuuskaupasta. Valikoimia ja palveluja on nyt päivitetty ja viihtyisämmässä myymälässä on mukava asioida ja myös ilo työskennellä. - Uudistuksen yhteydessä myyntialamme kasvoi noin 100 neliötä ja se tarkoittaa, että myös valikoimamme on kauttaaltaan aiempaa kattavampi ja se on erityisesti mietitty tämän alueen tarpeisiin. Henkilökuntamme iloitsee paitsi uudistuneesta kaupasta, myös muun muassa työskentelymukavuutta lisäävistä ergonomisista ja säädettävistä kassapöydistä, kertoo Sale Kustavin myymäl
S-market Sauvon uudistus on valmis5.3.2025 14:00:00 EET | Tiedote
S-market Sauvon uudistustyöt on saatu päätökseen. Uuden konseptin mukainen, nykyaikainen myymälä tarjoaa entistä osuvammat valikoimat, pysyvästi edullisen hintatason sekä mukavan ja sujuvan kauppareissun. Uudistusta juhlitaan S-market Sauvossa torstaista sunnuntaihin. - Kauppa on uudistettu lattiasta kattoon ja olemme panostaneet myymälän viihtyvyyteen ja asioinnin helppouteen. Uudistuksen myötä saimme myymälään muun muassa paljon toivotun asiakas-wc:n sekä pienen kierrätyspisteen, johon asiakkaamme voivat palauttaa patterit, lamput, loisteputket ja piensähkölaitteet, kertoo ryhmäpäällikkö Liisa Vainikainen Turun Osuuskaupasta. Palveluverkoston nykyaikaistaminen ja energiatehokkuuden kehittäminen tukevat Turun Osuuskaupan tavoitetta kohti hiilinegatiivisuutta. Energiatehokkuus ja ympäristöystävällisyys on huomioitu Sauvon myymälään uudistuksessa. Aiemmin öljylämmitteisessä myymälässä on nyt nykyaikainen energiankierrätysjärjestelmä, jossa muun muassa kylmäkoneiden lauhdelämpö ja poisto
Turun Osuuskauppa investoi vuonna 2024 isosti asiakasomistajien palvelujen kehittämiseen13.2.2025 13:30:27 EET | Tiedote
Liikevaihto 802,6 M€ Tulos ilman kertaluonteisia eriä 24,8 M€ Investoinnit Varsinais-Suomeen 42,4 M€ Asiakasomistajat saivat Bonusta ja maksutapaetua yhteensä 29,2 M€ Asiakasomistajia vuoden 2024 lopussa 184 554 Henkilöstöä yli 2600 vuoden 2024 lopussa Turun Osuuskaupan tulos kehittyi suotuisasti vuonna 2024 ja oli 24,8 miljoonaa euroa (edv. 16,4 M€). Tuloksen myönteiseen kehitykseen vaikuttivat onnistumisemme kireässä hintakilpailussa, matkailu- ja ravitsemiskaupan positiivinen vire sekä oman toiminnan tehostaminen. - Tulos mahdollistaa palvelujen kehittämisen, toimipaikkojen uusimisen, verkoston laajentamisen ja Bonusten maksamisen asiakasomistajille. Vuonna 2024 asiakasomistajille kertyikin Bonuksia ja muita rahallisia etuja enemmän kuin koskaan aiemmin, kaikkiaan 29,2 miljoonaa euroa. Erityisen iloinen olen siitä, että tulos matkailu- ja ravitsemiskaupassa vahvistui. Lisäksi olemme onnistuneet vastaamaan kovaan hintakilpailuun ja kasvattamaan asiakasmääriämme market-kaupassa, totea
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme